Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi urheilusivuillaan torstaina 8.9.2011 Ari Mäntylän toimittaman jutun otsikolla: ”Kiekko kiinnostaa kaikkia”. Jutussa käsiteltiin lajien suosittuutta eri ikäryhmissä. Tutkimus perustui Tietoykkösen tekemään tutkimukseen kesä-heinäkuussa 2011.
Tutkimuksessa selvitettiin 15–81 -vuotiaiden kiinnostusta eri urheilulajeja kohtaan. Mukana olivat Alppihiihto, freestyle, formula1, hiihto, jalkapallo, jääkiekko, koripallo, lentopallo, moottoripyöräily, mäkihyppy, pesäpallo, ralliautoilu, suunnistus, tennis ja yleisurheilu.
Hienoja lajeja kaikki. Joukosta puuttuu kuitenkin yksi laji. On vaikea ymmärtää miksi salibandya ei kelpuutettu muiden urheilulajien joukkoon tässä tutkimuksessa. Onko tosiaan niin, että laji joka on Kansainvälisen Olympiakomitean täysjäsen, ei täytä urheilulajin kriteereitä Ari Mäntylän tai Tietoykkösen standardeilla.
Jokaisella tutkimuksen tilaajalla ja tekijällä on tietenkin valta valita tutkimuskohteensa, mutta voidaanko tutkimusta pitää uskottavana jos siinä ei ole mukana yhtä Suomen yhtä seuratuinta, harrastetuinta ja eniten suosiotaan kasvattanutta urheilulajia?
Salibandy on Sponsor Insight (v.2011) tutkimuksen mukaan Suomen kiinnostavin sisäpalloilulaji jääkiekon jälkeen ja kaikista urheilulajeista sijalla 10 ikäryhmässä 15–29. Salibandyn takana olivat mm. koripallo, lentopallo, alppihiihto, moottoripyöräily, pesäpallo, suunnistus ja tennis.
Tilanne muuttuu salibandyn osalta vähemmän suosituksi vanhemmissa ikäluokissa. Tosin näissäkin ikäryhmissä salibandy asettuu tutkimusten mukaan sellaiselle tasolle, että se pitäisi kuulua tutkittavien lajien listalle. Sen enempää tilastolukemia luettelematta on varmasti hyvin selvää, että tutkimus ei täytä luotettavan tutkimuksen vaatimuksia, vaan päinvastoin se herättää kysymyksiä toimittajan/tutkijan omista asenteista ja arvostuksista.
Ikäryhmään 15–29 kuuluu hieman yli miljoona suomalaista (stat.fi 2010), joten mistään kovin pienestä tutkimusryhmästä tässä ei ole kysymys. Maalaisjärjellä saattaa olla pääteltävissä myös se tosiseikka, että tämä kohderyhmä tulee pysymään tutkimusjoukkona hieman pidempään kuin vanhemmat ikäluokat.
Tämä kirjoitus julkaistiin alun perin Keskisuomalaisen verkkosivuilla.
Ari Mäntylä! Valmentajana kerron: 18 päivää 2 vapaa päivää + joinakin päivinä pari tapahumaa.Jokaisena alkuverryttelyt + muut..
Onko urheilua? Ei ehkä rahallisesti,mutta urheillullisesti kenties…
Mahtavaa saada Riitesuo takaisin suoltamaan säbäblogia. LuuranKomedia olikin suosikkini vanhan pääkallon aikaan.
Odotukset ovat kovat 8)
Jep. Eetterissä taas Pääkallon kanssa. Kiitos jm kannustuksesta. Tällä kertaa touhuan ilman toista rankoa joka majoittui Sveitsiin. Peetin kuulumisiakin tullaan varmasti kyselemään.
KSML:n teko oli kyllä törkeää luokkaa ja vaikka sainkin toimituksen päälliköltä puhelimitse pahoittelu ja anteeksipyynnön, se ei mielestäni ole tarpeeksi lajia ja seuraa kohtaan. Katsotaan saavatko oikaistua edes erhettään…
Ei muuta kuin uutta kautta kohti!
Jos totta puhutaan, niin mielestäni salibandy ei ole huippu-urheilua. Jos veraa esimerkiksi jalkapalloon tai amerikkalaiseen jalkapalloon. Ihan esimerkkinä, että sellainenkin kaveri kuin Jussi Piha voi dominoida liigassa. Kieltämättä kaverilla on maagiset kädet ja ehkä maailman paras pelisilmä, mutta missään huippu-urheilussa ei tuolla fysiikalla voisi pärjätä. Tai Otto Tikan alle 3000m cooperissa ja silti miesten maajoukkueessa. Tietenkin tyhmää verrata säbää esim jenkkinfudikseen, mutta tämä oli pointti kuitenkin. Vähemmän mailanhakkaamista ja enemmän kroppa vs kroppa vääntöä niin huomattavasti nousisi myös urheilullisuus.
Muuan Ronaldo dominoi ylipainoisena euroopansarjoja ja vieläkin lihavampana Brasilianliigaa. Sieläkin cooperissa alle 3000, taatusti. Eikä tosiaan ole ainut tapaus. Yleensäkin nämä vähän lihavammat kaverit dominoivat sitten muilla avuilla, Pihan kohdalla se on maagiset kädet ja pelisilmä.
Jääkiekon puolelta näitä palloposkia löytyy tolkuton määrä(jefusta puhumattakaan), mutta siitä lisää sitten johonkin eri topickiin 8).
http://4.bp.blogspot.com/-H04JREnva6o/TVqYVB5rtsI/AAAAAAAAAVE/GyHdEV-1-Gs/s1600/fat-ronaldo.jpg
Mitkä tekijät ja ominaisuudet määrittelevät ihmisen huippu-urheijaksi? Ja mitkä ovat joukkueelta vaadittavat asiat, jotta se voidaan määritellä huippu-urheilujoukkueeksi?
Näihin kysymyksiin ei ole varmasti yksiselitteistä vastausta vai onko? Osaako joku vastata?
Olisivatko Cooperin tulos 3000, lähes 100-prosenttinen osallistuminen treeneihin riitäviä kriteereitä? Onko oltava myös lahjakas? Miten tärkeätä on sitoutuminen omaan lajiin ja joukkueen toimintaan? Mitkä ovat valmentajien velvoitteet urheilijoita/joukkueita kohtaan? Miten seurat ja valmentajat käytännössä tukevat sitoutumista? (…muuten, kuin huutamalla, haukkumalla, keräämällä rahaa ja peluuttamalla omia suosikkejaan.. :D)
Salibandyä sekä kentän laidalta seuranneena että seurojen toiminnassa monta vuotta mukana olleena ainakaan itselleni ei ole tullut ainakaan toistaiseksi vakaata käsitystä siitä, että lajia voisi vielä nimittää huippu-urheiluksi.
Toki on pelaajia ja valmentajia, jotka omalta osaltaan ovat sitoutuneita lajiin ja joukkueeseensa. Liian moni pelaaja ja valmentaja on kuitenkin mukana ”höntsämielellä”. Joukkukuria ei pystytä/haluta ylläpitää, omasta kunnosta ei huolehdita, treeneissä käydään silloin tällöin, pitkille pelireissuille ei viitsitä lähteä ja jos lähdetään niin yöpymiset menevät ryypiskelyksi jne.
Onhan tämä kaikesta huolimatta mukavaa hommaa, mutta ei ehkä kuitenkaan kaikkien osalta huippu-urheilua…
Tottahan tuo että kyllä salibandy tuolla listalla kuuluisi olla, se on sanomattakin selvää. Mutta yhteen lauseeseen hieman kiinnitin huomiota,vedät salibandyn yhdeksi seuratuimmista lajeista suomessa? Millä mittakaavalla tuo mahtaa pitää paikkaansa? Jos monta SM-kultaa voittaneen SSV:n kotipelejä käy seuraamassa 200henkilöä. Ainoastaan Classicin pelejä käy edes jonkinmoinen määrä seuraamassa, mutta siellä onkin kaikenlaisia ilmaisjuttuja ja tempauksia millä väkee sinne saadaan. Jos otetaan vaikka viereinen halli niin vaikka joukkueet Tappara ja Ilves rämpii miten on silti jokaista peliä seuraamassa sentään se 4000henkeä. Jos salibandyyn laitettaisiin lipun hinnaksi 23-30euroa. Kuinka paljon ihmisä siellä olisi?? Kun edes kympillä ei saada väkeä. Älkääkä käsittäkö tätä väärin, olen itse salibandyn harrastaja ja siitä tykkään, en siis halua lajia mollata, vaan puhua faktoja. Mutta lajin huippu-urheilu kysymys on erittäin hankala. Totta kai liigajoukkueet harjoittelee aktiivisesti ja täyttävät varmasti siinä huippu-urheilijan kriteerit. Lähinnä itse näen että kun puhutaan huippu-urheilusta siinä pelaajien tulisi tienata elantonsa lajilla. Kyllähän liigassakin siis osat tienaa mutta suurin osa on melko vähäisellä ”korvauksella” jos sitä nyt edes siksi voi kutsua pelaamassa. Jos et saa mitään, ei kyseessä voi olla huippu-urheilua. Muuten täällä kaikki olisivat huippu-urheilijoita. Laji ei valitettavasti voi kehittyä enempää, ennen kuin liigaseurojen ylisömäärät saadaan ylittymään 1000katsojaa per peli, mikä taas ei ole hallien koon puolesta mahdollista. Jos olisi katsojia enemmän, olisi myös mahdollisuus maksaa enemmän. 300henkee maksaa 10e= 3000€ x 14kotipeliä = 42000€.. Jos taas olisi edes se 1300henkeä per peli.. = 13000€ x 14 kotipeliä = 182000€.. Siinä salibandy päättäjille pähkinä purtavaksi…
Harrastajalle:
Vedin salibandyn yhdeksi seuratuimmaksi lajiksi usean jo tehdyn tutkimuksen perusteella – en omasta hatustani. Kysymys ei tässä tapauksessa ole siitä onko vai eikä salibandy huippu-urheilua, vaan siitä olisiko se ansainnut paikkansa tuossa KSML:n tutkimuksessa. Olisi ollut vähintäänkin mielenkiintoista tietää mihin asetumme Keski-Suomessa lajien suosittuudessa.
Salibandy on kasvattanut suosiotaan kuitenkin selvästi eniten kaikista lajeista ja se noteeratiin uutisoitavana asiana esim. Sponsor Navigator tutkimuksessa. Lisäksi se oli kaikista lajeista 10. seuratuimman joukossa useassa kategoriassa ja myös SLU.n tutkimuksessa. Lisäksi salibandy oli erityisen suosittua ikäryhmässä 15-29, joka miljoonalla suomalaisella on varmasti mainostajia eniten kiinnostava kohderyhmä.
Tämän perusteella olisi ollut erittäin perusteltua, että salibandy olisi löytynyt 15. tutkittavan lajin joukosta.
Ja vielä lyhyesti. Jokaisesta lajista löytyy niitä jotka harjoittelevat enemmän ja niitä jotka ovat lahjoiltaan ylivertaisia. Esim. keihäänheitto Daegussa. Salibandyn tilanne on surkea pääkaupunkiseudulla ja siitä seurat voivat hyvin pitkälle syyttää myös itseään.
Harrastajalle:
Kyllä amatöörikin voi olla huippu-urheilija.
Itse näen lajilla elantonsa tienaavan olevan ammattiurheilija.
Salibandy on seurattua mutta suureen suosioon nousemista syö hieman se, että mun parinkymmenen vuoden säbäkokemuksen mukaan lajia seuraavat suurimmaksi osaksi ne, jotka sitä harrastavat tai ovat muuten toiminnassa mukana.
Kirjoittelin aiemmin aiheesta KSML:n sivuille otsikolla Ammattitöörejä. Ajatellaan vaikka kesäteattereita joissa porukka tekee intohimolla amatööripohjalta touhuaan. Hyvin usein niissä on ollut tiivimpi tunnelma ja aidompi tunne. Ammattiteatterit tekevät laadukasta jälkeä, mutta joskus tunnelma on jopa hieman liian teollinen – eikä kovinkaan viihdyttävä.
Sana amatööri juontaa juurensa sanasta amor – rakkaus. Työ on kuitenkin aina työ. Monisäikeinen juttu. Omasta mielestäni amatööriyden ja ammattilaisuuden ero on häilyvä, eikä olleenkaan yksiselitteinen. Huippu-urheilijoita löytyy varmasti Salibandyliigastakin ja myös niitä jotka suhtautuvat hommaan rennommin.
Olen koittanut molempia, eikä urheilijan ammatti ole mitenkään kadehdittava. Paine omasta arvosta, paikkojen kestävyydestä ja elannon hankkimisesta ei helpota työn tekoa, eikä se aina välttämättä jätä tilaa positiiviselle temppuilulle. On tietenkin pelaajia jotka ovat saavuttaneet tason jossa taloudellista painetta ei ole.
Suomessa ollaan rajallisten resurssien vuoksi useassa lajissa siirtymässä ammattimaisesti hoidettuun puoliammattilaisuuteen, jossa seura saa pelaajastaan hyötyä muutenkin kuin pelillisesti ja pelaaja puolestaan arvokkaita kontakteja ympäröivään yhteiskuntaan. Tällä menettelyllä pelaajia saadaan sidottua pidemmäksi aikaa ja yleisökin nk. ”kylän omia poikia”
Muissa lajeissa virheitä on jo tehty ja useat seurat toimivat taloudellisesti kestämättömästi ihmettä odotellen. Salibandylla olisi mahdollisuus toimia hieman toisin ja uudella tavalla. Aikaa se ottaa, mutta kärsivällisyyttäkin tarvitaan.
Vanha kirjoitus täällä: http://www.ksml.fi/mielipide/blogit/ammattitöörejä/496998
Lasse, niinkuin myös tekstissäni sanoin, niin ehdottomasti salibandy olisi kuulunut tuohon lajien listaan. Itse viimeiset 6-7vuotta salibandya läheltä seuranneena olisin vain toivonut että laji olisi vielä pystynyt enemmän nostamaan päätään. Kuitenkin tänä aikana on tullut kaksi Maailman Mestaruutta. Laji on lisäksi käsittääkseni kauttaaltaan erittäin halpa ja kausimaksut ovat suhteellisen halpoja. Minkä pitäisi vetää junioreita paljonkin!
Jukkis: miten luokittelet amatööri urheilijan??
Oman näkemykseni mukaan amatööriurheilija on sellainen henkilö joka ei urheile ammatikseen, eli hän joutuu käymään muussa päivätyössä urheilun ohella tienatakseen leipänsä.
Amatööriurheilijakin tosin voi olla huippu-urheilija, jolloin hän elää mahdollisimman paljon urheilun ehdoilla(ravinto, lepo, harjoittelu, elämäntavat jne..) Hän kuitenkin joutuu ottamaan harjoitussuunnitelmaa laatiessaan huomioon myös varsinaisen työnsä. Tällaisia pelaajia löytyy liigasta jo aika paljon. Kuuleman mukaan:)
”Muuan Ronaldo dominoi ylipainoisena euroopansarjoja ja vieläkin lihavampana Brasilianliigaa. Sieläkin cooperissa alle 3000, taatusti. Eikä tosiaan ole ainut tapaus. Yleensäkin nämä vähän lihavammat kaverit dominoivat sitten muilla avuilla, Pihan kohdalla se on maagiset kädet ja pelisilmä.
Jääkiekon puolelta näitä palloposkia löytyy tolkuton määrä(jefusta puhumattakaan), mutta siitä lisää sitten johonkin eri topickiin 8).”
Vaikka Ronaldo oli urheilijaksi ylipainoinen, laiska ja huono peruskuntoinen, niin hän oli kuitenkin ihan jäätävän URHEILULLINEN.
Parhaimillaan miehellähän oli jalkapallomaailman nopeimmat jalat. Kuitenkin nopeus on aina ollut Ronaldon vahvuus joten se on hieman eri asia. Ei fudiksessa pelkällä pelisilmällä ja tekniikalla pärjää.
Jenkkifudis on eri asia sinäänsä. Tosin nuo 200kg äijätkin ovat yllättävän urheilullisia ja osa running backeistä ilmeisestä Usain Bolt tasoa nopeudessa. Doping käytön takia tosin niiden tuloksia ei lasketa noihin ME-tuloksiin.
Jääkiekossa ei tule ketään mieleen joka ei olisi urheilullinen.
Kyllä salibandy on hyvä urheilu ja yllättävän vaarallinen laji. Mutta ainakaan VIELÄ se ei mielestäni pääse tuohon huippu-urheilun kategoriaan. Ei mitään salibandya vastaan. Ainoa laji vielä jota itse harrastan, mutta tälläinen fiilis on ainakin tällä hetkellä.
No joka lajistahan löytyy näitä surffailijoita ja laiskottelijoita… Esimerkikiksi otettiinkin jo Otto Tikan huonot tulokset, mutta entä jos otettaisiinkin vaikkapa Tero Tiitun? Kyllä olisi yllättäen tulokset ”huippu-urheilu” kamaa.
Jalkapallon puolelta löytyy huonoa kuntoa ja asenneongelmaa joista kenties paras esimerkki on Andy Carroll, joka iskee kyllä maaleja vaikka on rapakunnossa, elää baareissa ja jättää valmentajien neuvot omaan arvoonsa. (tosin nyt Carroll on ollut pahasti jäässä otteluissaan)
Jenkkifutis on jotain käsittämätöntä minulle. Osa kavereista on huikaisevan urheilullisia ja osalla taas on kohtuullisen suuri pelastusrengas vyöllä ja silti ovat koko kansan suosiossa. Baseball onkin sitten vielä kummallisempi juttu.
Jääkiekon puolelta ei tule huonokuntoisia kavereita mieleen ainakaan heti, mutta asenneongelmia harjoittelun ja muun suhteen kyllä löytyy. Otetaan esimerkiksi Anaheimin kapteeni Ryan Getzlaf joka ei ole hyvä esimerkki tähän liittyen, sillä varsinaisesta asenneongelmasta ei voida puhua eikä rapakunnosta. Getzlafista on kuultu sellaista pariinkin kertaan, että jos viitsisi pelata joka ilta kunnolla, olisi parempi kuin Crosby, koska on isompi, omistaa hyvän laukauksen ja loistavan pelisilmän, eikä taitoa puutu. Monet venäläiset kiekkoilijat ovatkin sitten oma lukunsa…
Mielestäni salibandy on huippu-urheilua jos sitä on rakas kansallislajimme pesäpallo, joka vaatii tänä päivänä oikeasti, siis OIKEASTI panostamista, sillä on se nykyään niin raakaa peliä.
Jes! Täällähän on asiallisia kannanottoja puolesta ja vastaan perusteluineen kaikkineen. Yleensähän homma lähtee lapasesta jo varhaisessa vaiheessa…
Pointti on varmaan se, että siinä vaiheessa kun pelaajat itse tuntevat riittävästi ylpeyttä lajistaan, niin muutkin ihmiset alkavat sitä arvostamaan. Vanha virsi siis. Poikkeavia yksilöitä on toki aina suuntaan ja toiseen kuten aiemmista viesteistä huomasimme.
Matkaa erittäin suosituksi lajiksi säbällä vielä on. Sehän on fakta. Asioita voi kuitenkin edelleen tehdä eri tavalla ja raikkaammin – ehkäpä jopa täysin poikkeavasti kuin muissa palloilulajeissa. Tätä kaikkea pitäisi liigan, seurojen ja yksittäisten pelaajienkin miettiä kun pohdimme keinoja joilla yritämme erottua lajien kirjosta.
Ei tietenkään aitouden kustannuksella – vaan pikemminkin sen avulla.
Jep. Seuraava kirjoitus ilmaantuu lähipäivinä KSML sivuille jossa vuorossa Kehäraakin kesästoorin viimeinen osa. Sen jälkeen painotus siirtyy hiljalleen tähän osoitteeseen. Tästä edellisiin:
http://www.ksml.fi/mielipide/blogit/keh%C3%A4raakin-kes%C3%A4stoori-osa-3-leikkim%C3%A4ll%C3%A4-huippukuntoon/695403
-Lasse
Diego Maradona muuten kertoo elämänkerrassaan, ettei koskaan päässyt cooperin testissä yli 2600 metriä.
Yleisurheilu- eli yksilövalmentajana seuraan mielenkiinnolla tätä keskustelua.
Jenkkifutis otetaan esimerkiksi huippu-urheilua, ei camoon……
Joo, Cooperin testi on joskus huono mittari, itsekin tunnen erään entisen huippupikajuoksijan, joka juoksi cooperissa vaihtelevia tuloksia 2400-2600 välissä.
Mutta sataselta on kasa sm-mitaleja ja arvokisaedustuksia.
Ja hallikuudellakympillä kaveri oikeasti lensi, satanen oli ehkä jo liiankin pitkä matka vaikka se hullulta kuulostaakin.
En tiedä jos joku ei halua sanoa häntä huippu-urheilijaksi, kun ei coopperitulos riitä, mutta kyllä kaveri reenasi koko uransa käytännössä päätoimisesti ja tuloksetkin oli Suomen mittakaavassa kovat.
Huomasin itsekin tuon ilmiön harjoitellesani. Samalla kun räjähtävän nopeuden tulokset paranevat, niin pidemmän matkan tulokset heikkenevät. Tosin painotuskin oli itselläni loikissa ja paikaltaan lähdöissä. Useilla loikkijoilla ja pikajuoksijoilla Cooperin testi on luokkaa 2500-2800. Itse uskon, että salibandyn pelaajan on oltava Cooperissa n.3000: luokkaa, mutta silti nopea, räjähtävä ja kohtalaisen vahva.
Verrattuna esim. jääkiekkoon salibandyn pelaajalla pitää olla ketterät ja nopeat jalat. Pelkästään vahvat jalat eivät riitä. Massaa ei saa olla liikaa, mutta kukkakeppinäkään ei pärjää.
Ominaisuuksia kehittäessä on hyvä miettiä myös omia vahvuuksiian ja roolia pelaajana. Itse aloin kehittämään nopeus ja ketteryysominaisuuksia hieman liian myöhään. Toistaalta koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta.
Antaa aiheen viedä välillä, ei kai sillä alkuperäisellä otsikolla niin väliä olekaan…
Pari linkkiä, joista voi katselle ”tutkimustuloksia” suomalaisten liikunnasta:
Aikusten ”urheileminen”:
http://www.slu.fi/@Bin/2548606/Liikuntatutkimus_aikuisliikunta_2009-2010.pdf
Lasten ”urheileminen”
http://slu-fi-bin.directo.fi/@Bin/2decf77fa0daf63fc5a779a4d27e257b/1316493955/application/pdf/2548635/100422_liikuntatutkimus_2009-2010_lapset_ja_nuoret_nettiin.pdf
…siihen kuinka oikeita ja uskottavia tulokset ovat, siihen en ota kantaa