Energia Areenalla nähtiin Tiitu-show

AIK ei saanut Tero Tiitua kuriin edes kovilla otteilla. Kuva: Mikko Hyvärinen

Tero Tiitu
AIK ei saanut Tero Tiitua kuriin edes kovilla otteilla. Kuva: Mikko Hyvärinen

Gatorade-turnaus päättyi sunnuntaina SSV:n juhliin, sillä Tukholman AIK joutui nöyrtymään finaalissa helsinkiläisille maalein 5-3. Ottelun hahmoksi nousi jälleen kerran Tero Tiitu, joka oli yhtä maalia lukuunottamatta kaikissa SSV:n maaleissa mukana. Tiitun tehot ottelussa olivat 3+1.

AIK siirtyi avauserässä nopeaan tahtiin kahdella ylivoimamaalilla 0-2 johtoon Mikael Järven kuluttaessa molemmilla kerroilla jäähypenkkiä. Samaisen avauserän aikana myös AIK sortui jäähyilyyn ja Tiitu pääsi rankaisemaan ruotsalaisjoukkuetta kahteen eri otteeseen kahden miehen ylivoimalla. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin SSV:n johtaessa 3-2.

Toisessa erässä SSV painoi lisää kaasua ja vei erän nimiinsä 2-0 Henri Tuhkasen ja Niklas Strömstenin osumilla. Päätöserässä SSV tyytyi pelaamaan kellosta aikaa pois ja AIK nosti karvaustaan vasta viitisen minuuttia ennen ottelun loppua. Se ei tuonut ruotsalaisille kuitenkaan kuin yhden lisäosuman ja näin SSV voitti Gatorade-turnauksen finaalin. Tiitun lisäksi SSV:n ehdottomiin hahmoihin finaalissa lukeutui maalivahti David Rytych, joka osoitti kaikille epäilijöille ainakin tämän pelin perusteella, ettei SSV:llä ole minkäänlaista maalivahtiongelmaa alkavalla kaudella.

Myös päivän toinen ”Suomi-Ruotsi” -kamppailu päättyi isäntien voittoon, kun Suomen B-maajoukkue kaatoi pronssiottelussa Balrogin 7-5-lukemin.