Tapanilan Erä ja Classic Tampereelta kohtasivat perjantai-iltana Mosahallilla miesten harjoitusottelussa. Täksi kaudeksi vahvistunut tamperelaisryhmä joutui taipumaan mosalaisille menetettyään kahden maalin johdon päätöserässä.
Classic siirtyi kolmannen erän alussa kahden maalin johtoon, mutta ottelun seuraavista neljästä maalista vastasi kotijoukkue, joista viimeisin syntyi tyhjään Classic-maaliin. Loppulukemat Erälle 7-5. Erän tehomiehiksi nousivat Tuomas Iiskola (3+1) ja Tommi Aro (0+3). Classicin Ilkka Mäkipää nakutti ottelussa kaksi maalia. Erän maalilla pelasi Tomi Ikonen viime kauden seuraansa vastaan.
Classicilta puuttui ottelusta muutamia runkopelaajia Lassi Vänttisen johdolla. Ottelun erikoisuuksiin kuului se, että Classicille tuomittiin viisi kahden minuutin jäähyä, kotijoukkueelle ei yhtään. Erän päävalmentaja Teemu Kalinainen oli tyytyväinen mies ottelun jälkeen.
– Ottelu oli pakettina hyvä. Kaikki kolme viisikkoa pystyivät omassa tekemisessään parantamaan edellisestä pelistä ja edelleen tämän illan pelin sisällä. Pallollinen peli pystyttiin pitämään rohkeana ja palloton peli jopa jo hyvällä tasolla yhtä mestarisuosikkia vastaan. Joukkueessa tuntuu olevan hyvä pöhinä ja aitoa tahtoa pelata sinisille ”siipikengille”, Kalinainen toteaa seuran nettisivuilla.