FT Ulvila luovutti Suomen Cupin 1. kierroksella – tiedossa tuntuvat sakot

Viime kaudella Suomen Cupin loppuhuipentumaan asti edenneen FT Ulvilan taival ei sujunut aivan yhtä onnellisten tähtien alla tämänvuotisessa Cupissa. Miesten 4. divisioonaan alkavaksi kaudeksi noussut ulvilalaisryhmä osallistui viikonloppuna Cupin 1. kierrokselle Kemiön Taalintehtaalla. Viime kaudella Cupin haastajafinaalissa mukana olleen ryhmän matka päättyi tällä kertaa nolosti.

FT Ulvila oli turnauksen ensimmäisenä päivänä mukana kahdeksalla pelaajalla. Joukkue hävisi päivän molemmat ottelunsa. NTK voitti FT Ulvilan 10-6 ja FBT PiTU nuiji ulvilalaiset 8-3. Turnauksen toisena päivänä FT Ulvila ei enää saapunutkaan Taalintehtaalle, vaan joukkue luovutti sunnuntain ottelut pelaajapulaan vedoten. FT Ulvilan joukkueesta löytyy myös muutama entinen liigapelaaja FBT Porin riveistä. FT Ulvilaa odottaa luovutuksista johtuen tuntuvat sakot Salibandyliiton toimesta. Liiton kilpailusääntöjen 41§ mukaan turnausmuotoisissa otteluissa luovutusmaksu on 400 euroa per luovutettu ottelu.

9 comments

  1. Kiva ois tietää se summa, mitä siitä rangaistaan jos jättää cupin kesken?? -,-

  2. Kilpailusäännöt 41§

    Joukkue katsotaan luovuttaneeksi, mikäli joukkueella ei, ennen peliajan alkamista ja viimeistään 5 minuuttia
    ottelun vahvistetun virallisen alkamisajankohdan jälkeen, ole kentällä viittä kenttäpelaajaa ja sääntöjen
    mukaisesti pukeutunutta maalivahtia. Ottelun ollessa myöhässä lasketaan edellä sanottu 5 minuuttia siitä,
    kun ottelun alkamiselle on olemassa edellytykset ja erotuomari on ottelun vahvistetun virallisen
    alkamisajankohdan jälkeen pyytänyt joukkueet kentälle. [Luovutus].
    Mikäli seura etukäteen kirjallisesti ilmoittaa liittoon, että sen joukkue tulee luovuttamaan ottelun tai, että se ei
    saavu lainkaan paikalle tai, että se ei tule saamaan paikalle viittä kenttäpelaajaa ja sääntöjen mukaisesti
    pukeutunutta maalivahtia siihen mennessä, kun ottelun alkamisajasta on kulunut viisi minuuttia ja muuten on
    valmius aloittaa ottelu, joukkue katsotaan niin ikään luovuttaneeksi [Ennakkoluovutus].
    Liitolla on velvollisuus toimittaa tieto ennakkoluovutuksesta viivytyksettä ottelun erotuomareille sekä ottelun
    toiselle osapuolelle, jonka jälkeen heillä ei ole enää velvollisuutta saapua luovutuksen kohteena olevaan
    otteluun.
    Seuran tai joukkueen luovuttaessa ottelun vastustaja katsotaan voittajaksi tuloksella 5 – 0 tai sellaisella liiton
    hallituksen tai sen osoittaman määräämällä tuloksella, josta luovuttanut joukkue ei hyödy.
    Luovuttaneen joukkueen on suoritettava liitolle luovutusmaksu.. Luovutuksesta on voimassa myös, mitä on
    sanottu kilpailusääntöjen 24§:ssä.
    Turnausmuotoiten sarjojen ennakkoluovutuksissa luovutusmaksu on 350 € jokaista luovutettua ottelua
    kohden, muissa turnausmuotoisten sarjojen luovutuksissa 400 € jokaista luovutettua ottelua kohti. Fjunioreissa
    luovutusmaksu on enintään 340 € per turnaus, Yksittäisissä otteluissa luovutusmaksun suuruus
    on 2500 € jokaista luovutettua ottelua kohden, josta luovuttaneen joukkueen tulee korvata luovutuksen
    saaneelle joukkueelle 1700 €, lisäksi luovuttaneen joukkueen tulee korvat erotuomari- ja toimitsijakulut
    Toimitsijapalkkiokorvaus on 62§ mukaan.
    Painavasta syystä liitto voi vapauttaa seuran tai joukkueen luovutusmaksusta tai korvauksesta osittain tai
    kokonaan. Ennakkoluovutustapauksessa voidaan seura tai joukkue vapauttaa korvauksesta, mikäli asiasta ei
    ole aiheutunut vahinkoa tai menetystä liitolle tai liitto katsoo luovutusmaksun olevan riittävä seuraamus ja
    korvauksen määräämisen olevan kohtuutonta kyseisessä tapauksessa.

  3. Tämä on aivan oikein, turha lähteä höntsäilemään jos ei jengiä ole

  4. On se hyvä että järjestetään kaksi päiväinen turnaus 250km päässä mutasarja joukkueille.

  5. Toki FT Ulvilan toiminta oli varmasti jonkin taiteen sääntöjen vastaista, vaikka käsittääkseni vastustajille tuli kyllä etukäteen tieto siitä ettei pelejä sunnuntaina ole tiedossa.

    Mutta tässä kohtaa voisi enemmän kuin vähän kritisoida liiton toimintaa ja cupin järjestelyitä. 1. kierroksen turnaus, jossa mukana on siis pääasiassa täysin amatöörijoukkueita 3.-5. divareista. Mitä tekee liitto? Järjestää turnauksen jossakin jumalanseläntakana Taalintehtaalla, johon kotijoukkueella (joka lopulta ei edes osallistunut turnaukseen) FC Sticklinella on toki lyhyt matka, mutta KAIKILLA MUILLA osallistuvilla joukkueilla matkaa on vähintään 90 km ja kolmella joukkueella viidestä matkaa on yli 200 km.

    Missä on järki?

  6. Toki siis kotijoukkueen tilalle tulleella Kemkillä oli lyhyt pelimatka. Mutta muuten käsittämätöntä peeloilua

  7. Miksi Cupissa ylipäätään pitää pelata otteluita turnausmuotoisena.Yksi matsi ja voittaja jatkaa,kiitos.

  8. Nimimerkki ”Papu” heitti kommentin: ”On se hyvä että järjestetään kaksi päiväinen turnaus 250km päässä mutasarja joukkueille.”

    Asiasisältönsä puolesta kommentti on ok, mutta termi ”mutasarja” ei kaikilta osin kyllä pidä paikkaansa. Taalintehtaalla oli myös TPS A, jota ei voi mainittuun kategoriaan laittaa. Ja kyllä mukana olleet 3. divarin joukkueetkin saattavat olla asiasta vähän eri mieltä.

    Itse paikalla olleena voin kyllä todeta, että FT Ulvilan luovutus oli aika ikävä temppu muille mukana olleille joukkueille.

    Liiton toiminta tämän kyseisen turnauksen pelipaikan valinnan osalta on ainakin Porin suunnalta katsottuna jokseenkin käsittämätöntä. Olisi mukava kuulla perustelut valinnasta. Eli miksi Taalintehtaalle ja miksi ei Porin seudulle?

    Turnauksen peleistä (pääosin NTK: otteluita) kiinnostuneille löytyy raportti luettavaksi NTK:n nettisivuilta:

    http://www.tennisklubi.net/pgs/index.php

    http://www.tennisklubi.net/pgs/rapot.php?Id=176

    http://www.tennisklubi.net/pgs/rapot.php?Id=177

  9. ”Asiasisältönsä puolesta kommentti on ok, mutta termi ”mutasarja” ei kaikilta osin kyllä pidä paikkaansa. Taalintehtaalla oli myös TPS A, jota ei voi mainittuun kategoriaan laittaa. Ja kyllä mukana olleet 3. divarin joukkueetkin saattavat olla asiasta vähän eri mieltä.”

    Tarkoitin nimen omaa ulvilaa tässä asiassa joka pelaa nelosdivaria. Jos oikein ajatellaan niin pidän turnauksen muitakin joukkueita myös(ok jätetään tpsa laskuista) ns mutasarjalaisina.

    Järkeä suomen cuppiin kiitos.

    Lopuksi vielä, että jos pelaajia ei ole niin niitä ei ole.