Mitä tapahtuu, kun laitetaan kaksitoista miestä yhteen kaukaloon, heitetään perään pallo ja lopuksi kielletään miehiä koskemasta toisiinsa? Aivan. Sitä samaa kuin Tukiaisen keikalla: ei mitään sellaista, jota kukaan haluaisi katsella.
Viittaan tällä asiaan, joka itseäni on hävettänyt jo usean vuoden ajan, etenkin kansainvälisen Gatorade-harjoitusturnauksen aikaan. Eli suomalaiseen tuomarilinjaan, tai hieman kärjistäen, jokaisen suomalaisen tuomarin omaan linjaan.
Turnauksessa jaettiin lukuisia käsittämättömistä syistä annettuja jäähyjä, rangaistuslaukauksia ja koottuja selityksiä. Ruotsalaiset olivat syystäkin turhautuneita, koska heidän saamansa rangaistukset olivat pääosin täysin turhia ja lähes poikkeuksetta jokaisen jäähyn ja vihellyksen jälkeen tuomareiden ratkaisuille naurettiin. Kaikki Ruotsissa salibandya – myös siis harjoitusturnauksia ja -otteluita sekä junioriturnauksia – pelanneet ymmärtävät miksi.
Eikä tämä ole pelkästään kyseisen turnauksen ongelma, sama linja jatkuu ottelusta toiseen myös liigaotteluissa. Ainoastaan pudotuspeleissä sallitaan ajoittain fyysisempi pelaaminen.
Ihmettelen suuresti, että ruotsalaiset joukkueet ylipäätään tulevat pelaamaan harjoitusturnauksia Suomeen. Ruotsissa pelataan huomattavasti fyysisempää salibandya, jossa sallitaan rehdit kaksinkamppailut, laidan yli taklaukset, reilut selkään tönimiset sekä kahden pelaajan väliset olkapäätaklaukset, joissa heikompi osapuoli keräilee kolmannelta riviltä mailansa ja suuntaa puolustukseen tuomarin levitellessä nauraen käsiään. Ja sekä pelaajat että katsojat nauttivat ja peli pysyy mielenkiintoisena.
Suomessa mielenkiinto muodostuu lähinnä siitä, että ennen jokaista peliä on täysi arvoitus saako juuri tässä pelissä taklata ja voiko tuomarin kanssa keskustella lauseilla.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että erotuomarilinja tulisi muuttaa sallivammaksi fyysisen pelin suhteen. Enkä pelkästään kansainvälisten pelien vaatimusten vuoksi, vaan myös lajin kiinnostavuuden kasvattamiseksi, niin pelaajille kuin katsojillekin. Väitän, että on huomattavasti mielenkiintoisempaa katsoa sellaista urheilua, jossa katsojalle tulee tunne, että kaukalossa tapahtuu jotain sellaista, missä itse ei uskaltaisi olla mukana. Nykyinen kyttäyssalibandyhän pelottaa fyysisyydellään katsojia ilmeisesti niin paljon, etteivät he uskalla tulla edes hallille.
Ja niille, jotka kuvittelevat fyysisyyden lisäämisen tarkoittavan automaattisesti loukkaantumisia ja käsistä riistäytyneitä otteluita ja sitten kun on vielä ne lapsetkin katsomossa, voin muistuttaa, että pelaajat eivät kuitenkaan ole englantilaisia jalkapallofaneja. Heillä pääsääntöisesti on vastuuntunto paitsi omasta, myös muiden turvallisuudesta. Ja tuomareiden tarkoitus on estää pahimmat sikailut, sillä ne eivät kuulu urheiluun.
Yksi ongelma on se, että yhdelläkään tuomarilla ei ole (liiga)pelaajataustaa, mikä parantaisi sekä tuomarin uskottavuutta pelaajien silmissä että taitoa lukea pelin henkeä. En usko, että kysymys on kuitenkaan siitä etteivätkö nykyiset tuomarit osaisi viheltää, kysymys on enemmänkin siinä miten heidät koulutetaan viheltämään. Järjestelmänhän tulisi toimia siten, että taho, jonka tarkoituksena on kehittää suomalaista salibandya, antaa tuomaritoiminnalle raamit, joiden mukaan he toimivat. Oletettavastihan tilanne on tämä, muuten mennään metsään.
En tosin tiedä, kuunnellaanko lajin kehittämisessä pelaajia. Kuitenkin fakta on, että jopa sokeat katsojat aistivat, koska pelaajat itse nauttivat pelaamisesta ja taistelevat joka pallosta. Nyt pelaajat kokevat usein taistelevansa vastustajan sijaan tuomaria vastaan, koska pilli soi liian herkästi, mikä tappaa myös pelaajan halun ja poistaa todella tärkeän osan pelin mielekkyydestä. Uskoisin, että suurin osa pelaajista on kanssani samaa mieltä: fyysisempi peli tarkoittaisi enemmän tunnetta ja tekisi lajista entistä antoisampaa.
Joku järjestelmää paremmin tunteva voisikin sel(v)ittää, miten tämä asia Suomessa on järjestetty ja miksi fyysisempää peliä ei sallita.
Itse näen pelin kehittämisen fyysisempään suuntaan pelkästään eteenpäin vievänä. Muutoksen pitää lähteä lajia kehittävältä taholta ja siirtyä sallivamman tuomarilinjan kautta kentälle. Tämä johtaisi siihen, että pelaajat joutuisivat kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan nykyisestä huomattavasti, mikä tarkoittaisi vahvempia (lue: enemmän urheilijan näköisiä) pelaajia. Jos joku vertasi esimerkiksi AIK:n pelaajia puolta kapeampiin vastustajiin, ymmärtää mitä tarkoitan. Lisäksi pelaajien keski-ikä nousisi, koska juniorien kyky pärjätä liigatasolla ei olisi kiinni pelkästään Arena Centerin Tupla-kentällä vietetyn vapaa-ajan määrästä. Junioripelaajat oppisivat tietysti myös fyysisempään peliin jo juniori-iässä, nykyisinhän taklata saa ainoastaan ulkomailla. Peliin muodostuisi automaattisesti lisää vauhtia ja vaarallisuutta, mikä varmasti lisäisi myös penkkiurheilijoiden kiinnostusta lajia kohtaan.
Yhteen lauseeseen tiivistettynä: Annetaan siis pelaajien pelata.
Erittäin hieno kirjoitus mihin on helppo yhtyä!
Erittäin hyvä kirjoitus! Uskon, että juuri yksi este salibandyn kiinnostavuuden ja yleisömäärien kasvun edessä on juuri se, että liigassakin voisi pelata muutaman pelin lähes kuka tahansa katsojista. Pelin ei tarvitse olla sikailua tai vahingoittamista, mutta tietty uhka ja arvostus lajille pitää saada. Nykyisin tuomarit ottavat puhtaitakin kontakteja pois vedoten siihen, että kontakti on ollut liian kova. Tekstissä kuvatut voimanmittelöt pitäisi sallia joka ikisessä pelissä ja tilanteessa, nyt säännöt ovat esimerkiksi seinän vieressä, keskialueella ja maalilla täysin erilaiset. Fyysisyyden lisääminen parantaa myös lajin urheilullista vaatimustasoa ja treenin monipuolisuuden kehittymistä.
Hieno vertaus tukiaiseen…
Kaksinkamppailut kyllä vihelletään liian helposti mutta että ”taklaukset”/”Reilut selkääntönimiset” -> ei ymmärrä 🙂
Voisiko kirjoittaja täsmentää käsitettä ”reilut selkään tönimiset”?
On täysin totta, että monen lajin arvostus lähtee katsojan ajatuksesta ”tuonne en itse uskaltaisi mennä”. Salibandyn osalta ei tällaista kunnioitusta synny, vaikka toki pelitaidoissa tietäisi jäävänsä jälkeen.
Ruotsin liigapeleihin ei fyysisistä syistä monikaan uskaltautuisi.
Kirjoituksessa oli monta hyvää pointtia ja yhdyn moneen asiaan. Sepun mainitsemat taklaukset ja reilut selkääntönimiset eivät kyllä omaan kuvaan salibandystä kuulu millään tavalla. Olkapää olkapäätä vasten vihelletään usein liian heppoisin perustein, silloin miehestä otetaan mittaa ja heikompi sortuu, antaa poikien pelata.
Taklauksella ei mielestäni ole terminä mitään tekemistä tämän lajin kanssa, ehkä se johtuu sitten vain siitä, että miellän sen täysin toisiin lajeihin. Mielestäni taklaaminen ei kuulu pieneen kaukaloon, kovaan vauhtiin ilman suojia. Kova kontakti kyllä kuuluu, reilu kontakti. Samoin selkään töniminen aiheuttaa pientä karsastusta, kontaktia toki saa olla, mutta kyllä se kovempi kontakti pitää tulla muualta kuin selänpuolelta. Keski-Euroopassa parilla turnausreissulla on ollut ’hieno’ kulttuuri, rullataan selästä kaveri ihan paskaksi kulmaan, sen jälkeen tarjotaan kättä ja pyydellään anteeksi. En odota tämän saapumista Suomeen 😀 Mutta se on kai sitä kovempaa peliä..
Pelailin joskus länsinaapurista olevaa joukkuetta vastaan harjoituspelin, ei todellakaan huipputason nippu, mutta ehkä siinä jotain kosketusta sai paikalliseen pelitapaan ja kulttuuriin. Tilanteisiin tultiin täysillä, usein vähän myöhässä. Pelissä sai paikoin pelätä melkein henkensä edestä, useamman kerran ajettiin selkään, nilkoille ja polveen kun tilanteisiin tultiin täysillä mutta selkeästi myöhässä. Tuollaisessa pelissä en itse haluaisi pelata, enkä sitä kyllä haluaisi edes katsoa..
Tiettyyn rajaan kovempi peli on mielestäni sallittava ja pelkästää kehittää peliä. Tämä vaatii kehittymistä sekä pelaajilta että tuomareilta..
Hyvä kirjoitus, joka pätee lähes sellaisenaan myös naisten puolella. Naisten puolella Elitserienissä on huomattavasti kovempi vauhti, kovemmat kontaktit ja väännöt kuin Suomen liigassa. Tuomarit (useimmiten, toki niitä huonojakin pillipiipareita löytyy) sallivat selkeästi enemmän vartalokontakteja niin laitoijen vierellä kuin keskikentälläkin. Jos et ole valmis kontaktiin, niin keräilet kyllä kamoja sieltä hallin kulmasta.
Ja mitä junioreihin tulee, niin ainakin omassa seurassa junnuna joudut oikeasti tekemään töitä ja näkemään vaivaa, että paikka aukeaa pelaavassa kokoonpanossa. Vaikka olet superlahjakas -95 niin pelkkä taito ei riitä, vaan fysiikka ja pelinopeus täytyy saada samalle tasolle muiden kanssa ennenkuin kentällä pärjää.
Uskallan väittää, että ruotsalaiset liiganaiset ovat huomattavast fyysisemmässä ja sutjakammassa kunnossa kuin suomalaiset virkasisaret. Ja suurinpana syynä on varmasti se, että Ruotsissa ei riitä asenne ”jos mä vähän tuun pelailee”. Jos tahdot olla liigapelaaja, niin vaatimukset ovat myös sen tasoiset.
Niin ja veskoja pitää saada hakata sormille oikein tosissaan. Siinä vasta viihdearvo nousisi.
Sitä paitsi kyllä sitä saa ja pitääkin pelata kovaa. Kun pelaa sääntöjen puitteissa.
Outo kirjoitus jopa maalivahdilta;)
Fyysisyyden lisäämisestä puhutaan siihen asti, kunnes joku pelaaja halvaantuu tai pahimmassa tapauksessa kuolee.
Halutaanko salibandyyn tapaus Veivo tai Otevrelia, ennen kuin tajutaan, että nykyinenkin linja on paikoin liian salliva.
Siihen, onko asia enemmänkin pelaajien välistä kunnioitusta, en ota kantaa
Onhan tossa vissi pointti. Liian usein tulee penaltya jos 20 kg painavampi jantteri antaa kylmää jollekkin hippiäiselle, joka ei olekaan siihen valmis. Jos ja kun, kaikki tiedostaa sen, että tulee ja saa tulla olkapäätä lähitilanteissa, niin varmasti olisi viihdyttävämpää peliä. Hyvää painia laidoissa ja kulmissa, niin miehet erottuu pojista ja pelaajat marjanpoimijoista.
Tossa selkään ajamisessa Mikko kyllä haukkas shaibulaa. Eihän se ole fyysisyyttä, että selästä taklataan. Se on raukkamaisuutta. Lajihistoria tuntee yhden maailmanmestaruudenkin saavuttaneen ”kukkoilijan” joka liigassa ajoi aina selkään ja tuli niin äijänä tilanteesta, kun kaveria jäillä hoideltiin. Sitäkö se Mikko haluaa? EI. Johan siinä oma joukkuekin häpeää noita koiria. Rehtiä vääntöä ja kontaktia. Annetaan ja otetaan, mutta anteeksi ei pyydetä.
Totta on, että tuomareilla on linjan reivaamisen paikka. Polvella estämiset, selkäänajamiset ja mailahäirintä pois ja sitten antaa poikien rymistellä.
”Yksi ongelma on se, että yhdelläkään tuomarilla ei ole (liiga)pelaajataustaa, mikä parantaisi sekä tuomarin uskottavuutta pelaajien silmissä että taitoa lukea pelin henkeä.”
Blogisti voisi hieman tarkistaa faktoja. Noita taitaa olla useampikin.
Toinen kysymys. MM finaalissa mentiin ja meinattiin. Kumpi joukkue osasi pelata paremmin sallivassa linjassa?
Niin. Salibandy on mennyt fyysisempään suuntaan. Se on tehnyt sitä täällä ja muualla, mutta pitääkö sen mennä vieläkin fyysisempään suuntaan ja missä kulkee raja? Vai onko tämä tätä ainaista kun Ruotsissakin on kaikki niin hyvin, niin miks ei meillä -ajattelutapaa? Miksi ”reilut selkään tönimiset” ja ”taklaukset” pitäisi sallia? Mielestäni selkään töniminen sen kaikissa muodoissa ja voimakkuuksissa on raukkamaista ja äärettömän helppo puolustajalle pelata. Sen sijaan kylki-kyljesssä kontakti vaatii puolustavaltakin pelaajalta sen, että rinnalla pitää pysyä ja sitä kautta voit vastustajaa vähän horjuttaakkin.
Selkään pystyy kuka tahansa tuuppimaan, eikä sitä mielestäni pitäisi säännöillä palkita.
Taklaaminen/ylikova kylki-kyljessä pelaamista ei tule sallia ainakaan laitojen vierustoilla. Tätä voisi hyvinkin verrata jääkiekon laitataklaukseen, joka tarkoittaa laidan vierestä 2-3 etäisyydeltä taklaamista, jossa vastustajalla on suuri vaara loukkaantua. Salibandyssä tuota taklaamista pitäisi nimenomaan karsia vielä lähempänä laitaa matalien laitojen vuoksi. Puoli metriä korkea kaukalo aiheuttaa sen, että pienenkin kontaktin turvin tuohon kaukaloon ”kompastuu” ja sen jälkeen jälki voi olla rumaa riippuen mitä kaukalon lähettyvillä on. Katsomorakenteet eivät ole kovin pehmeitä elementtejä, kun kohdalleen sattuvat.
Keskialueella ja metrin pari laidasta tuota kaukaloon kompastumisvaaraa ei enää niinkään ole ja siellä reilutkin kylki kyljessä taklaukset vois sallia ihan täyttä päätä. Ei noilla aluieilla loukkaantumisvaaraa ole, olettaen tietysti että tullaan puhtaasti kylkeen.
Tuomareitten linja on huomattu jo 2divarissa.Olen nähnyt yhden ifk pelin ja isoja,vahvoja kundeja rangaistaan heti kun vähän nojaa.On selvää kun 95-105kg jamppa ottaa kontaktia 65kg kaveriin,miten siinä käy.Toki ifk:n punainen paita saa dumarit hötkyilee jo ennen peliä.
Saatiinhan toi ifk taas sekoitettua tähänkin. Näin myös yhden ifk:n pelin jossa ”isot pahat kissat” keräili releitään ihan kivasti ja sitten ihmetteli kun päädyssä seisovaa pelaajaa ei saanu ajaa hallin senään asti. Eiköhän se ole kuitenkin niin, että kamat päälle ja sinne Nordenskjöldin kadun halliin jos haluaa kunnon taklauksia. Siinäkin pelissä vaan on säännöt joiden mukaan mennään. Vai onko niin, että ne jotka ei pärjää siellä haluaa olla säbässä ne kovat jätkät jotka uskaltaa ja haluaa taklata?? Ymmärrän että nopeat ja taitavat jätkät vi…..a vanhoja hitaita jyriä eikä niitä saa pysäyttää kunnon pommilla hallin senälle asti. On se niin väärin….
Hyvä ja asiallinen kirjoitus, joskaan en ole monesta asiasta samaa mieltä. Siitä kuitenkin kyllä, että koko tuomarisektori toivottaisi avosylin tervetulleiksi entiset liigapelaajat tuomarihommiin. Ura urkenisi huipputasolle varmasti hyvin nopeasti. Jostakin syystä näitä tulijoita ei vain hirveästi ole.
Mitä fyysisyyteen tulee, esim. m2d:ssa on vain muutamia pelaajia, jotka oikeasti edes osaavat pelata fyysisesti oikein. Puhtaat olkapää-olkapää-tilanteet ovat vielä tuolla tasolla kovin vähissä. Siinä mielessä on varmasti osatotuus, että tuomareille tuottaa vaikeuksia linjata näitä sitten ylemmilläkään tasoilla. Omasta mielestäni tämä onnistuu hyvin ja rehdisti saa jo lajissamme vääntää.
Siinä kirjoittaja on oikeassa, että yhdessähän näitä asioita pitäisi miettiä. Kovin on vain vähäistä ollut joukkueiden edustajien osallistuminen esim. pääsarjojen erotuomarikoulutuksiin, vaikka kutsuttu olisi. Lisäksi erotuomarisektori joutuu aina kuuntelemaan kriittisellä korvalla valmentajaa, joka tulee kertomaan näkemyksiään lajista, koska taustalla voi aina olla myös sellaiseen pelityyliin kannustaminen, jonka oma joukkue hallitsee.
Mitä näihin selkään tulemisiin ja muihin rottailuihin tulee, pistäisin kirjoituksen veskan piikkiin. Kontaktit näyttävät varmasti erilaisilta kun niihin ei tarvitse itse osallistua. Mutta tosiaan, jos näitä ruvetaan sallimaan, niin sallitaan se näpeille lyönti sitten samalla. Yleisö tykkää, kun ei itse uskaltaisi enää mennä luukulle.
Pointtia on ja hyvä kirjoitus. Miksi futis on suosittua tai koris? Ei tarvi aina verrata lätkään….
Nimimerkki ”Tuomari” yläpuolella kirjoitti juurikin sen, mitä olin tulossa sanomaan.
Miksi selkään töniminen pitäisi sallia? Silloin tulisi erittäin paljon kontakteja, joihin ei voi varautua.
Ja kovat kontaktit laidan vieressä? Siinä kun vähän tönitään selkään (eikä tarvitse olla kovakaan kontakti), niin helposti siitä lähtee se 100 kg treenattuakin kroppaa hallitsemattomasti kohti betoniseinää tahi katsomorakenteita.
Jos nämä päätettäisiin sallia, niin ei minusta mikään väärys sitten olisi, jos maalivahtiakin saisi vähän ”ajella”. Tulisi niitä yleisöönmeneviä vauhdikkaita ja röyhkeitä maalilleajoja…
Kaikki tämä paranemaan päin. Samaa mieltä viihtyvyden kaa. Tosin olen enemmän sitä mieltä, että vain kulmavääntöihin pitäisi saada lisää sallivuutta. Tosin selkäänajot ja työnnöt pois. Muuten se menee aina niin, että ensimmäinen palloon ehtivä, selkä peliin päin, häviää tilanteen. Siinä nyt ei olisi hirveästi järkeä. Tuo tuomarilinjan empinen ennen peliä on kyllä täysi fakta. Varmasti häiritsee myös peliinlatautumista.
Pitää vaan muistaa se, että mistä lajin tulevaisuus ja kohderyhmä oikeen syttyy. Loppupeleissä nuo jantterit käyttää vapaa-aikaa halleilla kärkikynien, spinaroundien ja kooärrien treenaamiseen. Nää spinaroundit, no-look poikkarit ja coast-to-coastit kerää ne suurimmat puheenaiheet ja bonarit.
Toki se menee näin lajissa kuin lajissa, mutta jos lajista tulee jo niin fyysisesti sallivaa, että nuo ominaisuudet viedään salibandystä pois, niin mielenkiinto tulee ikävä kyllä vain laskemaan.
Kulmaväännöt sallivimmiksi, keskialueen väännöille vice versa. Stagahakkaukset mielellään kokonaan pois. Ne on tän lajin syöpä.
Joo, onko kiva kun taklataan Tiikeri-Areenan metallikaiteeseen pää edeltä, ja tuomari levittää käsiään..
Ei siinä paljoa Tuksu pyöri mielessä..
Itse aikoinaan lopetin salibandyliigan aktiivisen seuraamiseen pelkästään jatkuvaan ketutukseenn. Liigassa tapahtui tuolloin selkeä suunnanmuutos, jolloin ”herrasmiesjääkiekosta” tuli sylipainia. Otti niin paljon joka matsissa päähän katsoa sitä rumaa painimista, että päätin lopettaa homman omaan mielenterveyteeni nojaten.
Olen sitä mieltä, että puhtaasti pitää saada vääntää, mutta yhdyn täysin edellä oleviin kirjoituksiin. Taklaukset, ”reilut selkään tönimiset” eivät kuulu tähän lajiin. Ei edes ”puhtaat” olkapäätaklaukset silloin kun tilanne on vaarallinen pelaajille. Kuten moni tietää, monella hallilla kentän viereiset turva-alueet on olemattomat. Jääkiekossa saa ja kuuluu taklata, sinne voi sellaista mennä halukkaat katsomaan, on siellä ne varusteetkin (lue suojat) hieman eri tasolla kun tässä rakkaassa lajissa.