Salibandyliigan avauskierroksella sarjanousija M-Team hävisi Helsingin paikallisottelun kirvelevästi Erälle jatkoajalla. Tiukasta taistelusta huolimatta Samien Kaarnamaa ja Vidgren plakkariin ei jäänyt yhtä ainoaa pistettä. Edes yksi piste olisi nousijalle ollut arvokas avausottelusta ja olisi voinut osoittautua kullanarvoiseksi loppukaudesta.
Mielestäni Salibandyliigassa tulisi ottaa käyttöön samanlainen pistelaskujärjestelmä, joka on tuttu jääkiekon SM-liigasta ja Sveitsin salibandyliigasta. Ottelussa on aina jaossa kolme pistettä. Varsinaisella peliajalla ottelun voittanut saa täyden potin. Jatkoaika- tai rangaistuslaukauskisavoitosta tulee kaksi pistettä. Jatkoajalle selviämisestä tili karttuu yhdellä merkinnällä pistesarakkeeseen. M-Team olisi siis tällä hetkellä pistettä rikkaampi. Ottelut pelataan siis aina ratkaisuun: tasapeliä ei tunneta. Voittaja erotellaan vaikka rangaistuslaukauksilla.
En kuitenkaan ehdota tätä vain säälistä nousijaa kohtaan. Ehdotan sitä, koska järjestelmä on Wilerin päävalmentajan Heikki Luukkosen mukaan Sveitsissä osoittanut, että se edistää voiton tavoittelun kulttuuria. Jatkoajalle ei lähdetä vain turvaamaan yhtä pistettä. Koska se on jo plakkarissa, voi voittoa tavoitella jopa pienellä riskillä. Systeemi vie siis joukkueita ja pelaajia eteenpäin, koska yrittäminen kehittää paremmin kuin pelkääminen.
Suomessa järjestelmä sai aikoinaan jääkiekossa kritiikkiä keinotekoisuudesta erityisesti rangaistuslaukauskisan kohdalla ja siitä, että systeemissä häviäjä ei oikeasti häviä. Urheilun luonteeseen kuuluu voitto ja tappio.
Tämä kritiikki pitää mielestäni ottaa vakavasti. Mutta sitä kohtaan voidaan huomauttaa, että kyllä jatkoajalla tai rangaistuslaukauskisassa hävinnytkin todella kokee tappion. Toinen joukkue juhlii voittoa silmien edessä. Samalla hävinnyt kuitenkin saa pienen palkinnon varsinaisen peliajan tasapelistä. Lisäksi systeemi antaa mahdollisuuden harjoitella rangaistuslaukauksia edes lievässä painetilanteessa.
Keinotekoisuus onkin mielestäni vakavampi kritiikki. Salibandyliigassa voitaisiin kuitenkin harkita jatkoerien pelaamista ratkaisuun asti. Yleensä ratkaisu tulee salibandyssä hyvinkin nopeasti lajin luonteesta johtuen. Myöskään ottelurytmi ei ole niin tiivis, etteivätkö joukkueet palautuisi muutamasta mahdollisesta maratonottelusta. Lisäksi erikoisemmat tapahtumat kuten ylipitkät pelit kiinnostavat aina mediaa.
Hienoa, että otat tämän täällä esille. Olen yrittänyt ajaa samaa liiton valtuustossa, mutta se ei kuulemma ole oikea paikka asian käsittelyyn.
”M-Team olisi siis tällä hetkellä pistettä rikkaampi.” Sen verran joudun korjaamaan, että ei olisi lisenssittömien pelaajien peluuttamisesta johtuen.
”Salibandyliigassa voitaisiin kuitenkin harkita jatkoerien pelaamista ratkaisuun asti.” Tästä olen eri mieltä, vaikka en rangaistuslaukauksien laukomisesta salibandyssa pidäkään (jos sitä käytettäisiin siis samalla tavalla kuin sm-liigassa).
Muuten hyvä kirjoitus ja olen monessa asiassa kanssasi samaa mieltä. Nimenomaan tuo tekisi hyvää pelille, että jatkoajalla molemmat joukkueet hakisivat ratkaisua aktiivisemmin.
Nimimerkki TietoEnator on oikeassa siinä, että M-Team ei tosiaan olisi pistettä rikkaampi edustuskelvottomien pelaajien takia. Mutta se menee allekirjoittaneen piikkiin, koska julkaisin tekstin vasta tänään. Hakkarainen raapusti tekstinsä aikaisin keskiviikkona, jolloin ei ollut vielä tietoa M-Teamin lisenssisekoilusta.
Olen jyrkästi eri mieltä! Voitaisiin samalla antaa piste hallille saapumisesta. Pelaajana ja katsojana en yksinkertaisesti ymmärrä sitä miksi tappiosta/hyvästä yrityksestä pitäisi ansaita piste.
Muistan menneisyydestä jatkoaikavoittojen ja tappioiden aiheuttamat tunneryöpyt edelleen. Halli räjähti kun Kurkisen Rise tälläsi ranteella taka-alakulmaan jatkoajan viime sekunneilla. Tappion hetkellä kaikki 5000 katsojaa vaelsivat niskat kyyryssä pyrysateeseen ja pelaajat kyyhöttivät lyötyinä siniviivan tuntumassa.
Tuoreemmassa muistissa on myös viime kauden maukas Erä-voitto ja.lla ja tappio Espoossa jonka myötä karkasi playoff-paikka. Ihanaa ja katkeraa! Tuskin edes muistaisin noitakaan pelejä jos niistä olisi paunoja levitelty pitkin kyliä.
Rankkarit, säälipisteet, säälipleijarit ovat kaikki keinotekoista draamaa. Finaaleissa ja suurissa peleissä ei koskaan jaeta häviäjille pisteitä, miksi niitä pitäisi ansaita runkosarjassa? Runkosarjan ominaispiirteisiin tasapeli kuuluu kiinteästi. Sillä kertaa puntit jäivät tasan, mutta kevään peleissä katsotaan kuka on kuka.
Nykyään kiekkomatsien voittomaalikisat eivät aiheuta pelaajissa minkäänlaista tunnereaktioita – hyvä, että tuulettaa jaksavat.
Katsojat ja pelaajat janoavat ääritunteita ja draamaa.”Piste meille kaikille” -ideologia ei mielestäni sovi kilpaurheiluun, eikä muuhunkaan elämään. Maraton on juostava maaliin, golfissa pallo on saatava reikään saakka ja myyjän on pystyttävä klousaaman diilinsä. Kaikki muu on epäonnistumista josta palkitseminen johtaa harhateille!
Tällainen pisteiden viljely ympäriinsä kuvastaa jollakin tapaa nykyistä ”sinnepäin & hyvä yritys” kulttuuria jossa mitään asiaa ei tarvitse saattaa loppuun, vaan hommat jätetään puolihuolimattomasti kellumaan.
Jääkiekossa ymmärrän pointin jotenkin peruuttelu perusteena, mutta salibandyssa viiden minuutin peruuttelu ja oman maalin varmistelu on kyllä kovin hankalaa ja usein tuhoon tuomittua.
Mielestäni Salibandyliigan jatkoajat ovat tilastojenkin valossa osoittaneet sen, että voittaja löytyy ilman rankkareitakin.
Jyrkkä ei siis tälle ehdotukselle!
Juuri näin.Asiaa Jani, niinkuin aina. Muutos jo ensi kaudeksi ?
Vastustan!
Onko salibandyssä muka osoittautunut ongelmaksi, että jatkoajalla varmistellaan eikä ratkaisuja saada aikaiseksi? Ei. Ratkaisuhan useimmin nimenomaan nähdään kuin ei nähdä.
Mukavoittojen ja ei-ihan-tappioiden sarjataulukko on hirveää katsottavaa. Salibandyssä nyt käytettävä järjestelmä on selkeä ja helposti ymmärrettävä. ”Voitto” ja ”tappio” ovat yksinkertaisia käsitteitä. Ne eivät tarvitse ehdotettua korjaamista.
Ehdottomasti Riitesuon kannalla. Ainoa järkevä perustelu olisi yleisön viihtyvyyden kannalta ammuttavat rankkarit. Muuten ei kannata rueta apinoimaan muita lajeja. Lätkässä kumpaakaan jengiä ei kiinnosta rankkarikisa, saati sen jälkeinen voitto tai tappio. Kukaan ei tuuleta. Ihan hyvä näinkin
Henkilökohtaisesti olen jyrkästi eri mieltä alustajan kanssa.
Kaikki tai ei mitään -jatkoaika luo jännitettä, säälipisteet haukotuksia. Aikanaan jatkoaikojen lanseeraaminen jääkiekon SM-liigaan tuotti jatkoaikavoittojen euforiaa Esa Tikkasen niitatessa kiekon yliajalla Jokereiden verkkoon ja jatkoaikatappioiden valkohehkuista v… harmitusta kuten Lukon Esa Keskisen upottaessa IFK:n. Sitten systeemin mutkistaminen laimensi draaman kuin vesi oluen. Nykyään kiekkoliigassa on voittoja, tappioita ja sitten näitä suunnilleen tasapelejä.
Lisäpiste plakkarissa edistää voiton tavoittelun kulttuuria vain näennäisesti, koska panoskin on yhtä lailla pienempi. Sittenhän sitä vasta uskaltaisikin hyökätä, jos kummallakin olisi plakkarissa viisi pistettä ja maalin tehnyt saisi vielä kuudennen.
Jos yrityksestä palkita halutaan, miksi tyytyä yhteen säälipisteeseen. Piste erävoitosta, puolikas tasurierästä, lisäpiste sinnittelystä tasoissa melkein loppuun saakka… Ei tulisi kenellekään kovin paha mieli. Ja pudotuspeleissä jatkoajan häviäjälle ainakin katsomopaikat jatkoon edenneen vaihtoaitioon?
Jalkapallossa oli joskus riesaksi asti nolla-nollaa ja siirtyminen kolmen pisteen voittoihin ehkä perusteltu. Salibandyssa sen sijaan maaleja tulee mukavasti. Kuten alustaja sanoo: ”Yleensä ratkaisu tulee salibandyssä hyvinkin nopeasti lajin luonteesta johtuen. ”
Salibandyliigassa en ole huomannut jatkoajoilla kiusallista varmistelua, vaikken tietenkään ole läheskään kaikkia pelejä nähnyt. Nopeasti katsoen viime kauden runkosarjassa pelattiin 18 jatkoaikaa, joista seitsemän tuotti tasapelin ja 11 ratkaisumaalin. Kevättä kohden tasapelit lisääntyivät, mikä saattaisi viitata varmistelun lisääntymiseen sijoitusten hahmottuessa.
Samaa mieltä Hakkaraisen kanssa. Kyllä salibandyssä minusta on liigassakin ollut nähtävissä jatkoajalla varmistelua kun halutaan varmistaa se yksi varmas piste. Olen miettinyt miksi näin ei ole ollut jo pitkään ja en ole näköjään yksin.
”salibandyssa viiden minuutin peruuttelu ja oman maalin varmistelu on kyllä kovin hankalaa ja usein tuhoon tuomittua.”
Kuitenkin 2000-luvulla suurimalla osalla kausista nähty eniten puolen kentän karvausta ja jauhamista avauspelissä.
Riitesuo kirjoitti hyvin.Olen samaa mieltä eli ei säälipisteitä.Itseasiassa tasapeleistä voittaisiin luopua kokonaan.Jatkoajan jälkeen rankkarit,mikäli ei päätetä palata ratkaisuun asti.
Jääkiekon puolelta olen ihmetellyt miten rankkarivoitto antaa yhtä paljon pisteitä kuin jatkoajalla tehty voittomaali.Jatkoajalla saadusta voitosta pitäisi saada täydet pinnat.
Jes. Onneksi täällä on muitakin urheilun ystäviä 🙂 Kiitos.
TAPPIOSTA 0 pistettä kuulostaa urheilulta. Melkein tappio (1p) ja melkein voitto (2p) ja kokonaan voitto (3p) – nehän kuulostaa joltain roolipelaajien strategiapuuhastelulta. Seuraavaksi lätkään tulee valomiekat kultakypärien lisäksi ja piste hauskimmasta toimihenkilön asusta…
Aika jännä juttu miten lajin ammattilaiset on Hakkaraisen ajatusta vastaan. Jatkoajalla nähdään nykypeleissä sitä rasittavaa varmistelua. Ette ehkä itse sitä huomaa kentältä, mutta katsomossa sen huomaa ja se on enemmän kuin rasittavaa. 3 p voitosta, pinna tasurista. Ei mitään keinotekoisia rankkareita. Pelitapahtuma kestää jo tarpeeksi kauan, eikä siihen kaivata lätkästä tuttuja pinnallisia ratkaisuelementtejä. Voitto paremmin kunniaan ja tasurista pinna.
Entäs tällainen:
Varsinaisen peliajan päättyessä tasan ammutaan suoraan rankkarit kerrasta poikki -menetelmällä. Tulee niitä rankkareita paineen alla ja saadaan joka pelille se voittaja, eikä jaeta melkein ratkaistusta matsista säälitasuripisteitä vaan ”winner takes it all”.
Itse pidän vallitsevasta pistejärjestelmästä, koska mielestäni tasapelin mahdollisuus kuuluu runkosarjaan ja rankkarit ainoastaan pelin sisällä tuomittaviksi.
Ugh, olen sohaissut.
Olen Riitesuon kanssa samaa mieltä mutta menen vielä hieman pidemmälle.Miksi tarvitaan edes jatkoaika? Molemmilla joukkueilla on 60 min aikaa ratkaista peli ja jos ei onnistu niin pisteet taskuun ja kotiin.Jos haluat kaksi pistettä niin ota jo varsinaisella peliajalla riskiä maalin tekemiseen.
Pakko ottaa kantaa tähän, sillä olen moneen kertaan jo aiemmin pohtinut aihetta. Olen yllättynyt siitä, kuinka moni on jatkoaikatappiosta annettavaa pistettä vastaan. Olen täysin samaa mieltä Hakkaraisen kanssa – kolmen pisteen systeemi olisi saatava mahdollisimman nopeasti myös salibandyyn.
Nyt vastustajien kritiikkihän on kohdistunut nimenomaan siihen, että voitto ja tappio pitää ”oikeanlaisessa urheilussa” erottaa toisistaan. Tappiosta nolla pistettä (häviäjä on perkele häviäjä, vaikka voissa paistettais, perkele!) ja voitosta se tuttu maksimimäärä. Oletteko tulleet ajatelleeksi tätä pointtia: esitetyssä kolmen pisteen systeemissähän varsinaisen peliajan voiton merkitystä korostetaan entisestään, ja ero tappion kokeneeseen on pisteissä 3-0. Eikö tämä olisi nimenomaan erinomainen kompromissiratkaisu? Varsinaisen peliajan voiton arvoa kasvatettaisiin. Samalla jatkoajasta tulisi varmasti ns. positiivisen pelin näyttämö, jossa molemmat joukkueet hakisivat täydellä draivilla (edelleen VOITOSTA) annettavaa bonuspistettä. Jos tässä ei onnistuttaisi, ammuttaisiin rankkarit. Ja on täyttä bullshittia väittää, etteikö tämä lisäpiste muka sitten pelaajia ja joukkueita sytyttäisi tai kiinnostaisi. Keneltä jatkoaikatappion kokeneelle annettava piste olisi ihan oikeasti pois? Useassa tapauksessa olen itsekin jatkoaikavoiton jälkeen ajatellut, että olisi kaverikin yhden pisteen taistelustaan ansainnut, ja että näin toimittaessa oltaisiin urheilullisesti lähempänä oikeudenmukaisuutta.
Mielestäni nykyinen järjestelmä on erityisesti salibandyn kaltaiseen lajiin turhankin julma – kaikki tietävät, kuinka helposti lajissamme maali syntyy, kun on syntyäkseen. Jos salibandyssa joukkueet ovat onnistuneet tahkoamaan täyden tunnin ilman selvyyttä maalillisesta paremmuudestaan, mielestäni molempien palkitseminen pisteellä on nimenomaan urheilullisesti ainoa oikea ratkaisu. Onkin mielestäni jopa koomista, että nyt esimerkiksi tilanteessa 9-9 jatkoajalle mennyt ottelu yhtäkkiä voi päättyä johonkin kaameaan tuuripomppupallosutaisuun, ja yhtäkkiä ottavalle osapuolelle ei jää käteen muuta kuin se kuuluisa luu, jos sekään. Ymmärrän perusteluna runsaasti käytetyn dramatiikan ja jännitteen, mutta mielestäni niitä otteluihin jäisi silti aivan tarpeeksi – erityisesti salibandyssa, jossa usein nähdään myös ratkaisu varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Puoltamassani systeemissä varsinaisen peliajan viimeisten minuuttien dramatiikan ja jännitteen määrä vain kasvaisi, sillä usein oltaisiin tilanteessa, jossa yksi maali suuntaan tai toiseen tekisi joukkueiden välille kolmen pisteen eron sarjataulukossa. Viimeistä minuuttia voisi tasatilanteessa kutsua hyvällä syyllä ”kuuden pisteen minuutiksi” – eikö siinä olisi jo riittämiin dramatiikan mahdollisuutta ja voittajan ja häviäjän todellista erottamista?
Lisäksi on turha väittää, etteikö peruuttelua olisi yllättävän useikin nähtävillä myös salibandypelin jatkoajalla. Liian usein on nähty tilanteita, joissa jatkoajan viimeisellä minuutilla odotellaan oman maalin takana, kunnes kello on kulunut niin pitkälle, että uskalletaan ottaa muutama askel ja heittää kukkupallo kaverin maalille. Tuonlaisilla tilanteilla ei ole juuri mitään tekemistä dramatiikan tai urheilun perimmäisten arvojen kanssa, hohhoijaa.
Voiko olla mahdollista? Pääkallossa ensimmäistä kertaa asiallista ja rakentavaa kommentointia? Hienoa!
Itse olen Hakkaraisen ehdotusta vahvasti vastaan. Riitesuo kirjoitti ajatukseni puhtaaksi. Käsittääkseni tätä käsiteltiin jokunen vuosi sitten liigapalaverissa ja joukkueet lähes yksimielisesti hylkäsivät idean.
Erittäin napakka ja asiallinen kirjoitus yllä! Yhdyn täysin samaan.
Julius Jousen painokkaaseen sanaan lisäisin, että nykyinen tasapeli-instituutio säilyisi tavallaan järjestelmässä, koska varsinaisen peliajan tasapelistä saisi yhden pisteen. Samoin on kahden pisteen voiton laita. Lisäksi systeemi todellakin korostaisi niin paljon haluttua voittamista ja sen yrittämistä. On myös syytä huomata, että kilpaurheiluissa on käytössä hyvin monenlaisia pistelaskujärjestelmiä, ei vain nykyinen 2-1-0.
En nyt välttämättä ottaisi vertailuksi Esa Tikkasen tai muiden lätkähemmojen suorituksia pleijareissa tai finaaleissa. Salib runkosarjamatsia ei voi verrata moisiin tapahtumiin. Voittamisen kannustimeksi 3 p, siitä olisi lähdettävä.
Julius tuossa sanoikin hyvin jatkoajasta. Paljolti se on peruuttelua ja viime hetkiä aletaan odottamaan jo pari minuuttia ennen peliajan päättymistä. Sitä on äärettömän tylsä katsoa. Valmentajat ovat varmaankin tyytyväisiä ja puhuvat haastatteluissa miten taktiikka toimi jatkoajalla tuoden pisteen. Noina hetkinä hlökohtaaisesti mietin, aivan kuten Tapparan matsien toisella erätauolla, lähtöä kotiin. Totta kai jatkoajalla tulee maalejakin. Tässä pelissä niitä vain tulee. 3 pinnan voitot toisivat oikean arvostuksen voittoja kohtaan ja antaisi mielettömän mahdollisuuden tehdä muutaman matsin puhtaalla voitolla nousun vaikka pleijareihin tai muuten kohottaa omaa sarjasijoitustaan.
Onkohan tässä asiassa muuten eroa siinä, millä paikkakunnalla pelejä seuraa?
Täsmennykseksi Mankulle, että muisteloni Esa Tikkasesta liittyi nimenomaan jääkiekon SM-liigan runkosarjaan silloin kun vielä sielläkin jatkoaikamaali tuotti voittajalle kaksi ja häviäjälle nolla pistettä.
Mainitsemani maalin Tikkanen laukoi 27. tammikuuta 1985 Helsingin Jäähallissa: Jokerit – HIFK 4-5 ja.
”Onkin mielestäni jopa koomista, että nyt esimerkiksi tilanteessa 9-9 jatkoajalle mennyt ottelu yhtäkkiä voi päättyä johonkin kaameaan tuuripomppupallosutaisuun, ja yhtäkkiä ottavalle osapuolelle ei jää käteen muuta kuin se kuuluisa luu, jos sekään.” Tuollainen maalihan voi tasoittaakin pelin 9-9:ään? Ei hyväksytä maalia vaan annetaan kaverille suora voitto, kun tasoitus tulee ”rumalla” maalilla? Kaikki maalit ovat yhtä arvokkaita?
Hakkaraisen ehdotuksessahan voitaisiin nähdä jatkoajalla vielä enemmän peruuttelua kun nykyään. Jos joukkueelta löytyisi sellaisia rankkarispesialisteja, jotka pistävät pallon aina reppuun pilkkuskabassa niin ei sitä palloa kannata jatkoajalla vastustajalle antaa. Säbästä näitä taitureita löytyy paljon enemmän kuin lätkästä.
Urheilua ei saa pilata sillä, että siinä ruetaan säälimään hävinnyttä osapuolta. Lätkä tämän on onnistunut tekemään ja en lähtisi ottamaan sieltä mitään säbään. Sääli on sairautta.
Ei välttämättä tarvittaisi rankkareita, vaan jos ei eroa saada aikaan jatkoajankaan jälkeen, niin molemmille yksi piste. Muuten olen täysin 3 pisteen otteluiden kannalla, eli voitto varsinaisella peliajalla 3 pistettä, tappio 0 ja JA-voitto 2 pistettä JA-tappio 1 piste.
Salibandyssä on niin paljon vähemmän otteluita runkosarjassa kuin jääkiekossa että suora vertaaminen pelaajien fiiliksiin ja lisäpisteen tärkeyteen on turhaa.
No jätetään rankkarit kokonaan pois ja pelataan jatkoaikaa ratkaisuun saakka, simple enough?
En ole koskaan kommentoinut mitään kirjoitusta täällä, mutta teenpä nyt poikkeuksen. Olen Hakkaraisen kanssa lähes samaa mieltä asiasta ja kummeksinut jo vuosia sitä, ettei asiasta ole keskusteltu sen enempää. Koen tämän olevan aika iso osa lajimme yleisökiinnostusta ajatellen nyt ja tulevaisuudessa, ja siksipä tämä kirjoitus.
Eli: itse antaisin jatkossa tasapelistä pisteen mutta en muuttaisi muuten pisteytystä mitenkään. Tällöin sarjataulukko luonnollisesti tasaantuisi entisestään, minkä näkisin yleisön kannalta pelkästään positiivisena. Oletettavasti vielä viimeisillä kierroksilla olisi sarjataulukossa nykyistä tasaisempaa, ja viimeisiin peleihinkin muodostuisi jännitteitä sarjan loppusijoituksia ajatellen. Myös sen voisin lisätä, että lopussa ammuttaisiin joka tapauksessa ”voittomaalilaukauskisa”, mutta se ei mielestäni ole tässä oleellisin asia. Itsekin katsojana kyllä mielellään näkisin myös rankkarit, onhan se vielä yksi oma lisä pelin viihdyttävyyttä ajatellen.
Yleisöperustelun lisäksi edustan avoimesti sitä näkymystä, että 60 minuutin tahkoamisen jälkeen tasatilanteessa joukkueelle kuuluu tehdystä työstä palkinto, joka on yksi sarjapiste.
Jossain kommentissa viitattuun keskusteluun sarjapalavereissa: olen ollut vuodesta 2005 alkaen kaikissa liigan sarjapalavereissa enkä muista tällaista keskustelua, ainakaan virallisella tasolla. Voin toki muistaa väärinkin, mutta olen sitä mieltä, että nyt tällainen keskustelu olisi hyvä käydä myös sarjapalaveritasolla.
Ymmärrän hyvin perustelut myös urheilun syvistä tunteista kun homma on poikki joko/tai meiningillä. Ne eivät kuitenkaan riitä minulle argumenteiksi sen rinnalla, että joukkue todellakin on ansainnut 60 minuutin tahkoamisen jälkeen pisteensä tai toisaalta siihen, että itse ajattelen niin, että mitä tasaisempi sarja, sen isompi jännite loppua kohden.
Tommy Koponen/SPV
Filosofi Hakkaraisen esityksessä on puolensa, mutta se ei välttämättä edistä lajin oman imagon rakentamista. Myös Ruotsissa jatkoajalla häviäjä saa yhden pisteen, eikä siellä ole huomattu mitään pelitavan muutosta jatkoajalla. Olihan joku jo sveduissa esittänyt että pelataan jatkoaika neljä vs. neljä, jotta kentälle tulee lisää tilaa.
Olen Riitesuon kanssa samaa mieltä, että pitkässä juoksussa mahdollisen pisteen saaminen ei tule tuomaan mitään lisää peleihin, ehkä mieluummin rokottaa. Voi olla että joukkueet nytkin peruttelevat jatkoajalla, yrittäessään pelastaa sen yhden pisteen – miksi se muuttuisi. Ensi viikolla pelattavan seurajoukkueiden Champions Cupissa kokeillaan rankkareita heti, jos varsinainen peliaika päättyy tasan alkulohkossa, eli sen perusteella keskustelua voi varmaan jatkaa.
Hyvää on ainakin se, että asiasta käydään nyt keskustelua ja useat omilla nimillä. Muutama vuosi takaperin ilmaantui oma maali sääntö ja meinasipa vaihtoaitiosääntökin mennä läpi ilman isompia ajatuksen vaihtoja. Ruotsissahan on nähty ja.lla maaleja tyhjään rysään kun bonuspistettä on haettu ilman veskaria. Aika kornia. Miksi 60 min suorituksesta pitäisi saada piste jos peli kestää 65 min? Sitä en vaan ymmärrä. Eikö todellisen paineen alla pelaaminen kehitä pelaajia enemmän kuin läpyttely bonuspisteestä? Itse olisin sen kannalla, että ei laskettaisi pisteitä vaan voitot ja tappiot. Ja Jouselle vielä. Pallohan ei koskaan pompi ”vahingossa” mihinkään. Pomput on kovin usein ansainneen puolella, ainakin urheilussa ja samasta syystä ”omat maalit” tulisi nähdä aina ansaittuina työn hedelminä sen sijaan, että etsimällä etsitään syyllinen omasta pakista kun kunnia pitäisi suoda maalintekijälle. Sorry, luurilla on vaikea kirjoittaa…
Mielestäni Julius Jousin kirjoitus tuossa vähän ylempänä on loistava yhteenveto siitä, miksi myös salibandyssa pitäisi siirtyä kolmen pisteen sääntöön. Edut ovat mielestäni täysin vastaansanomattomasti haittoja suuremmat.
Tässä asiassa puhutaan paljon yhdestä pisteestä, jonka molemmat joukkueet varmistaisivat 60min jälkeen. Korostan kolmen pisteen sääntöön liittyen myös erityisen hyvänä asiana myös sitä, että uusi sääntö kasvattaisi varsinaisen peliajan voiton arvoa. Runkosarjassa olisi mielestäni erittäin hyvä eriarvoistaa pisteiden muodossa 60min voitto ja 65min voitto. Varsinaisen peliajan voitosta palkitaan kolmella pisteellä ja menetät yhden pisteen, jos voitat vasta jatkoajalla.
Nyt, kun pisteitä saa ihan samalla tavalla riippumatta siitä, voittaako pelin varsinaisella peliajalla vai jatkoajalla, voisi jopa vähän kärjistäen ja provosoiden kysyä, että mihin koko viiden minuutin jatkoaikaa edes tarvitaan, jos joukkueet ovat pelanneet 60 minuuttia tasan?
Kiitoksia kaikille asiallisista ja mielenkiintoisista kommenteista. Tätä on keskustelu. Jopa ”sheikki” Koponen avasi sanallisen arkkunsa. Kunnioitan ja kumarran.
Tämä vaatii todellakin hieman uutta ajattelua pölyttyneestä ”kun Suden Timppa lämäsi jatkoajalla, voitto oli voitto ja tappio tapiio”-ajattelusta. Ensin pelataan 60 minuuttia. Voitosta saa kolme pistettä, tappiosta jää nollille ja tasapelistä tulee piste. Tästä järjestelmästä on laaja kokemus monista lajeista: se edistää voittamisen tavoittelun ja sikäli positiivisen asennoitumisen yleistymistä.
Jos peli on tasan 60 minuutin jälkeen, aletaan pelata jatkoerää, jossa panoksena on yksi lisäpiste. Ensin pelataan viiden minuutin tauon jälkeen 10 minuuttia. Tämän jälkeen salibandy voisi olla uranuurtaja. Jos ratkaisua ei ole 70 minuutin jälkeen syntynyt (harvinaista), pidetään normaali tauko ja pelataan normaali erä. Näitä jatkoeriä pelataan aina ratkaisuun asti. Muutama maratonottelua nähdään joka kausi ja huomio ja dramatiikka on taattu. Se ei kuitenkaan haittaa salibandyn pelirytmissä. Turnauksiin tämä systeemi ei tietenkään sovellu.
Tällä tavalla päästään pois tylsistä tasapeleistä, jotka eivät varmasti ole voittoja ja dramatiikka haluavien mieleen.
Samalla kieltämättä keinotekoiset rangaistuslaukauskisat ovat historiaa. Kukaan ei voi niitä vain odotellakaan jatkoajalla enää.
Hyvä kirjoitus. Pelaajana olen samaa mieltä, että kolme pistettä varsinaisen peliajan voitosta kasvattaisi voittamisen merkitystä. Lisäksi pelaaminen ratkaisuun asti kuulostaisi mielekkäämmältä, kuin tasapeliin päättynyt peli. Tällöin joukkueet eivät pystyisi varmistelemaan tasapelista tulevaa pistettä, vaan joutuisivat pelaamaan loppuun asti. Rangaistuslaukauskisat voisi jättää pois.
Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä miksi jatkoajalla hävinnyt joukkue ei saisi tappiosta pistettä. Joukkue on kuitenkin pelannut itsensä niinkin pitkälle, mutta häviöstä se saa kuitenkin vain yhden pisteen, kun mahdollisuus oli ottelun alkaessa saada kolme. Pitää kuitenkin muistaa, että joukkue, joka pelaa tasaisia otteluita ja pääsee useasti jatkoajalle, ei tule pärjäämään pitkällä aikavälillä joukkueelle, joka pystyy taistelemaan 3p voittoja, vaikka häviäisikin muutaman ottelun enemmän.
Edelleenkin kysymys kuuluu, että miksi tappiosta pitäisi ansaita piste. Voittaja vie kaiken ja jatkoaika pelataan sen vuoksi, että selvitetään kumpi voittaa.
Television vuoksi on ihan hyvä, että otteluilla on joku ennakoitava kesto ja siksi runkosarjassa tuo tasapelipisteen jakaminen on ihan ymmärrettävää.
Tämä Hakkaraisen ehdotus kuuluu näihin valmentajatason ”Hyvä peli pelattiin vaikka maalit jäi tekemättä ja hävittiin” juttuihin, jossa pelin kehittäminen on keskiössä eikä kylmästi voittaminen.
Ehdotatteko muuten samalla, että myös pohjoisamerikkalaisissa palloilusarjoissa pitäisi jakaa hopea- ja prossimitalit. Tuo prossiotteluhan voisi lisäta yleisön kiinnostusta kun useampi joukkue ”voittaisi” jotain?
Tuohon Hakkaraisen viimeiseen voisi (vähän) lämmetäkin. Pelataan ratkaisuun saakka vaikka samantien uudella 20 min. erällä. Uskoakseni ratkaisu nähtäisiin kovinkin pian ja dramatiikkaa & erilaisuutta olisi edelleen tarjolla. On olemassa paljon lajeja joiden kesto ei ole täysin ennakoitavissa, joten sekään ei mikään suuri ongelma olisi.
Silti karsastan tappiosta jaettavaa pistettä, mutta ratkaisuun asti pelattavaan jatkoerään se sopisi juuri sen vuoksi, että maalia haettaisiin rohkeammin – mutta…
Ainoa musta pilvi bonuspisteessä on edelleen se, että joukkueilla ei ole mitään hävittävää ja ratkaisua saatetaan hakea niin, että kumpikin joukkue ottaa maalivahdin pois – miksi siis lohdutuspiste?
Mikä vika on muuten nykyisessä järjestelmässä sen lisäksi, että jatkoajalla hävinnyttä harmittaa pisteittä jääminen dramaattisen pomppupallon uitua sisään? Tai se, että joukkuueet varmistelevat peläten tappiota, vaikka tilastot kertovat faktaa, että ratkaisu syntyy yli puolessa kaikista ja:lle venyneistä peleistä?
Tommy peräänkuuluttii sarjan tasaisena pysymistä: Sarjaahan saisi myös tasaiseksi niin, että maalin tappiosta saisi puoli pistettä, kahden maalin tappiosta 0,25 ja jne. Sittenhän vasta tasaista olisikin ja hyvästä yrkästäkin saisi melko hyvän mielen…
Hieman tähdennettävä edellistä kirjoitustani. Kolmen pisteen systeemi suoraan lätkästä kopioituna ei tosiaan ole ainoa vaihtoehto. Tärkein pointti kun on se, että varsinaisen peliajan tasapelistä tulee kumpaakin joukkuetta palkita yhdellä pisteellä. Yksi mahdollisuus on tosiaan Koposen jo esille tuoma järjestelmä, jossa voitosta saa edelleen niin varsinaisella kuin jatkoajallakin kaksi pistettä, ja jossa jatkoaikatappio kartuttaa sen kärsineen joukkueen saldoa sillä yhdellä pisteellä. Tällä tavallahan pisteitä jaetaan NHL:ssä. Pientä epäloogisuutta on tosin siinä, että jaettavia pisteitä ei olisi aina vakiomäärä, kun varsinaisen peliajan voittoa ei näin erotettaisi jatkoaikavoitosta (vrt. kolmen pisteen systeemi). Liian suuri ongelma se kuitenkaan tuskin olisi, jos näin vain päätettäisiin toimia.
Mitä rankkarikisaan tulee, se ei kolmen pisteen systeemissäkään tietenkään mikään pakkoratkaisu olisi. Rankkareiden puolesta puhuu oikeastaan vain leipää ja sirkushuveja yleisölle -mentaliteetti. Kaikkihan tietävät, että valtaosa yleisöstä kuitenkin sisimmässään pitää rankkareiden katsomisesta, oli kyse sitten miten urheilullisesta ratkaisusta tahansa.
Ehdotus ratkaisuun asti pelattavasta jatkoajasta on kyllä kieltämättä mielenkiintoinen, sillä se toisi salibandyyn jotain omaa uutta. Totta on sekin, että harvassahan maratonpelit olisivat, joten tuskin liian väsyneeksi peli ehtisi usein mennä. Maali syntyy kuitenkin hyvin usein jo nykyisen vitosen aikana. Palautumisajoistakaan ei siis yleensä tulisi aivan epäinhimillisiä. Yleisöä ja ennen kaikkea mediaa puolestaan nämä muutaman kerran kaudessa venähtävät pelit kyllä kiinnostaisi suuresti, mikä tietysti edistäisi lajin viihdearvon kasvamista. Ratkaisuun asti pelattavan jatkoajan tuominen runkosarjan peleihin vaatisi mielestäni ehdottomasti systeemin viemistä myös playoffeihin. Silloin toki vasta-argumenttina voitaisiin taas esittää kysymys playoffien suolana pidetyn järjestelmän runkosarjaan viemisen järkevyydestä.
Vielä kommenttina aiemmasta tekstistä esille nostettuun esimerkkiini onnekkaasta jatkoaikamaalista. Tottahan se on, että tuuri täytyy ansaita ja maali on aina maali – oli se sitten upea takatolpille pelattu kuvio, räkäinen kolmas rebound maalin edestä tai onnekas pomppu puolustajan takapuolen ja tolpan kautta sisään mennyt sutaisu. Pointtini oli lähinnä konkretisoida sitä turhauttavuutta (jonka joidenkin mielestä nyt sisäsyntyisesti on tässäkin tapauksessa kuuluttava urheilun perustuslakiin), jonka jatkoajalla häviävä joukkue voi kokea, kun 60 minuuttia on salibandyn kaltaisessa usein runsasmaalisessa pelissä taisteltu tasalukemissa, ja lopulta mahdollisesti onnekas maali ratkaisee päivän kaikkien pisteiden kohtalon. Kyllähän sen jokainen pelaaja tietää, kuinka ahterista on silloin todeta joukkueen saaneen sen nolla pistettä – saman, kuin olisi saanut 10-0 -tappiolla. Salibandyn luonne on mielestäni tässä erityisen ratkaiseva. Maali voi syntyä niin helposti, että nykyinen systeemi on mielestäni yksinkertaisesti epäoikeudenmukainen. Jos kaksi joukkuetta ovat 60 minuutin jälkeen tasatilanteessa, ovat ne molemmat mielestäni osoittaneet olleensa kyseisenä päivänä pitkässä juoksussa niin tasaiset, että molemmat ansaitsevat jo yhden pisteen plakkariinsa.
Pyyntönä vielä: ei mielellään mentäisi täysin epäolennaisiin ja aiheen ohi vetäistyihin kärjistyksiin – jokainen toivottavasti tietää, etteivät ne edistä keskustelua millään järkevällä tavalla.
Edellisestä viestistä jäi puuttumaan vielä pieni lisäys: muuten keskustelu on ollut hyvää ja rakentavaa, kiitoksia vaan osallistujille!
Avokatsomossa miesten liigan kahden edellisen kauden sarjataulukot kolmen pisteen otteluiden mukaan:
http://avokatsomo.com/arkisto/2011/10/01/kolmen-pisteen-sarjataulukot/
Kiitos, Samuli! Tietenkään tästä ei voida lukea koko vaikutusta, koska pelejä ei pelattu kolmen pisteen säännöllä.
Hyvää jauhantaa 😉 Oma tarkoitukseni ei ollut kärjistää esimerkillä jossa kerroin, että molemmat joukkueet ottavat maalivahdin pois, vaan tuoda esille sillä sitä kuinka naurettavaksi jatkoaika voi mennä jos siinä ei voi hävitä mitään. Se kun on todistettu Ruotsissa ihan oikeassa pelissä tapahtuneeksi. Oma fiilikseni ainakin pelaajana laimentuisi huomattavasti jos panos puolitetaan jatkoajalla ja se taas ei voisi olla näkymättä katsomoon. Voitto on jo mennyt ja hälläväliä jollain bonuspisteellä. En edes kokisi maalin tehdessäni mitään erikoislaatuista tunne-elämystä koska tietäisin, että se olisi ”vaan” yksi bonuspiste, jonka menetys ei kummemmin kaveria hetkauta.
Julius Jousella hyvät pointit ainoaan oikeaan pistelaskuun. ”NHL-tyyppinen” pistelasku (tasapelistä molemmille yksi piste ja jatkoilla voiton saaneelle lisäpiste) ei sopisi todellakaan tähän lajiin ja ei se sovi tonne rapakonkaan taakse. Varsinaisten peliaikojen jälkeiset tasapelit lisääntyisivät tuolla systeemillä varmasti sarjassa..
siis tarkoitin Julius Jousen ensimmäistä kirjoitusta 🙂
Voitosta 3 pistettä, tapahtui se sitten varsinaisella peliajalla tai jatkoajalla. Tasapelistä molemmille piste. Ei mitään rankkareita, vaikka viihdyttäviä ovatkin.
Voisko joku kaivaa jatkoaikatilastoja Riitesuon ja Jousen osalta?
Jotenkin tuntuu, että jos tämä kaksikko lähtisi nyt kahdestaan pelaamaan jatkoaikaa, niin Lasse olisi toiveikas voitosta ja Julius pelkäisi tappiota. Siinä se pieni ero.
Happee-SPV 4-5 JA. Riitesuo tykkää.
Ihan niin kuin olisi näyttänyt siltä, että Tommykin tykkäsi. Tokihan kaikki olisivat olleet onnellisempia, jos kotijoukkue olisi pisteen ansainnut mutta kylläpä veri kiersi ja halli huokui kun mentiin jatkoajalle.
Niin Lasselle vaan semmoinen kommentti, että kyllä sillä pisteellä voisi olla aika raikaskin vaikutus, jos on pinnan päässä pleijaripaikasta tai pysymisestä. Nykyinen systeemi pistelaskennassa ei ole paras mahdollinen ja sitä voitaisiin kehittää. Viisaammat päättäkööt miten. Vaihtoaitiosääntökokeilut ym olivat vaan jotain…jotain, en edes ymmärrä mistä moinen ajatus aikanaan tuli.
Off topic- aiheena säännöistä sanon vielä sen, että typerä jalkasääntö olisi jo syytä heittää romukoppaan. Kunhan ei palloa potkaise maaliin, niin kaikki muu pallottelu jalalla pitäisi sallia. Harvassa on toki ne taiturit, jotka jaloin pystyisivät juuri mitään tekemään, mutta sellaisiakin pelureita löytyy. Mutta tästä säännöstä onkin jo jossain keskustelussa väännetty kättä, joten jätetäänpä sekin viisaampien mietintämyssyyn. Jos sellaisia on, siis myssyjä.
Todellakin, ekstrapisteenkin voi hävitä ja vieläpä useimmissa jatkoaikatilanteissa, koska silloin vastustaja SAA yhden pisteen enemmän. Suurta vaikutusta sarjataulukkoon ei tietenkään ole tilanteessa, jossa piste-ero on suuri. Mutta silloin jouduttaneen harvemmin jatkoajalle.
Tirsa ei ota huomioon, että sääntö ei vaikuttanut kahden viime kauden peleihin. Sikäli vaikutusta ei voi suoraan laskea tuloksista: http://paakallo.fi/2011/10/nain-olisi-kaynyt-kolmen-pisteen-pistelaskusysteemilla/
Täysin eri mieltä Hakkaraisen kanssa. Itse 7 vuotta pelanneena en tiedä ketään itseään kunnioittavaa salibandypelaajaa, joka tyytyy varmistelemaan jatkoajalla tasuria. Myöskään jatkoajat eivät sytytä pelaajia, jos häviäjänäkin saa vain yhden pisteen. Rapakon takana nähdään usein pelin ollessa tasan, että kumpikin odottaa jatkoaikaa koska saa sen pisteen. Rankkarikisat kuuluu myöskin kendoon eikä sotketa niitä salibandyyn.
Pakko kommentoida asiaa itsekin, tämä on siis vain oma henkilökohtainen näkemykseni. Säälipisteet yms. ovat huonoja asioita, tosi peleissä (play-off) ratkaistaan voittaja, hävinnyt ei saa puolta otteluvoittoa. Jatkoajalle pääsystä saadulla pisteellä vain lisättäisiin tasapelien määrää, joukkueet alkaisivat varmistella sitä yhtä pistettä varsinaisella peliajalla ja ”käkkiminen” lisääntyisi, näin on käynyt lätkässä, jossa tasapelien määrä on lisääntynyt dramaattisesti näiden muutosten jälkeen, häviämisen pelko näkyy.
Sen sijaan play-off pelit pitäisi pelata ratkaisuun asti, koska lajissa maaleja syntyy. Nykyisin ongelma juuri pleijareissa se että kyttäillään oman maalin takana odotellaan rl-kisaa, kun kukaan pelaajista ei halua joutui antisankariksi, rl-kisassahan yksittäinen virhe ei näyttele niin suurta osaa.
Voittamisen kulttuuria edistetään vain pelaamalla voitosta, kuten eräs Tero Tiitu on lukuisilla jatkoaikaosumilla todistanut.
Pidetään meidän lajissa itse urheilu pääosassa, eikä matkita kiekkoa. Voittaja vie kaiken, pudotuspeleihin päästäkseen pitää voittaa ja sarjasta voi pudota tai sinne voi nousta urheilun kautta. Lätkässähän homma menee kärjistetysti näin: Pelataan 100 peliä runkosarjassa ja kaikki pääsevät pudotuspeleihin ja kukaan ei voi tippua sarjasta, siinä on sitä urheilua.