M-Team nöyrtyi toistamiseen TPS:lle

M-Team ja TPS kohtasivat harjoitusottelussa toistamiseen viikon sisään. Nähtävillä on myös ottelun maalikooste. Kaukalosta poistui voittajana sama joukkue kuin ensimmäisessä kohtaamisessa, sillä turkulaiset olivat Ruskeasuolla parempia 2-4-lukemin. Helsinkiläisjoukkueen päävalmentaja Sami Kaarnamaa löysi ottelusta myös positiivista.

– Oman pään puolustuspelaaminen oli astetta parempaa kuin aiemmin. Kestettiin kolme alivoimaa ilman takaiskuja, mutta tasakentällisin kaveri rankaisi meitä virheistä.  Tuotettiin maalipaikkoja, mutta huolellisuus ja viimeistely takkusivat. Tänään pelin onnistujiin lukeutui puolustajan tontille siirretty Robert Andersson, Kaarnamaa kehui.

TPS:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka oli  pääosin tyytyväinen oman joukkueensa otteisiin.

– Ensimmäisessä erässä kokeiltiin vähemmän harjoiteltuja juttuja pallottomassa pelissä ja se vähän heijastui sitten meidän pallolliseenkin tekemiseen – ei oltu ihan sillä tasolla mihin pystytään. Toisen erän alussa oltiin sitten tosi hyviä vitosen jäähyyn saakka. Tämä vaikutti pääkoppaan turhan paljon ja ei päästy omalle tasolle jäähyn jälkeen. Kolmannessa erässä jätkät nostivat taas hienosti tasoaan ja pidettiin M-Team melko helposti aisoissa, Kytöhonka toteaa seuran sivuilla.

Siirry tästä ottelun  maalikoosteeseen.

6 comments

  1. Taitaa olla M-Teamin valmennuksessa peiliin katsomisen paikka jo ennen kauden alkua.. Turpaa tulee on se sitten divari tai liigajoukkue …. Arvioni on että kaudella muutama yllätys voitto mutta muuten tulee peleissä nuhaan…

  2. Tai sitten pitäisi antaa harjoittelupeleille se arvo mikä niille kuuluu. Ei ketään enää kaudella kiinnosta miten jotkut harkkapelit ovat tuloksellisesti päättyneet – vaan se miten ne ovat auttaneet joukkuetta pelinsä kehittämisessä jotta ollaan kaudella mahdollisimman kovassa iskussa.

  3. Harjoitusotteluissa ei tietysti aina tavoitella pelkkää voittoa, mutta toisaalta onko jatkuvat tappiotkaan välttämättä hyvä merkki? Harjoitellaanko siis nyt vaan huonoja kuvioita ja jätetään parhaat säilöön kautta varten?

  4. eihän tolla joukkueella voi muutakun tippua suoraan! ja kuulemma seurajohtokin on hieman kuralla huhujen mukaan niin tulee ens kausi synkkä kausi olee mteamille

  5. Eikös ole ihan odotettavissa että M-Team ottaa kuokkaan treenipeleissä näiltä liigajoukkueilta? SSV nyt on selvä homma ja tulos oli yllättävänkin hyvä. TPS on todella taitava nippu ja sekin ihan selvästi ja tietenkin sarjanousijaa edellä.

  6. Heikoin liigaporukka on FBT Pori. M-Team on vasta toiseksi huonoin.