Parviainen: ”Puolustajan paikalle meille ei mahdu”

Kuva: Mikko Hyvärinen

Loviisan Torin divarihankinnat saivat tänään jatkoa, kun Uusimaa-lehti julkisti Nicholas Heiniön siirtyvän Porvoosta Torin riveihin. PSS:n avainpelaajiin useamman kauden lukeutunut Heiniö liittyy Torin harjoitusvahvuuteen huomenna. Viime kaudella Heiniö nakutti PSS:n paidassa 28 ottelussa tehot 12+23.

– Kysyin ”Heimoa” ensimmäisen kerran heti kauden jälkeen, mutta tuolloin hän ei innostunut. Hän mietti tuolloin uransa jatkoa muutenkin. Nyt kipinä ilmeisesti syttyi, kun hän halusi lähteä kokeilemaan liigavauhtia. Valmensin Heiniötä aikoinaan 2-3 vuoden ajan, joten tunnen hänet hyvin. Hän on aina ollut joukkueensa tärkeimpiä pelaajia. Nyt hänellä on hyvä sauma kokeilla, että mihin eväät riittävät, Torin päävalmentaja Iiro Parviainen toteaa Uusimaa-lehdessä.

– Heiniön osaamiselle on Torissa tarvetta. Mitään täytepelaajia meidän ei kannata tänne hankkia. Heiniö tulee pelaamaan meillä ihan eri roolissa kuin Porvoossa. Puolustajan paikalle meille ei mahdu, joten Heiniö tulee meille hyökkääjäksi. Odotan hänestä supertärkeätä karvaajapelaajaa, joka pelaisi myös alivoimalla, Parviainen ennakoi Uusimaassa.