Suomen naiset murskasivat Saksan

Suomen salibandynaiset palasivat voittokantaan Puolassa pelattavassa kuuden maan turnauksessa kaatamalla saksattaret peräti 12-1 (5-0, 1-1, 6-0).

Eilen Suomi nappasi avausottelussaan 7-2-voiton Puolasta, mutta kärsi Sveitsille kirvelevän 4-6-tappion iltaottelussaan taivuttuaan lopun minuuteilla. Lyhyen palautumisen jälkeen Suomi teki kelpo esityksen tänään klo 11 alkaneessa kolmannessa ottelussa, jossa vastassa oli etukäteen Sveitsiä selvästi heikompi Saksa.

Ottelu etenikin käsikirjoituksen mukaan ja Saksa jäi kelkasta jo 20 minuutin jälkeen, kun Suomi otti vastustajalta luulot pois takomalla taululle 5-0-luvut. Toinen erä oli maltillisempaa erälukemien ollessa 1-1, mutta viimeisellä 20. minuuttisella nähtiin Suomi-show sinivalkoisten namutellessa kuusi osumaa.

Päävalmentaja Karo Kuussaari ei voinut olla kuin tyytyväinen suojatteihinsa.

– Eka erä oli positiivinen, mutta tuudittauduttiin ehkä hieman pelin helppouteen, toisessa passivoiduttiin ja Saksa myös aktivoitti peliään. Kolmannessa päästiin taas tasollemme. Haettiin suoria suoria laukauksia, pelattiin pallo lähituille ja sitä kautta maaleja alkoi ropista. Ja vastapuolella alkoi näkyä väsymyksen merkkejä.

– Tässä oli hyvä tilaisuus nähdä Saksa joukkueena joulukuun MM-kisoja ajatellen. Siellä pitää olla hyvin huolellinen näitä ns. pieniä salibandymaita vastaan, kokenut maajoukkuevalmentaja Mika Muukkonen muistuttaa.

Suomen parhaana palkittiin Kristiina Kauppila. Suomi kohtaa tänään klo 19 Tshekin (Zbaszyn) ja huomenna sunnuntaina viimeisessä ottelussaan klo 11 Norjan (Siedlec).

Naisten salibandyn kuuden maan turnaus
Polish Open 9.-11.9.2011
Babimost, Siedlec & Zbaszyn, Puola
(Puola, Suomi, Tshekki, Sveitsi, Saksa, Norja)

10.9.2011 Puola, Siedlec
Suomi-Saksa 12-1 (5-0, 1-1, 6-0)

1. erä: 5.08 Kristiina Kauppila (Elina Kujala) 1-0, 5.30 Anne Suomalainen 2-0, 9.55 Tiia Ukkonen (Suomalainen) 3-0, 14.42 Jenni Timonen (Karoliina Kujala) 4-0, 14.55 Ukkonen (Henna Yläsuo) 5-0.
2. erä: 20.56 Elina Kujala (Kauppila) 6-0, 26.56 Sara Patzelt 6-1.
3. erä: 42.21 Eija Pasanen (Hanna-Mari Uimonen) 7-1, 42.58 Timonen (Katri Luomaniemi) 8-1, 54.32 Henna Ilmola (Uimonen) 9-1, 55.35 Ukkonen (Yläsuo) 10-1, 56.29 Luomaniemi 11-1, 59.16 Suomalainen (Katriina Saarinen) 12-1.

Torjunnat:
Liisa Kokkonen: 3+7+4=14, Suomi
Jean Fischer: 7+0+0=7, Saksa
Nancy Gatzsch:0+12+7=19, Saksa

Jäähyt: Suomi 0 min, Saksa 0 min.
Erotuomarit: Bartosz Barek ja Wojciech Czarnecki, Puola.
Yleisöä: 50.
Suomen parhaana palkittiin Kristiina Kauppila.

Suomen aiemmat ottelut Polish Open -turnauksessa
Suomi-Puola 7-2 (0-0, 3-1, 4-1).
Sveitsi-Suomi 6-4 (2-3, 1-1, 3-0)