Sveitsi taas aseeton Suomea vastaan – 17-vuotiaalle debytantille kehut

Suomi kykeni selvään voittoon Sveitsistä myös salibandyn kaksoismaaottelun toisessa erässä tänään Tampereella. Eilen Seinäjoella vieraat lyöneen Suomen voittonumerot olivat tänään 7-1 (3-0, 3-0, 1-1).

Tänäänkin Suomi otti otteen haltuunsa heti alusta, ja Sami Koski siirsi Oscar Hännisen syötön takatolpalta verkkoon jo neljän minuutin kohdalla. Kari Koskelainen ei onnistunut Suomen eduksi vihelletyssä rangaistuslaukauksessa, mutta vielä ennen erätaukoa Mikko Kohonen napautti maalin edestä 2-0 ja Kari Koskelainen 3-0.

Toisessa erässä Sveitsi oli jos mahdollista vielä enemmän alakynnessä, ja pelin puolivälissä Suomi johti 5-0 Henri Johanssonin ja Esa Jussilan maalattua.

Yksi illan näyttävimmistä osumista nähtiin erän lopulla Suomen Jani Kukkolan istuessa kahden minuutin rangaistusta. Suomi ei neljällä viittä vastaankaan antanut palloa Sveitsille vaan kierrätti sitä kunnes Janne Lamminen sai päättää syöttömyllyn takatolpalta 6-0-maaliin.

Päätöserässä Sveitsi pääsi avaamaan maalitilinsä, mutta Suomi ei antanut vieraille tänä viikonloppuna yhtään erävoittoa Mikko Kohosen ohjattua Esa Jussilan syötön verkkoon yhdeksän minuuttia ennen loppusummeria.

– Olen todella ylpeä joukkueesta, Suomen parhaana palkittu Esa Jussila kiitti koko ryhmää.

– Miehet liikkuivat, pallo liikkui ja menetettyämme pallon jokainen pelaaja osoitti isoa nälkää riistääkseen sen takaisin omille.

Tampereen Classicin puolustaja Nico Salo, 17, teki salibandyhistoriaa pelatessaan miesten maaottelun kaikkien aikojen nuorimpana debytanttina.

– Jos 17-vuotiaana pystyy noin kypsään esitykseen kansainvälisessä ottelussa niin ei voi olla kuin tyytyväinen, Suomen päävalmentaja Petri Kettunen kehaisi Suomen nuoret toukokuussa kapteenina maailmanmestaruuteen johtanutta Saloa.

– Tämä ei varmasti jää kaverin viimeiseksi maaotteluksi.

Sveitsin päävalmentajaksi siirtynyt Suomen kahteen MM-kultaan luotsannut Petteri Nykky onnitteli Suomea selvästä paremmuudesta.

– Puolustimme alun eilistä paremmin, mutta Suomi pysyi hyvällä liikkeellään koko ajan edellä ja luovuimme pallosta liian helposti. Sitten kun pääsimme itse laukaisupaikkoihin, maalinteko tuntui pelottavan ja pallot karkasivat ohi maalin. Paljon on vielä tehtävää huippumaiden tavoittamiseksi, mutta tuloksia aletaan katsella vasta runsaan vuoden päästä seuraavissa kisoissa.

Suomi – Sveitsi 7-1 (3-0, 3-0, 1-1)

1. erä: 3.54 Sami Koski (Oscar Hänninen) 1-0, 15.25 Mikko Kohonen (Esa Jussila) 2-0, 18.19 Kari Koskelainen (Lauri Kapanen) 3-0.
2. erä: 26.00 Henri Johansson (Mika Moilanen ) 4-0, 26.25 Jussila (Kohonen) 5-0, 39.54 Janne Lamminen (Tatu Väänänen) 6-0 av.
3. erä: 45.00 Linard Parli 6-1, 50.50 Kohonen (Jussila) 7-1.

Torjunnat:
Pekka Nieminen Suomi 8+3+8=19,
Pascal Meier Sveitsi 7+7+8=22.

Jäähyt: Suomi 2 min, Sveitsi 2 min.
Erotuomarit: Ola Pettersson ja Daniel Skoog, Ruotsi
Yleisöä: 689.
Suomen parhaana palkittiin Esa Jussila.

2 comments

  1. Miksi näitä mutajengejä vastaan pitää pelaa maaotteluita.Ruotsi on ainoa vastus.