Tämä on avoin kysymys kaikille niille, jotka ymmärtävät salibandyn säännöt teoriassa ja käytännössä. Minkälaista ja miten kovaa fyysistä kontaktia tässä lajissa saa ottaa pelitilanteessa vastustajaan?
Kaikkien virallisten pallopelien perustana on sääntökirja. Salibandyn vastaava opus antaa seuraavia reunaehtoja tämän pohdinnan avuksi:
507 Vapaalyönnin aiheuttavia rikkeitä
5) Palloa pelaava tai sitä tavoitteleva pelaaja työntää vastapelaajaa muuten kuin olkapäällä olkapäätä vasten.
605 Kahden minuutin joukkuerangaistuksen aiheuttavia rikkeitä
4) Vastapelaajan työntäminen kaukaloa tai maalin kehikkoa vasten.
5) Vastapelaajan taklaaminen tai kamppaaminen.
10) Pallottoman vastapelaajan tarkoituksellinen estäminen.
607 Viiden minuutin joukkuerangaistuksen aiheuttavia rikkeitä
4) Pelaaja heittäytyy vastapelaajaa päin tai muuten hyökkää väkivaltaisesti tämän kimppuun.
5) Pelaaja taklaa, heittää tai kamppaa vastapelaajan kaukaloa tai maalin kehikkoa vasten.
Femmajäähyjen määritelmistä tulee lähinnä mieleen wrestlingin lopetusliikkeinä käytettävät mahaplätsit. Näille naureskelun sijaan lienee järkevämpää keskittyä pohdinnassa pikkukakkosen, vaparin ja rikkeettömän kontaktin kolmiodraamaan.
Yläpuolelta voi jokainen lukea, että sääntökirja yksiselitteisesti kieltää taklaamisen ja pallottoman vastapelaajan estämisen jäähyn uhalla. Vaparia tarkoituksellisesta vartalokontaktista ei tunneta lainkaan vaihtoehtona. Olkapäällä olkapäätä vasten työntäminen on sallittua, mutta miten määritellään työntämisen muuttuminen taklaamiseksi?
Olen käynyt tästä dilemmasta keskustelua tuomarien kanssa ympäri Suomen jo useamman kauden ajan. Vastaukset ovat olleet varsin hyviä. Minulle on kerrottu juoksulinjojen leikkaamisesta, pelaajien valmiudesta ottaa kontakti vastaan ja pallollisen pelaajan omasta valinnasta juosta pallon kanssa liian pieneen tilaan. Vastaukset ovat alkaneet sanoilla ”mun mielestä” tai ”itse näen tämän”. Miten me olemme ajautuneet siihen tilanteeseen, että tuomarit joutuvat itse yksilöinä hakemaan oman näkemyksensä asiassa, joka määrittelee hyvin pitkälle lajimme identiteetin?
Oikea korvaava liike olisi kirjoittaa sääntökirja uusiksi vastaamaan pelin tämän päivän vaatimuksia, eikä antaa nykyiselle listaukselle tekohengitystä laatimalla pääsarjojen pillipiipareille tulkintaohjetta tulkintaohjeen perään.
Kappas, tämähän onkin juuri äsken tehty! Tammikuussa 2008 silloinen sarjasihteeri Katriina Sahala ja kilpailupäällikkö Ari Vehniäinen tiedottivat sääntökirjan uudistustyön alkamisesta ja pyysivät kenttäväeltä ehdotuksia sääntömuutoksiin. Tarkoituksena oli saattaa sääntökirja uudelle vuosikymmenelle. Uusittu ja modernisoitu aapinen astuikin voimaan 1.7.2010. Helkkarin hyvää duunia liigan, liiton ja IFF:n tytöt ja pojat.
Lähes kolmen vuoden kehitystyön tulos todella näkyy tässä uudessa ja uljaassa sääntökirjassa.