Tämä on avoin kysymys kaikille niille, jotka ymmärtävät salibandyn säännöt teoriassa ja käytännössä. Minkälaista ja miten kovaa fyysistä kontaktia tässä lajissa saa ottaa pelitilanteessa vastustajaan?
Kaikkien virallisten pallopelien perustana on sääntökirja. Salibandyn vastaava opus antaa seuraavia reunaehtoja tämän pohdinnan avuksi:
507 Vapaalyönnin aiheuttavia rikkeitä
5) Palloa pelaava tai sitä tavoitteleva pelaaja työntää vastapelaajaa muuten kuin olkapäällä olkapäätä vasten.
605 Kahden minuutin joukkuerangaistuksen aiheuttavia rikkeitä
4) Vastapelaajan työntäminen kaukaloa tai maalin kehikkoa vasten.
5) Vastapelaajan taklaaminen tai kamppaaminen.
10) Pallottoman vastapelaajan tarkoituksellinen estäminen.
607 Viiden minuutin joukkuerangaistuksen aiheuttavia rikkeitä
4) Pelaaja heittäytyy vastapelaajaa päin tai muuten hyökkää väkivaltaisesti tämän kimppuun.
5) Pelaaja taklaa, heittää tai kamppaa vastapelaajan kaukaloa tai maalin kehikkoa vasten.
Femmajäähyjen määritelmistä tulee lähinnä mieleen wrestlingin lopetusliikkeinä käytettävät mahaplätsit. Näille naureskelun sijaan lienee järkevämpää keskittyä pohdinnassa pikkukakkosen, vaparin ja rikkeettömän kontaktin kolmiodraamaan.
Yläpuolelta voi jokainen lukea, että sääntökirja yksiselitteisesti kieltää taklaamisen ja pallottoman vastapelaajan estämisen jäähyn uhalla. Vaparia tarkoituksellisesta vartalokontaktista ei tunneta lainkaan vaihtoehtona. Olkapäällä olkapäätä vasten työntäminen on sallittua, mutta miten määritellään työntämisen muuttuminen taklaamiseksi?
Olen käynyt tästä dilemmasta keskustelua tuomarien kanssa ympäri Suomen jo useamman kauden ajan. Vastaukset ovat olleet varsin hyviä. Minulle on kerrottu juoksulinjojen leikkaamisesta, pelaajien valmiudesta ottaa kontakti vastaan ja pallollisen pelaajan omasta valinnasta juosta pallon kanssa liian pieneen tilaan. Vastaukset ovat alkaneet sanoilla ”mun mielestä” tai ”itse näen tämän”. Miten me olemme ajautuneet siihen tilanteeseen, että tuomarit joutuvat itse yksilöinä hakemaan oman näkemyksensä asiassa, joka määrittelee hyvin pitkälle lajimme identiteetin?
Oikea korvaava liike olisi kirjoittaa sääntökirja uusiksi vastaamaan pelin tämän päivän vaatimuksia, eikä antaa nykyiselle listaukselle tekohengitystä laatimalla pääsarjojen pillipiipareille tulkintaohjetta tulkintaohjeen perään.
Kappas, tämähän onkin juuri äsken tehty! Tammikuussa 2008 silloinen sarjasihteeri Katriina Sahala ja kilpailupäällikkö Ari Vehniäinen tiedottivat sääntökirjan uudistustyön alkamisesta ja pyysivät kenttäväeltä ehdotuksia sääntömuutoksiin. Tarkoituksena oli saattaa sääntökirja uudelle vuosikymmenelle. Uusittu ja modernisoitu aapinen astuikin voimaan 1.7.2010. Helkkarin hyvää duunia liigan, liiton ja IFF:n tytöt ja pojat.
Lähes kolmen vuoden kehitystyön tulos todella näkyy tässä uudessa ja uljaassa sääntökirjassa.
Onko tässä tarkoitus provoilla vai esititkö tämän kysymyksen ihan oikeasti ihmetellen ?
Logiikkahan on selkeä, jos halutaan että lajissa on vain yhdetä säännöt, niin säännöthän pitää kaikissa palloilulajeissa kirjoittaa alimman mahdollisen harrastajatason mukaisesti.
Toinen vaihtoehto olisi että lajissa olisi kahdet erilaiset säännöt, mutta se johtaisikin pian siihen että meillä olisi kaksi eri lajia (olisiko se sitten sähly ja salibandy 😀 )
Tämän vuoksi palloilulajeissa yleisesti ottaen on päädytty siihen ratkaisuun, että korkeimmilla sarjatasoilla tulkitaan sääntöjä tiettyjen ohjeiden ja pelin ko. sarjatason kulttuurin mukaisesti.
Tulkintojen määrä tosin kaiketi eri lajeissa pyritään pitämään mahdollisimman suppeana.
Samoin itse sääntöjäkin pyritään rukkaamaan lajin kehityksen myötä.
Salibandyssa asiaa toki vaikeuttaa se, että lajin kehitysaste eri puolilla maailmaa on kovin erilainen ja lajissa halutaan olevan vain ja ainoastaan yhdet säännöt, jotka sitten käännetään eri kielille.
Kehitystäkin kyllä tapahtuu.
Vielä muutama vuosi sitten kovaa pelaaminen oli kiellettyä (2 minuutin rikkeissäkin oli mainittu jäähyn syynä ”kova peli”). Tämähän oli historialline jäänne ajoilta, jolloin lajin kehitys oli itsekoottujen muoviputkimailojen tasolla, liikuntasalissa ilman kaukaloita ja pienikään kontakti ei ollut sallittua.
Mutta vielä joitakin vuosia sitten (alle kymmenen kumminkin) tämä tosiaan vielä oli säännöissä ja kyllä siihen edelleen silti oli syynä.
Heittäisinkin tähän esimerkin omilta liigapelivuosiltasi. uistaisin sinun olleen aika kovaluinen peluri. Ja kuitenkin tunnettu siitä, että tilannekovuudesta huolimatta olit reilu etkä sikaillut.
Otetaanpa siltä kantilta, mitä siellä liigassa sallittu pelitapasi olisi aiheuttanut, jos sinut olisi kesken sarjan heitetty kutosdivaripeliin ja olisit saanut pelata täsmälleen samalla fyysisellä tavalla ?
Mietipä tätä asiaa tuota edellämainitsemaani perspektiiviä vasten.
Säännöt (ja ne tulkinnat) lopulta ovat varmistamassa pelaajien turvallisuutta, sarjatasosta riippumatta.
Jokaiselle sarjatasolle sitten lajin kulttuuri luo omat sääntönsä. Kulttuurisesta koodistosta esimerkkinä ei kai salibandyn (tai jalkapallon) säännöissä missään kirjoiteta, että pelaajan loukkaantuessa pitää pistää pallo yli rajan (laidan) tai erotuomarin viheltää peli poikki.
Näin kuitenkin toimitaan – ja silloin jos ei toimita sitä paheksutaan kokonaisvaltaisesti yli joukkuerajojen !
Kiitti seikkaperäisestä ja ajatuksia herättävästä kommentista!
Pointti siitä että säännöt kirjoitetaan alimman tason mukaan on erinomainen ja aika tyhjentävä. Sääntökirja onkin väärä syntipukki. Ongelmaa pitääkin pohtia siltä kantilta että miten tulkinnat saadaan valtakunnallisella tasolla samanlaisiksi? Miten tiedottaa tulkinnoista joita milläkin sarjatasolla noudatetaan?
Kysymys ei ole provo, tekstissä saattaa vähän koukkuja ollakin. Ajatelma meikäläisen liigavuosista taas lienee aitoa sarkasmia, jos et tarkoita huippuotteitani Arena-liigassa.
Taisin sekoittaa sut Jere Kinaseen, sehän se on vikana tämmösessä amatöörilajissa, että kaikilla on niin samanlaiset nimetkin 😉
Ja ettei asia olisi liian yksinkertainen niin puhekielen ”taklaus” tarkoittaa usein ihan eri asiaa kuin sääntökirjan ”taklaus”.
Arkikielessä liki jokainen kontakti vastapelaajaan on jonkinlainen taklaus, varsinkin jos jompikumpi menettää tilanteessa tasapainonsa tai peräti kaatuu.
työntämisen ja taklaamisen ero on seuraava. Mun mielestä.
Työntämisessä pelaajat ovat jo kosketuksissa toisiinsa, kunnes toinen työntää vastapelaajaa sääntöjen vastaisesti.
Taklaamisessa kontakti tapahtuu vasta ”törmäyksessä”.
Eli lyhyesti; toinen tapahtuu hiljaisella liekillä, toinen kerta rysäyksellä.