PolterGaistinen

Verbaalikakkaa tuutin täydeltä

09.09.
2011

Pesiksen, tuon käymättöminen korpimaiden vihonviimeisen pallopelin sarjakausi huipentuu kovaa kyytiä Vimpelin ja Sotkamon finaalivääntöihin. Toukohousupallo on saanut tänäkin vuonna paljon palstatilaa urheilumedioissa.

Urkkalehden ja Veikkaajan artikkeleissa on muistettu lähes poikkeuksetta kertoa lajiin kuuluvan psykologisen sodankäynnin tärkeydestä ja kehuttu Sotkamon lukkarin Toni Kohosen kuupan kestävyyttä. Koden sipulin pitävyydestä en tiedä, mutta pari peliä pääsarjaa seuranneena voin allekirjoittaa, että verbaalikakkaa kyllä lentää edestakaisin niin pelaajien, hierojien kuin makkaranmyyjienkin välillä. Superi yritti hillitä tätä pottuilun määrää koventamalla provosoinnista seuraavia rangaistuksia, mutta pelaajat buuasivat nämä uudistukset maton alle pelin hengen vastaisina kukkahattuhöpötyksinä.

Pesis on ei-kontaktilaji puhtaimmasta päästä. Et joudu vastaamaan sanoistasi teoilla, et vaikka miten solvaisit vastustajan tyttöystävän ulkonäköä tai haastaisit pukkarin taakse painimaan. Tätä sitten kutsutaan peliin kuuluvaksi taktiseksi psyykkaamiseksi. Minusta tämän mestarillisen taktiikkamittelön kuuntelu on tavallaan aika viihdyttävää, mutta toisaalta niin pirun tuskallista. Huippukundit ovat kuitenkin pesiksessäkin ihan täyspäiväisiä ammattilaisia, eikä jenkkiläisiä slummidonkkaajia huijaamassa elantoaan.

Tuntuisi varmaan aika erikoiselta yrittää harjoittaa omaa duunia samoissa olosuhteissa. Autolla myyntitapaamiseen Pohjanmaalle, jossa vastassa on pari tuhatta kylähullua, jotka huutavat sinulle kuolemaa ennen kuin ehdit edes avata läppäriäsi. Viereisessä pulpetissa kilpailijan myyntijohtaja räpättää korvaan, että ähä, ähä, sä et osaa mitään. Kaupan päälle Kauppalehti ihailee artikkelissaan kilpailijan henkistä lujuutta ja taitoa tehdä bisnestä.

Vastustajan kuumentaminen poskea soittamalla on yleismaailmallinen asia urheilussa, eikä rajoitu pelkästään pesikseen. Salibandyn kunniaksi voin sanoa, että meillä kuittailut lauotaan yleensä melko hyvässä hengessä, eikä niillä ole tarkoitus saada vastustajan aivoja sulamaan raivosta.

Meidän perisyntimme on omituinen riikinkukkoilu kulmakolausten ja maalineduskahakoiden jälkeen. Robert Helenius voi punnituksen aikana halutessaan sanoa, että mä vedän sua turpaan koko illan, koska niin hän tulee tekemäänkin. Saman uhkauksen esittäminen sählykentällä säestettynä olkavarsitönäisyllä on aika keijoa. Kortteja kun ei koskaan katsota loppuun asti, niin kylmäksi ajelulla uhkaamisen voisi jättää kokonaan pois.

Onneksi itse olen valmentajana ja pelaajana tällaisen lapsellisen käytöksen yläpuolella, eikä minulla ole tarvetta huudella vastustajille tai tuomareille yhtään mitään.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jere Kaistinen