Vannoin pyhästi itselleni, että seuraava kirjoitukseni käsittelee ainaisen valittamisen sijaan positiivisia asioita salibandystä. Ei onnistunut komppania, kuten vanha armeijatermi kuuluu.
Meni kahvit väärään kurkkuun kun selvisi, että Tommi Ahola pelasi ensin täysillä SPV:n liigajoukkueessa ja neputteli sitten saman viikonlopun aikana Divaria Blue Foxin riveissä. Tämän mahdollistaa kilpailusääntöihin tullut muutos koskien farmisopimuksia. Uusi pykälä antaa 1988 ja sitä myöhemmin syntyneiden pelaajien reissata ilman karenssia joukkueiden välillä.
Tässä on varmasti takana jokin kaunis ajatus mahdollistaa nuorille pelaajille liigassa penkillä istuminen ja samaan aikaan pelaaminen alemmalla sarjatasolla. Hyvä kiva bra, mutta tuliko kenties kalenterivirhe, kun tuota nuorta pelaajaa määriteltiin?
SB-Pron naisilla on farmisopimus ÅIF:n naisten kanssa. Pelaajalistasta voi jokainen tarkastaa, että 19 Pron liigapelaajaa on syntynyt vuonna 1988 tai myöhemmin. Joukkueet voivat siis halutessaan tehdä niin, että 12 pelaajaa pelaa helmikuulle asti täysillä samaan aikaan liigaa ja kakkosdivaria, kunhan pelit eivät ole samoina päivinä.
Tämä uudistus menee samaan roskasankoon aikaisempien A-tyttöjen ikäluokkien muutoksen ja junnusarjoissa yli-ikäisen pelaajan sallimisen kanssa. Typerillä päätöksillä mahdollistetaan räikeä voimasuhteiden vääristäminen sarjoissa. Aholan pelaaminen Spevessä ja ketuissa nyt ei ketään hetkauta, mutta miksi ihmeessä pitää avata tahallaan mahdollisuuksia kikkailla pelaajaliikenteellä?
Enemmän kuin tämä aihe itsessään, minua kiinnostaa meidän eli salibandyn päätöksentekoprosessi. Kuka näitä ideoita tuo pöydälle ja kuka ne hyväksyy? Millä argumenteilla tämä farmiuudistus on mennyt läpi? Valiokunta sitä ja liittohallitus tätä -selitys on byrokratiaan piiloutumista. Ihminen tämänkin päätöksen pöydälle on tuonut ja läpi lobannut.
Minusta tuntuu, että päätöksiä tehdään salibandyssä varsinkin seuratasolla aivan liikaa hetkellisten tai henkilökohtaisten hyötyjen vuoksi. Ymmärrän sen, koska seurojen hallitukset koostuvat pääosin pelaajien vanhemmista, joilla ei välttämättä ole kokemusta johtamisesta. Päätöksentekoon ja valintoihin vaikuttaa helposti oman lapsen ja tämän joukkueen etujen ajaminen, ja iso kuva unohtuu. Onko meillä samaa tautia myös liittotasolla?