Rankkareita kannattavien määrä yllätti

Tällä viikolla Pääkallossa julkaistiin Salibandyliigan kapteeneille tehty kysely liigan pistejakosysteemistä ja tasapelin sattuessa mahdollisista rankkarikisoista. Etenkin rankkarikisojen suosio kapteenien joukossa yllätti.

Rankkarikisojen jälkeen olen vuosien varrella monesti kuullut sekä voittaneen että hävinneen joukkueen leireistä purnausta rankkareista ”vääränä tapana ratkaista otteluita”. Pelaamallahan niitä… Tämänkin ilmeisesti voi luokitella kuluneeksi kliseeksi?

Otanta on pieni, mutta pelaajien joukossa arvovaltainen. Vastausten metsästämistäkin joutui harrastamaan, mutta ei läheskään samassa mittakaavassa kuin pari vuotta sitten Veikkaajan kapteenikyselyssä kolmen kapteeniston jäsenen vastausten koonnissa per joukkue.

Tuoreessa kyselyssä neljästätoista kapteenista kahdeksan kannatti rankkarikisoja. Enemmistö eli kaikkiaan yhdeksän palkitsisi joukkueet yhdellä pisteellä jo varsinaisen peliajan tasapelistä.

Mikäli pisteen saisi jo varsinaisen peliajan lopussa, niin olisin itse huolissani varsinaisen peliajan lopun passailusta. Niistä loppuhetkistä, jotka monessa hallissa ovat ainoita hetkiä, mitkä saavat katsojat kannustamaan äänekkäästi omiaan. Ainoana kapteenina varsinaisen peliajan lopun varmistelun nosti esille SPV:n Ville Kuusela.

– Uudella laskusysteemillä voisi olla jonkinlainen vaikutus pelaamiseen jatkoajalla, mutta todennäköisesti sillä on vaikutus myös varsinaisen peliajan lopulle. Kun päätössummeri alkaa tasatilanteessa lähestyä, niin passiivisuus todennäköisesti lisääntyisi, koska halutaan varmistaa jatkoajan tuoma piste, Kuusela perusteli.

Kuuselan vastaukset miellyttivät varmaan muitakin joukkuepelin voimaan uskovia. Mikä paljasti, että kyseessä on joukkueensa kapteeni?

– Rankkareita en kannata, koska siinä ratkaisevat yksilöt ei joukkuepelaaminen.

4 comments

  1. Ei rankkareille. Näkeehän sen jo jääkiekossakin, miten selkeästi heikommat joukkueet tekevät lähes mitä vaan selvitäkseen a) jatkoajalle saadakseen yhden pisteen, b) selvitäkseen jatkoajalta rankkareille, c) tuurilla rankkareissa voittaa kaksi pistettä.

  2. Nyt vaan kaikki ideoimaan miten tasurit ratkaistaan. Vai palataanko vanhaan maailmaan ja hyväksytään tasapeli. Voisiko jossain lajissa kokeilla miten peliin vaikuttaisi maalien ohella normaalipeliaikana joku toinen tie-breikkinä toimiva laskuri. Esim maalia kohden ammutut laukaukset? (Johtaisiko silmittömään laukaustulvaan?) Pelinhallinta-%. (Johtaisiko fc barca -tyyliseen keskialueen syöttelyyn). Tai joku muu.
    Tämä nyt tällaisenä spontaanipohdiskeluna tietämättä yhtään onko näitä jo jossain pohdittu ja alasammuttu.

  3. Mun mielestä tasapeleissä ei ole mitään väärää, päinvastoin. Jos voitosta annetaan kolme pistettä (kuten monet toivoisi jatkossa), ja jatkoajankin jälkeen ollaan tasan, niin sitten molemmille yksi piste. Ei sen kummempaa.

    Mutta JOS se voittaja pitää jatkoajan jälkeen löytää, mielestäni voisi pelata ylivoimakilpailun.

    Vuorotellen pelataan kaksi minuuttia ylivoimaa, ja katsotaan tuleeko maali tai maaleja. Tulee tai ei, niin sama kaksi minuuttia on sitten toisella joukkueella aikaa tehdä maalinsa. Jos A tekee maalin ja B ei, sitten A voittaa. Jos A tekee kaksi maalia ja B yhden, A voittaa jne jne. Jos tulee tämän kahden minuutin jälkeen jälkeen tasatulos, pelataan uudestaan kaksi minuuttia per joukkue ja katsotaan taas uudelleen. Jos kaksi 5-4 yv-vuoroa per joukkue ei tuo ratkaisua, pelataan 5-3 yv:llä sama juttu. Ja jos jompikumpi joukkue tekee av-maalin, peli päättyy suoraan siihen.

    Peli alkaa normaalisti aina keskeltä, normaalit säännöt pelin osalta, mutta jos vaikka 5-4 av:lla tulee jäähy, sitten pelataan kaksi minuuttia täyteen että se jäähy on ohi. Ja tämä vain sen takia ettei av-joukkue pysty rikkomaan säännölisesti, ja jos vaikka 5-3 av:lla tulisi av-joukkeelle jäähy, siitä tulisi automaattisesti RL.

    Tätä voisi mielestäni jalostaa, että pakollisen voittajan löydyttäessä tulisi ns. pelinomainen ratkaisu, eikä mitään valelaukauskilpailuita.

  4. Oli laji mikä tahansa, lähes aina sitä pyritään ”kehittämään” sääntöjä muokkaamalla. Pari vuotta seikkaillaan ja lopulta kuitenkin palaillaan kaikessa hiljaisuudessa alkuperäiseen. Pistelaskusysteemiin toivottua muutosta kannatan ja uskoisin, että se vapauttaisi peliä jatkoajalla, mikäli tällaisia ongelmia jossain nykyään on koettu. Kun ”voitettua” pistettä ei enää jatkoajalla voisi hävitä, niin melko harvoin peliä kannattaisi enää yrittää jäädyttää. Jos maalia ei tulisi, niin sitten tasapeli on parempi, kuin yksilöihin ratkeavat rankkarit.