Hieno syksyinen lauantai hämärtyy. Seuraan Ylen Areenasta salibandyn Champions Cupin miesten loppuottelua Tatran Stresovice-SSV. Helsinkiläiset hallitsevat toista erää ja pääsevät johtoon 0-4. Hyvältä näyttää. Viimeiseen erään Tatran tulee kuitenkin lujaa ja pistää SSV:n koville. Lopulta ottelu päättyy jännittävien vaiheiden jälkeen 3-4.
Mieli on hyvä. Tsekit ovat kehittyneet, laji etenee. Todella korkealle arvostamani joukkue kuitenkin voitti, joukkue joka on pelannut seurajoukkueista kehittyneintä viisikkopeliä. Se joukkue on myös suomalainen. On hienoa nähdä päävalmentaja Mika Ahosen kerrankin tuulettavan. Useat SSV:n pelaajat nauttivat myös syvää arvostustani: onko hienompaa pelaajaa kuin Mikael Järvi?
Sitten kuviin ilmestyy mies muovinen viikinkikypärä ja ruskea peruukki päässä. Onko joku SSV:n fani rynnännyt kentälle? Tarkennan katsettani ja tunnistan kypärän alta tutut kasvot: manageri Kurt “Kurre” Westerlund – lajipioneeri, laji-ikoni ja Syksyn Sävelen voittaja.
Olen tyrmistynyt. Ensimmäinen ajatukseni on, että tämä on jotakin todella kökköä ja naurettavaa. Olen tottunut Kurren keekoiluun Suomessa lukemattomien mestaruuksien jälkeen, mutta nyt maljani läikkyy hieman yli.
Ihmettelen voimakasta reaktiotani. Miksi se tapahtuu juuri nyt? Onko kyse tuosta viikinkikypärästä? Eiväthän viikingit olleet siitä maailmankolkasta, joka nykyään tunnetaan Suomena. Hehän olivat Skandinaviasta. Onko kyseessä sittenkin satiiri suomalaisista kiekkokannattajista? Vai olenko vain Kurrelle kateellinen? Mies voisi varmaan pukeutua mitaleihinsa ja kulkea kadulla olematta alasti. Itse en ole onnistunut koskaan saamaan yhtään SM-mitalia, vaikka kerran SSV tuli pudotettua puolivälierissä.
Ei, kyse ei voi olla kateudesta. Minähän arvostan ja kunnioitan Kurrea syvästi managerina ja lajin pioneerina. Olen myös iloinen SSV:n voitosta. Pihlajanmarjat eivät todellakaan ole nyt happamia.
Asia jää mietityttämään. Pohdin sitä silloin tällöin koko viikonlopun. Lopulta tulen siihen tulokseen, että olen vain vahvasti sitä mieltä, etten hyväksy tätä tekoa ja se kirkastui tunnetasolla, kun oltiin kansainvälisillä kentillä. Minulla on kolme perustelua näkemykselleni.
Kun SSV ensinnäkin voittaa kannun, ratkaisevan ottelun on pelannut joukkue. Joukkueeseen kuuluvat pelaajat, valmentajat, huolto ja kenties joukkueenjohtaja. He muodostavat sen joukon, joka on välittömästi välttämätön ottelun menestyksekkääseen pelaamiseen huippuotteluissa. Voiton juhlinta kentällä kuuluu siis joukkueelle, ainakin ensisijaisesti. Se on heidän show’nsa. Sääntöjen mukaan taustahenkilöt ovat oikeutettuja mitaleihin eikä heidän oleiluaan kenttäalueella ole sikäli järkeä kieltää. Mutta he ovat vain taustahenkilöitä ottelun näkökulmasta.
Ilman hyvää manageria joukkueen on vaikea menestyä. Hän tarjoaa kuitenkin vain puitteet menestykselle. Hän ei pelaa, joukkue pelaa. Sikäli managerilla on oikeus vain toisarvoiseen asemaan joukkueen julkisessa juhlassa kentällä. En siis voi hyväksyä Kurren yritystä ottaa ensisijainen asema juhlassa: varastaa show.
Olen toisekseen aina ollut sitä mieltä – ja toivottavasti seurannut normiani valmentajana -, että lyötyä ei saa lyödä. Voittaa pitää tyylikkäästi. Tuloksen täytyy riittää. Sen pitää olla tarpeeksi katkera kalkki hävinneelle. Vaikka kaiken maailman kuittailu kuuluu peliin tiettyyn rajaan asti, voiton juhlinnassa kannattaa keskittyä iloitsemaan siitä eikä kielteiseen ähäkutti-tunteeseen.
Vahingonilo ei ole paras ilo.
Itse koen – joku toinen voi olla eri mieltä -, että Kurren keekoilu halveeraa hävinnyttä. Se lyö lyötyä. Se ei ole tyylikästä voittamista. Sen sijaan Ahonen ja SSV:n pelaajat ovat pääsääntöisesti olleet tyylikkäitä voittajia. Sitä kunnioitan.
Kolmanneksi tällä kertaa Kurren toiminnan tyylittömyys korostui, kun oltiin kansainvälisissä ympyröissä. Jokainen voi tykönään pohtia, mitä Eurosport 2:n satunnainen katsoja ajatteli, kun näki miehen, joka selvästi kuului SSV:n organisaatioon, viikinkikypärässä ja peruukissa. Antaako tämä kuvaa salibandystä huippu-urheiluna? Hieman karrikoiden tekoa voisi verrata siihen, että Jokerien urheilutoiminnanjohtaja Jarmo Kekäkäinen vetäisi päälleen karnevaaliasun ja juhlisi Suomen mestaruutta jäällä. Miltä se näyttäisi? Jääkiekko on tietenkin paljon suurempi laji Suomessa kuin salibandy, mutta huippu-urheilullinen näkökohta on sama.
Ymmärrän tietenkin, että Kurre on laulajana show-mies ja urheilu on myös viihdettä. Silti olen näistä kolmen syystä sitä mieltä, että keekoilun olisi hyvä jo pikku hiljaa loppua. Ne on nähty. Jokainen laji-ihminen kyllä varmasti tietää ja arvostaa Kurren mahtavaa työtä SSV:n dynastian taustalla. Tyylikkäämpi juhliminen ei veisi siitä rahtuakaan pois. Ja yksityisissä joukkueen tilaisuuksissa saa kyllä revitellä aivan niin paljon kuin haluaa. Sitä paitsi muutenhan SSV juhlii käsittääkseni julkisuuden valokeilassa tyylikkäästi. Kritiikkini ei koske myöskään Kurren henkilöä vaan hänen toimintaansa asiallisin perustein.
Tämä on kuitenkin vain yksi perusteltu näkemys. Heitänkin reikäpallon lukijoille: saako manageri varastaa show’n mestaruusjuhlissa kentällä?