Suomen tähtipelaajaa ei valittu MM-kisoihin – Päävalmentaja kertoo syyt

Jenni Morottaja ei läpäissyt Karo Kuussaaren valintaseulaa. Kuva: Mikko Hyvärinen

Karo Kuussaari ei valinnut Jenni Morottajaa MM-kisoihin. Kuva: Mikko Hyvärinen

Kun Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Karo Kuussaari julkaisi marraskuun EFT-turnauksen nimilistansa kertomalla että tuolta listalta löytyvät kaikki tulevat MM-pelaajat, niin salibandyväki ihmetteli, että missä on Jenni Morottajan nimi? Nyt Kuussaari kertoo Pääkallolle syyt, miksi Morottajaa ei valittu MM-kisoihin.

Jenni Morottaja on kuulunut jo vuosikausia Suomen ykköspuolustajiin. Erityisesti hänen pallollinen osaamisensa, laukaisupelote ja ratkaisukyky ovat olleet sillä tasolla, että valinta maajoukkuetapahtumiin on ollut aina selviö. Tällä hetkellä Morottaja on liigan plusmiinus-tilaston kärkipaikalla. Se ei kuitenkaan riittänyt läpäisemään Kuussaaren valintaseulaa.

– Tässä on nyt niin moni taho kysellyt, että missä on Jenni Morottaja, Hanna Sipiläinen ja Heli Suoreijus, joten selvennän nyt sitten asiaa kaikkien kohdalta tämän kerran, jotta turha mietiskely kylillä loppuu ja valitut saavat rauhassa keskittyä kisoja kohti, Kuussaari toteaa.

– Suoreijus on ainoa pelaaja joka itse kieltäytyi ja ei valitettavasti lähtenyt leiritykseen, vaikka olisi haluttu hänet mukaan. Morottaja ja Sipiläinen ovat kumpikin huippupelaajia ja loistavia tyyppejä, mutta tietyt asiat leireille osallistumisessa ja testituloksissa/tekemisessä kesän aikana eivät heidän kohdallaan täyttyneet muuhun ryhmään nähden, jotta olisimme voineet valita leiritykseen enää tässä vaiheessa mukaan.

– Kyllä tässä katsotaan tätä koko matkaa ryhmän kesken, eikä vain tätä päivää yhden pelaajan kohdalla. Vaaditut asiat ja tapahtumat pitää maajoukkueessa hoitaa jos mukana aikoo olla, Kuussaari päättää.

23 comments

  1. Viimeks ku ite kattelin Suomen naisten pelejä, oli Jenni ylivoimaisesti jengin paras pelaaja. Onhan siitä kyllä jo yli vuosi, mutta silti aika jännä että on varaa jättää pois. Se on niin söpökin!

  2. Ihan oikein että niitä ei valita joita harjoittelu ei nappaa! Tekee ehkä tuloksellisesti hallaa yksiin kisoihin mutta toimintakulttuurin ja harjoituskulttuurin kannalta tärkeä ja ehdottoman oikean linjanveto!

    Suoreijus kieltäytynyt? Täytyy olla todella pätevät syyt kieltäytyä Suomi-paidasta, etenkin kun valmentaja ehdottomasti mukaan haluaisi. Voisit Jarkko selvitellä miksi? Todella epäisänmaallista. Vai onko tässä taas näitä ”kun ei koutsin naama miellytä” juttuja?

  3. Niin tai naisihmisellä amatöörilajissa voi olla elämässään jotakin tärkeämpääkin kuin salibandy… perhejuttuja, perheenlisäystä, mistä näistä tietää…

  4. Eiköhän jokaisella maajoukkueesta kieltätyvällä ole siihen omat henkilökohtaiset perustelut. Se tuskin kenenkään kohdalla on epäisänmaallisuus, varsinkaan Suoreijuksen, joka on edustanut Suomea MM-kisoissa.

  5. Kyllä päätös on oikein toisia pelaajia kohtaan koska ” tietyt asiat leireille osallistumisessa ja testituloksissa/tekemisessä kesän aikana eivät heidän kohdallaan täyttyneet muuhun ryhmään nähden ” sekä toimintakulttuurin ja harjoituskulttuurin kannalta tärkeä pointti jatkoa ajatellen.

  6. olisi hyvä viedä vaatimustasoa myös naisten liigajoukkueissa.Se palvelisi koko lajin tasoa loppujen lopuksi. Mutta missä joukkueessa ollaan valmiita jättämään ”tähti rannalle” kun ei harjoittelu ja sitoutuminen kiinnosta?

    Hatunnosto Suoreijukselle – siinä on pelaaja joka tasan tietää mitä sitoutuminen MM-kisaprojektiin vaatii ja paljonko se vie aikaa.Jos ei ole valmis siihen kaikkeen niin on totta kai parempi myöntää se ensin itselle ja olla rehellinen myös valmennukselle.

  7. Naisten liigassa on pari joukkuetta jotka ovat sanoneet huonosti harjotteleville ”tähdille” ei kiitos. Ja valitettavasti se näkyy sarjataulukossa. Tilanne on kuitenkin lyhytaikainen sillä parempaa harjoituskultturia ylläpitämällä se pitkäkestoinen nousu huipulle sitten tapahtuu. Ei pikavoittona välittömästi vaan tulevaisuudessa, ehkä jopa divarivisiitin jälkeen. Näinhän teki myös esim. Erä. Harmi vaan että Erän junnutuotanto on taantunut ja pahasti. Eikä PSS:stä siirtyneet nirppanokat ole kovinkaan erikoisia pelureita.

    Päin vastoin hommansa voi kusta kuten teki PSS palkatessaan Eteläpään. Omat junnut pihalle ja muutaman vuoden projektiksi ”ostotähtiä”. PSS voisi olla liigan kärkiseuroja nyt ilman tuota hairahdusta. Nyt tosin porvoossakin oikea kurssi. Juniorityö liigaseuroissa on ensiarvoisen tärkeää. SB-Pro ja PSS nousivat liigaan samoihin aikoihin. Pro valitsi toisen tien ja PSS toisen, tuloksen tietävät kaikki.

  8. Eipä tainnu olla kiinnostuksesta kiinni.

    Ruotsin mj-veskari kieltäytyi, koska ei saanut valita housujaan pelatessa. Kuinka epäisänmaallista se sitten on. Eikö se enemmänkin ole oikein tehdä tuo päätös, jos ei oma sitoutuminen ole sillä tasolla?

  9. Suoreijuksella nyt ei jalka kyllä enää näihin kuvioihin riitä. Karolta muutenkin ihan oikeita päätöksiä. Jos ei nappaa / ole pelikunnossa, niin se on voi voi.

  10. Toisaalta ymmärrän Morottajan jättämisen pois, mutta toisaalta monikaan ei tiedä Jennin todellista tilannetta. Karo ja muu valmennus sen tietää ja täten ihmettelen ettei Morottaja saa nyt uutta mahdollisuutta kun on kunnossa ja pelannut loistavan syksyn. Mielenkiintoista olisi saada Jenniltä faktat tiskiin.

  11. Tiedän että monikaan pelaaja esimerkiksi naisten maajoukkueessa/ seura joukkueessa/ lähipiirissä ei juurikaan tiedä Morottajan todellista tilannetta.
    Pelaaja joka on käynyt pienestä pitäen taistelua oman terveytensä puolesta. Halunnut kaiken kritiikin ja takkien kääntämisten jälkeenkin tehdä sitä omaa hommaansa ja yritännyt olla välittämättä.
    Ottakaa oikeesti ihmiset-pelaajat-valmentajat vaikka ensin menneisyydestä selvää ja miettikää sen jälkeen kuka on käynyt minkäkin helvetin itsensä ja elämänsä kanssa läpi.
    Tää maajoukkue meininki vissiin vaan on niin sisäsiittosta ettei napaa pidemmelle katsota.
    Ehkä tässä maajoukkueessa on vain täydellisille ihmisille tilaa.
    Kyseisen ihmisen todella hyvin tuntien raivostuttaa ihmisten jauhaminen kun kukaan ei tiedä mistään mitään.

  12. Mielelläni kuulisin Karon kommentit myös Härkösen kutsusta maajoukkueleirille. En nyt lähtenyt tarkistelemaan, mutta ilmeisesti ei ole tämän MM-kisaprojektin aikana leirillä ollut. Testit? Treenaus?

  13. Keisari: Karon kommentithan on tuossa jutussa luettavissa.

    niin ja näin: Morottajan faktat sen omassa jutussa.
    Asia on OK.

  14. Koirat haukkuu ja karavaanit kulkee, mutta hirveesti asiaa ei selvennä se että tietyt asiat leireille osallistumisessa / testeissä eivät täyttyneet muihin nähden (kun vielä kahdesta henkilöstä puhutaan samalla kertaa. Joten eipä tämä valmentajan kommentti nyt ihan hirveesti vielä valottanu asiaa. Jennin ehkä vähän enempi.

    Turha kai tässä sen enempää on asiaa pohtia, kerta pelaajalle homma on itelle ok. Ehkä pitäis sikäli antaa rauha asialle, kun ei tän isompi laji kyseessä ole… mutta tokihan nää herättää tunteita, kun lajifaneja taustat ja valinnat sekä menestys kiinnostaa.

    Eikö nyt kuitenkin oo niin, että pelit on hyvin sujunu taas tällä hetkellä… tilastot ja tuoreet uutiset väittäis näin 😉 joten aika harmi jos muodollisuudet ja periaatteet jyrää… Toki onhan se joukkueen yhtenäisyyskin huomioon otettava.

  15. Morottajan rannalle jättäminen on ”kova” temppu – toivottavasti ei maksa Suomelle MM-kultaa. Saman tason pelotetta viivaan ei tällä hetkellä joukkueeseen ole tarjolla.

  16. lahjattomathan ne reenaa 😉 kyllä sen alasarjoissakin näkee, että vaikka kuinka asenteella vetäis reeneissä ja puhuis hienosti joukkuepelistä, niin joskus se starapelaaja vaan on silti tosi paljon parempi mies joukkueelleen, vaikkei ihan joka treeneihin pääsis tai joukkuehenkeä nostattais vuodatuksillaan. toki siihen kannattaa vetää raja ettei ala syömään muiden motivaatiota liikaa…

    ei kannata meidänkään täällä hienostella liikaa teoreettisilla ja ideaalisilla kuvitelmilla. sen verta vielä tämä laji lapsenkengissä on. katotaan sitten uusiks kun joka jätkän tarttee ihan oikeasti reenata kovaa pärjätäkseen huonommassakaan liigajengissä.

  17. Ymmärrän tämän seurajoukkueessa jos ”tähdille” ei tehdä sopimusta! Mutta Suomen tämän hetken maajoukkue on kuitenkin suhteellisen kokenut. Käsittääkseni tavoitteena voittaa MM-kultaa, silloin ei ole mitään pitkän tähtäimen projektia vaan voittaa kyseinen turnaus. Silloin kuuluu pelata sen hetken parhaimmat pelaajat, ihan sama vaikka testitulokset olisivatkin heikommat! Kuinka monta maalia niillä testituloksilla tehdään?? toisaalta.. kirjoitti:
    25.10.2011 16.45

    Morottajan rannalle jättäminen on ”kova” temppu – toivottavasti ei maksa Suomelle MM-kultaa. Saman tason pelotetta viivaan ei tällä hetkellä joukkueeseen ole tarjolla.

    Niimpä juuri, täysin käsittämätöntä jättää loistavaa kautta pelannut Morottaja rannalle! Mutta näin Suomessa valitettavasti..

  18. Pitää muistaa, että kyse on nimenomaan NAISTEN joukkueesta. Joukkueen kemia merkitsee hirveän paljon ja paskan puhujia joukkueen sisällä riittää. Jos pyyntö Sipiläisen ja Morottajan poisjättämisestä on tullut joukkueen sisältä, niin Karolla ei ole hirveästi vaihtoehtoja. Viime kädessä hänen on kuitenkin mietittävä joukkueen etua ja tässä tapauksessa parempi kemia/henki voi olla yksittäistä (tosin hyvää) pelaajaa merkittävämpi asia.

    En usko, että miesten puolella näihin asioihin kovin usein törmätään. Naisissa arkipäivää.

  19. Kyllä se vaan on niin, että Suomi taistelee siitä pronssista jälleen kerran ja Ruotsi vie kultaa. Meidän pitää muuttaa harjoittelukulttuuria ensin ja ryhtyä hartiavoimin jokaisessa liigajoukkueessa tekemään töitä, jotta saadaan parhaiten treenanneet parhaat pelaajat sinne maajoukkueeseen. Tämän työn Karo on nyt aloittanut.

  20. Jenni olis kuulunut joukkueeseen, mutta jos valmentajalla ei löydy pelisilmää niin eihän sille voi mitään!! tämä hölmöily maksaa suomelle mitalin…. vaikka yksi nainen ei pelejä ratkaise, kuitenkin olisi ollut tärkee pelaaja maajoukkueelle..