Suomen jääkiekkomaaottelut ja lajin MM-kisat siirtyivät tästä kaudesta alkaen MTV3:lle/Canal+:lle. Panostus on kova ja studiojoukkueen julkaisu oli sen mukainen. Näyttävyyttä ei puuttunut. Studiojoukkuetta kelpasi myös esitellä. Listalta löytyy suomalaisen jääkiekon suuria nimiä Juhani Tammisesta Jarmo Kekäläiseen. Selostajaksi kaapattiin uusi sinivalkoinen ääni Antero Mertaranta.

Osana mainoskampanjaa on seuraava videopätkä:

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja liikkuva kuva vielä enemmän. Silti mainosvideon keskeisen sisällön voi kerrata lyhyesti sanoin. Studiojoukkue näytetään sotilasryhmänä, joka lähtee yhdessä rintamalle. He ovat selvästi suomalaisia sotilaita 40-luvulta. Video alkaa studioisäntä Teemu Niikon kotoa, jonne jää suremaan vaimo ja tytär. Niikko kapuaa muiden mukana kuorma-auton lavalle. Sen kuljettajan on Hannu Aravirta. Lähdettyään liikkeelle kuorma-auto ohittaa sotilasryhmän, jotka laulavat viime kevään viisua Taivas varjele! Video loppuu jääkiekkojoukkueeseen horisonttia vasten ja tekstiin: “Taistelu alkaa Karjala-turnauksesta ja huipentuu MM-kisoihin.”

Video on teknisesti varsin hienosti toteutettu. Siinä mielessä sitä on mukava katsoa. On myös yritetty tavoittaa huumoria, ei ole haluttu liian vakavaa itsenäisyyspäivän tunnelmaa. Taivas varjele -viisun aloittaa Tamminen – mitäpä hän ei osaisi?
Sisällöllisesti mainos on kuitenkin hyvin kyseenalainen. Sitä ei ole myöskään syytä ohittaa vain huumorilla. Kyse ei ole leikin asiasta vaan kohtuullisen vakavasti yhteiskunnallisesta seikasta. Tuon esiin kolme näkökohtaa.

Jääkiekolla, tai millään muulla nykyisellä urheilulajilla, ei ole mitään – ei yhtään mitään – tekemistä sodan kanssa. Jääkiekkoon ja moneen muuhun lajiin kuuluu toki kamppailuelementti ja niitä voidaan käyttää joidenkin sodankäyntitaitojen ja aseiden käytön harjoittamiseen. Suomessa Tahko Pihkala kehitti pesäpallon sotilasurheiluksi. Siitä huolimatta sota ja mikä tahansa urheilulaji ovat täysin erilaisia. Urheilu on aina lopulta vain leikkiä, monesti tosin vakavaa leikkiä. Sota ei ole koskaan leikkiä. Sodasta on leikki kaukana. Siksi urheilua ei pitäisi edes verrata sotaan.

Mainos on varmaankin tehty siinä vilpittömässä uskossa, että se kaiken muun lisäksi kunnioittaa viime sotiemme veteraaneja. Mutta itse asiassa asia on juuri päinvastoin. Koska jääkiekolla ei ole yhtään mitään tekemistä sodan kanssa, on suorastaan rienaavaa, että sotaveteraanit rinnastetaan kiekkokommentaattoreihin ja pelaajiin. Sotaveteraanit katsoivat vierestä, kun toverit ammuttiin palasiksi. He käyttivät monta parasta vuottaan epäinhimillisissä olosuhteissa. Heistä monet vammautuivat henkisesti ja fyysisesti loppuiäkseen. Tämä on yhtä kaukana jääkiekon pelaamisesta tai studiopuheesta siitä kuin yö on päivästä. Kiekossakin jokin voi vammautua loppuiäkseen, mutta tietääkseni olosuhteet kaukalossa, vaihtopenkillä ja pukuhuoneessa eivät vastaa esimerkiksi Summan tulihelvettiä – edes Summasen valmennuksessa. Jääkiekkoilijat ovat kukkahattusetiä veteraaneihin verrattuna.

Video pelaa avoimesti kolmella suomalaisen kansallisen identiteetin tämänhetkisellä rakennuspuulla: talvisodan ihmeellä, jatkosodan torjuntavoitolla ja Venäjän vastaisuudella (korostetaan esimerkiksi Karjala-turnausta). Tyyliesimerkki on lainattu Edvin Laineen tuntemattomasta. Lisäksi se käyttää hyväkseen Perussuomalaisten uudelleen nostamaan koti, uskonto ja isänmaa -henkeä. Niikon perhe, naiset, jää kotiin, kun miehet lähtevät sotaan.

Osaan suomalaisista tämä takuulla puree. Maamme henkisessä ilmapiirissä käy tällä hetkellä varsin vahva vire kyseistä suunnasta. Joku voisi tähän myös huomauttaa, että kyseessä on vain viaton mainos. Niin ei kuitenkaan ole. Mainos ylläpitää ja uusintaa sellaista ajattelua, että jääkiekko on kolmas erä itänaapuria vastaan talvi- ja jatkosodan jälkeen. Koska kansallinen identiteetti on tässä maassa paljon rakennettu näiden sotien pohjalle, on jääkiekko mukava vahvistamassa sitä. Olisi syytä pohtia, onko tässä yksi (ei ainut) syy sen suosioon.

Se on kuitenkin toisen kirjoituksen aihe. Tässä yhteydessä oleellista on seuraava kysymys. Eikö vuonna 2011 suomalaisen identiteetin pitäisi perustua johonkin muuhun kuin 1940-luvulla käytyihin sotiin? Maailma, jossa nyt elämme, on hyvin erilainen kuin 40-luvun todellisuus. Välissä on ollut kylmä sota, teknologinen vallankumous, Aasian uusi nousu, globaalin kapitalismin synty, EU, Euro ja Suomen muuttuminen maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Moniko suomalainen enää viljelee maata? Poissa ovat Natsi-Saksa, Neuvostoliitto Stalinin diktatuureineen ja suljettu talous. Identiteetti, joka makaa edelleen talvisodan juoksuhaudoissa “ryssää” vastaan, antaa tuskin pohjan, jolta suomalainen yhteiskunta voi menestyä nykytilanteessa. Tilalle tarvitaan jotain muuta.

Tätä jotakin muuta voitaisiin itse asiassa hakea jääkiekkomaajoukkueen ja muutamien muiden maajoukkueidemme suunnasta. Aivan viime vuosina jääkiekossa, koripallossa, lentopallossa ja salibandyssä on näytetty, että suomalaisetkin osaavat pelata joukkuepelejä. Jopa jalkapallossa on samaa virettä. Suomalainen joukkue ei olekaan enää se, joka pelaa pelon ja vastustajan vihaamisen kautta sekä sortuu aina tiukassa paikassa. Esimerkiksi jääkiekko- ja salibandymaajoukkueet ovat näyttäneet, että sortuja voi olla jopa arkki”vihollisemme” Ruotsi.

Olisikin ollut toivottavaa, että MTV3 olisi hakenut mainoskampanjansa avaimen tästä suunnasta. Olisivat pistäneet vaikka mielummin jo kuluneen videon Granlundin ilmaveivistä. Tämän vuosituhannen Suomen perustavat arvot voisivat olla rohkeus, myönteisyys, onnistumisen halu, itseluottamus, yhteistyö, solidaarisuus (jälleen), kansainvälisyys, avoimuus ja katseen suuntaaminen eteenpäin. Ne, eivät käpertyminen henkisiin taisteluhautoihin, voivat antaa avaimia pärjäämiseen nykymaailmassa. Venäjää ei pidä myöskään nähdä vihollisena vaan mahdollisuutena, vaikka toki kriittinen asenne Venäjän vallanpitäjiä kohtaan on enemmän kuin paikallaan. Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa taloustilanne olisi tällä hetkellä paljon pahempi ilman venäläisten alueelle kantamaa rahaa.

Salibandy on nuori ja uusi laji. Se on jossain määrin näyttänyt jopa esimerkkiä perinteisille lajeille. Valitettavasti edes salibandy ei ilmeisesti ole täysin vapaa siitä ongelmasta, jota MTV3:n mainos heijastaa. Edelliset miesten MM-kisat osuivat itsenäisyyspäivän aikaan. Ne satuttiin vielä pelaamaan Suomessa. Suomi oli upea joukkue, uutta suomalaista urheilukulttuuria, mutta sen tekemisistä jäi häiritsemään yksi yksityiskohta. Itsenäisyyspäivän iltana joukkue vieraili sankarihaudalla Helsingissä ja sytytti siellä kynttilöitä.

Mikäli kyseessä oli valmennusjohdon keino nostaa joukkueen henkeä ja yhtenäisyyttä – uusintaa ja vahvistaa sotiin rakentuvaa suomalaisuutta -, täytyy minun lainata kollegaani Petteri Sihvosta: kyseessä oli arvoton näytelmä. Jos näin oli, voi vain huokaista, että onneksi seuraavat salibandyn arvokisat ovat Sveitsissä ja Ruotsissa. Niistä maista ei suomalaisia sankarihautoja löydy.

Mikäli tällä haluttiin kunnioittaa vilpittömästi sodassa kaatuneiden muistoa eikä mitään muuta, käynnissä ei ole valittamista. Sotaa ei saa unohtaa – sellaisena kuin se oikeasti oli. Se olisi syytä muistaa myös urheilumainonnassa.