Erä jäätyi pahasti loppuhetkillä – Oilersilta huikea nousu alivoimalla

Oilersin Santeri Lindfors tuulettaa 6-6-maaliaan. Kuva: Olli Laukkanen

Oilersin Santeri Lindfors tuulettaa 6-6-maaliaan. Kuva: Olli Laukkanen

Tapanilan Erä jatkaa miesten Salibandyliigassa edelleen tyylikkäästi ilman tappioita. Perjantai-iltana kaikki ei kuitenkaan mennyt nappiin. Oilersia vastaan Erä oli pari erää hyvässä iskussa, mutta viimeiset 13 minuuttia olivat Teemu Kalinaisen suojateille tervanjuontia.

Oilers sai viimeisessä erässä peräti 21 minuuttia jäähyä: kolme kakkosta, yhden vitosen ja yhden käytöskympin. Espoolaisten jäähysuma alkoi Erän johtaessa 6-3. Erän ylivoima oli kuitenkin sanalla sanoen surkeaa. Joukkue yritti varmistella voittoa tuhoisin seurauksin.

Erä ei saanut maalin maalia aikaiseksi edes kahden miehen ylivoimalla. Samalla Oilers syttyi pelaamaan alivoimataistonsa ja maalivahti Niko Nordströmin torjuntojen ansiosta. 6-4- ja 6-5-osumat syntyivät vajaamiehityksellä Henri Urosen ja Perttu Pajukosken mailoista. Loppulukemat 6-6 tuikkasi tasakentällisin ex-lätkämaalivahti Sakari Lindforsin poika Santeri Lindfors. Oilersin kolme viimeistä maalia syntyivät kolmen minuutin sisällä.

– Siinä oli hyvä pari erää. Vähän jäi harmittamaan, että kaveri tuli alivoiman kautta mukaan peliin. Oli tietenkin myös heidän hyvyyttään, Erä-luotsi Kalinainen kommentoi Nelonen Pron haastattelussa.

Selostaja Jani Alkio kyseli Kalinaiselta, että eikö olisi kannattanut lopussa ottaa aikalisää tilanteen rauhoittamiseksi.

– Se kävi itselläkin mielessä, mutta se on kaksipiippuinen juttu. En halunnut painaa siinä kohtaa paniikkinappulaa. Se on myös aina kaverille aikalisä. Jälkikäteen viisasteluna voi tietenkin sanoa, että ehkä se olisi pitänyt ottaa, niin olisimme nyt kaksi pistettä rikkaampia, Kalinainen myönsi.

Oilers-käskyttäjä Mika Heinonen iloitsi kahden vaikean erän jälkeen tasapelipisteestä.

– Kyllä se tuntuu hyvältä. Oltiin aika sillassa vielä 6-3-tilanteessa. Pojat käänsi uskomattoman vaihteen päälle alivoimalla. Täytyy nostaa hattua. On siellä kovia äijiä, Heinonen hehkutti Nelonen Prolla.

Heinonen ihmetteli kolmannen erän jäähysumaa. Tv-ottelun vihelsivät Vesa Vilkki ja Mikko Alakare.

– En tiedä miltä se näytti katsomoon, mutta siinä oli ehkä muutama turha jäähy. En tiedä ansaittiinko niitä kaikkia, Heinonen pohti.

Ottelutilastoon.

8 comments

  1. Harvoin olen nähnyt vastaavaa nousua, varsinkin kun se tapahtui alivoimalla. Todellla viihteellinen tapahtuma jossa saatiin nauttia yli 700 katsojan kanssa. Parjattu Oilers näytti osaavansa puolustaa ja taistella, ja vielä liigan nuorin joukkue joka näköjään osaa viihdyttää yleisöä.
    Salibandyiigan olisi ollut syytä kutsua myös urheilumedia paikalle! Toimittajilla oli vapaata Karjalaturnauksesta joten osa heistä olisi tullut paikalle ja todennäköisesti olisivat innostuneet näkemästään ja kertoneet tästä draamasta.
    Tuomarit ottivat tässä näytelmässä surkean roolin, no ilman heitä ei Oilers olisi syttynyt taistelemaan eli heille myös kiitos.

  2. tiukkaa on sarjassa .erä ei kuitenkaan vielä ole hävinnyt kertaakaan.

  3. Ihme tuomioita tosissaan tuomarikaksikolta.. jäitä hattuun Alakare ja vähän huilia välillä jos meinaa kiehua yli.. no onneksi Oilers ei näistä veijareista lannistunut ja pisteiden tasaus varmaan oikein lopulta.

  4. No ei tainnut ihan olla 715 katsojaa pelissä… Jos 400 oli, niin hienoa.

    Joka tapauksessa viihdyttävä ottelu ja varsinkin Oilersin huikea nousu alivoimalla. Tuomarityöskentely oli paikoitellen ala-arvoista. Ko. tuomariparin viheltämiä otteluita on tullut muutama tälle kaudelle nähtyä ja ei kyllä ihan suju. Varsinkin Alakare voisi hiukan vetää happea ja mietiskellä. Myös Vilkki voisi ottaa muutamia hengitysharjoituksen ja katsella vaikka varpaitaan.

    Kiitos kuitenkin Erälle ja Oilersille huikeasta pelistä!

  5. Vilkki ja Alakare ottaa aivan liian usein aivan liian suuren roolin kentällä. Yhtä omahyväisiä tuomareita ei liigasta löydy.

  6. ”ex-lätkämaalivahti Sakari Lindforsin poika” kovat meriitit säbäpiireissä 😀

  7. ei tuota tuomariparia enää ikinä erän peleihin.ei ollu ensimmäinen peli jossa vetävät törkeästi erän hyväksi.ja mitä tehdään ottelussa erotuomaritarkkailijalla,jos ei sillä ole valtuuksia muuttaa tuomarien päätöksiä jos ne on aivan päättömiä.aivan naurettavia jäähyjä viheltelivät oilerssille kuten myös ainakin toinen rankkulaukaus.

  8. Voiks jossain lajissa erotuomaritarkkailija muuttaa tuomarien päätöksiä kesken pelin? Koska meillä?