On syksyinen alkuilta. Tuuli paiskoo lehtiä kasvoihin samalla kun tallaan ajatuksissani kohti Petri Kettusen kanssa sovittua tapaamista. Salibandyihmiset hänet kyllä tuntevat, mutta suurelle yleisölle Suomen salibandymaajoukkueen uusi päävalmentaja on tuntematon suuruus.

Talviaikaa odottavassa kellossa uusi aika on haastatteluhetkellä vasta edessä, mutta salibandymaajoukkueen osalta se on jo alkanut. Oskari Saaren kirjaksikin taipuneen Petteri Nykyn aikakausi Suomen maajoukkueessa on ainakin toistaiseksi ohi. Jokin mielessäni sanoo, että vaihdoksen jäljiltä ovet todennäköisesti paukkuisivat vieläkin, jos kyseessä olisi joku valtamedioita nykyistä enemmän kiinnostava laji.

Olen viikon mittaan pohtinut mielestäni pahoja kysymyksiä haastattelua varten. Siellähän se Kettunen jo istuukin. Nauraa nyt tuolla lailla omaan maajoukkueeseensa valitseman maalivahdin kanssa. Salibandyhallin kahviossa hän näyttää jotenkin pronssiselta. Ilmankos, sillä myöhemmin selviää, että hän on käynyt perheensä kanssa etelässä.

Eikun rupattelemaan maajoukkueen tulevaisuudennäkymistä ja jonkin verran tietysti myös menneisyydestä. Vastaukset tippuvat ihailtavan selvästi ja päättäväisesti. Tässä kohtaa pronssia ei tavoitella. Tavoitteena on maailman kovin pelinopeus, Amu Ahosen ja Ray Backmanin valinnoissa apuvalmentajiksi ei näy tiiminmuodostuksessa mitään riskiä, yksi maajoukkueleiri jäi pelaajien korvaussopan takia harmittavasti pitämättä ja sitä rataa.

Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa eniten uuden valmennuskolmikon työnjako. ”Foxy” on kolmikosta ainoa, joka ei ole mukana seurajoukkueen jokapäiväisessä tekemisessä. Hän myöntää haasteen rehdisti. Varmasti juuri tästä syystä Amu Ahonen peluuttaa tämän hetken kaavailujen mukaan maajoukkuetta, kun Kettunen ”katsoo kokonaisuutta”.

Joku voisi tuomita uuden päävalmentajan tästä ottelujohtamisessa kiinni pitävästä kokemuksen puutteesta, mutta minä tulen vakuuttuneeksi seuravalmentamattomuuden hyvistä puolista. Kettunen kiertää kauden aikana kaikki seurat läpi ja keskustelu liigavalmentajien kanssa on osittain tästä syystä aiempaa avoimempaa. Eikä yhdet maajoukkuevalmentajan vetämät treenit varmasti ole pahitteeksi pelaajien motivaatiolle.

Liigaseurojen välisen avoimen keskusteluyhteyden kehittäminen on suomalaisen salibandyn kannalta jopa arvokkaampaa kuin maailmanmestaruus. Nykky kartoitti kuulemma jo Oilersin-vuosinaan halukkuutta vastaavaan vierailukäytäntöön liigajoukkueissa. En syytä liigavalmentajia, jos he kokivat oman pelikirjansa täydellisen avaamisen oudoksi, kun seuraava peli saattoi olla juuri Oilersia vastaan. Vain kaksi innostui.

Ei liene yllätys, että toinen heistä oli juuri Kettunen.