Saksan poikamaajoukkueelle suomalainen päävalmentaja

Iivo Pantzar on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Saksan U19-poikamaajoukkueen kanssa. Saksa sijoittui viime keväänä poikien MM-kisoissa sijalle 12. Tuoreen maajoukkuepestin ohella Pantzar jatkaa edelleen myös Kooveen A-poikien valmennuksessa.

Saksan lajiliitto ja Pantzar aloittivat neuvottelut pestistä viime keväänä ja sopimus syntyi tämän syksyn aikana. Lisenssipelaajien määrässä mitattuna maailman viidenneksi suurin salibandymaa tavoittelee lähitulevaisuudessa myös urheilullista nousua.

Pantzar kertoo, että ihmeitä ei tehdä hetkessä, mutta jo tälle MM-periodille on asetettu kovat tavoitteet.

– Neljän kärki menee myös poikien puolella vielä ihan omassa vauhdissaan ja niiden saavuttaminen vie paljon pidempään kuin kaksi vuotta. Potentiaalia on kuitenkin ehdottomasti olemassa ja uskon vahvasti, että taistelemme keväällä 2013 jo sijoista 5-8.

Saksan poikamaajoukkue aloittaa valmistautumisen kohti seuraavia MM-kisoja tulevana viikonloppuna Werningerodessa järjestettävällä starttileirillä.

2 comments

  1. Heh, eikös tää Pandzar oo se vitsi tampereelta? Onnee vaan saksalle…

  2. Hienoa! Jälleen suomalainen salibandyosaaminen kelpaa ”kehitysmaihin”. Kokenut poikasalibandyn osaaja ja itse olen kuullut hänestä lähinnä pelkkää hyvää. Pelaajat ainakin arvostaa… Tsemppiä Iivo!!