Divari siirtyi joulutauolle – Uudistunut valmennus johdatti forssalaiset voittoon

Miesten Divarissa pelattiin vielä yksi ottelu ennen joulutaukoa, kun Steelers ja FoSu kohtasivat Iittala-hallissa keskiviikkoiltana. Ottelu oli forssalaisjoukkueelle ensimmäinen päävalmentaja Jani Kannoston irtisanoutumisen jälkeen.

Kotijoukkue Steelers oli avauserässä vahva ja siirtyi 2-0-johtoon Miiro Maunulan osumilla. Molempiin maaleihin syötöt tarjoili Iiro Nurminen. Ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla FoSu:n Matti Moisander kavensi erätaukotilanteeksi 2-1.

Kun ottelu oli puolivälissä, niin Steelers johti vielä 3-2-lukemin. Tämän jälkeen kaukalon otti kuitenkin haltuunsa vierasjoukkue Sami Romun ja Petri Mäkeläisen johdolla. Molemmat pelaajat keräsivät ottelussa 2+2-tehot ja he siivittivät forssalaisjoukkueen lopulta 4-8-vierasvoittoon. Sami Romun plusmiinus-tilasto ottelussa oli komea +5.

FoSu nousi voitollaan sarjataulukossa kolmanneksi ja kun forssalaisilla on vielä vähemmän otteluita pelattuna kuin kärkikaksikolla, niin joukkue lähti joulutauolle loistavista asetelmista liigakarsintoja ajatellen. Steelersin kausi on puolestaan ollut tähän saakka suuri pettymys, sillä joukkueen saldo on 15 ottelua ja 12 pistettä. Pistemäärä oikeuttaa sarjataulukossa kahdeksannelle tilalle.

Ottelutilastoon

3 comments

  1. Eikös Steelers myös uusinut valmennustaan ja Saarenkanta jäänyt pois?!

  2. näköjään, ote Steelersin kotisivuilta:
    Päävalmentaja Koivistoinen Mikko
    Valmentaja Blad Jani, Sihvonen Jussi

  3. Mitenköhän tuo valmennus pystyy auttamaan pysähtyneisyydessä koko Kuussaaren jälkeisen ajan elänyttä Hämeenlinnalaista salibandya? Edelleen jauhetaan 90-luvun alakolmiohieromista ja ihmetellään, kun ei enää pärjätä edes divarissa. Kohta pelataan varmaan taas nimellä HaU…tuntuu tuo nimenvaihdos olevan patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin.