FBT Pori kaatui NST:n käsittelyssä – Loviisa nousi kuilun partaalta voittoon

NST:n Arto Vainikainen palkittiin ottelun parhaana pelaajana. Kuva: Emmi Vinberg

NST:n Arto Vainikainen palkittiin ottelun parhaana pelaajana. Kuva: Emmi Vinberg

Sunnuntain liigakierroksella oli ohjelmassa kaksi tärkeää häntäpään kamppailua. Porissa olivat vastakkain FBT Pori ja NST. Joensuussa puolestaan kohtasivat Josba ja Loviisan Tor.

FBT Pori-NST 3-5
Joukkueet lähtivät otteluun tasapisteistä, joten jaossa oli äärimmäisen tärkeät sarjapisteet. Viime aikoina hyvään vireeseen päässyt lappeenrantalaisryhmä jatkoi tuloksellisesti hyviä esityksiään myös Porissa, sillä kotijoukkue FBT Pori joutui taipumaan NST:lle maalein 3-5. Ottelun tehokkaimmat pelaajat olivat kotijoukkueen Miikka Läntinen (2+0) ja vierailijoiden Janne Louhelainen (1+1). Ottelun parhaana pelaajana palkittiin NST:n Arto Vainikainen. NST nousi sarjataulukossa sijalle 11. eli pois karsijan paikalta. FBT Pori jatkaa sijalla 13.

– Kentällä nähtiin kaksi hieman aneemista joukkuetta, mutta onneksi itse olimme kuitenkin sen verran terävämpiä, että ansaitsimme erittäin tärkeät pisteet. Hyviä maaleja maalinedustalta ja vastahyökkäyksistä. Vaikea paikkahan tämä on pelata ja olihan Pori edellissä kahdessa ottelussaan kiusannut sarjan kärkijengejä loppuun asti. Neljän ottelun putkesta saatiin neljä sarjapistettä, mikä on kohtalainen tulos. Alkuviikko huilataan rasitusta pois, minkä jälkeen aloitetaan vielä tiukka ja laadukas harjoitusjakso ennen joulun pyhien lepoa. Seuraava ottelu Joensuussa 29. päivä on jälleen erittäin tärkeä kuten sarjataulukko näyttää, NST:n päävalmentaja Simo Ruuskanen toteaa seuran sivuilla.

Ottelutilastoon

Josba-Loviisan Tor 5-8
Joukkueilla oli yksi piste eroa Loviisan eduksi kamppailuun lähdettäessä. Josba pelasi hyvin kaksi ensimmäistä erää ja johti ottelua päätöserään lähdettäessä 4-1. Kolmannessa erässä joensuulaiset kuitenkin romahtivat loviisalaisten kyydissä, sillä erä kirjattiin Torille peräti 7-1. Loppulukemat Josba-Loviisan Tor 5-8. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin 1+3-tehot iskenyt Niklas Andersson. Muut palkinnot menivät Josban Pauno Kajoksiselle ja Loviisan Joni Niiraselle. Loviisan Tor nousi voitollaan sijalle 9. yhden pisteen päähän playoff-viivasta. Josban sijoitus on tällä hetkellä 12.

Ottelutilastoon