Suomelle maltillinen voitto Latviasta – ”Nämä eivät ole helppoja pelejä”

Latvia puolusti Suomen hyökkäykset laitoihin. Kuva: IFF

Ella Alanko, Suomi
Latvia puolusti Suomen hyökkäykset laitoihin. Tässä pallon kanssa Ella Alanko. Kuva: IFF

Suomi voitti myös toisen ottelunsa salibandyn naisten MM-turnauksessa Sveitsin St. Gallenissa kun Latvia kaatui maalein 4-0 (3-0, 0-0, 1-0). Keskiviikkona Suomi kohtaa alkusarjan päätösottelussaan Saksan ja joukkueen valmennus on päättänyt kutsua kaksi varapelaajaa Suomesta harjoitusvahvuuteen.

Suomi esitti tänään selvästi parastaan avauserässä, jossa Katriina Saarisen ketju rakensi voittoon riittäneet maalit. Saarinen jatkoi avausosuman Anne Suomalaisen laukauksen paluupallosta, ja toisessa Jenni Timonen syötti Saarisen torppaamisesta vihelletyn nopean vapaalyönnin, jonka Anne Suomalainen napautti takatolpalta tyhjiin. Kolmannessa asialla oli jälleen itse Saarinen, joka laukoi Sanna Roiskon syöttämän pallon yläkulmaan.

Toisessa erässä vauhti kuitenkin putosi eikä Suomi enää kyennyt läpäisemään Latvian sitkeää puolustusta. Laukaukset lähtivät kaukaa ja jäivät tarkasti pelanneen maalivahti Lauma Visnevskan hyppysiin. Kolmanteen erään Suomen valmennus teki pieniä muutoksia Eija Pasasen ja Hanna-Mari Uimosen hypätessä kaukaloon Katriina Saarisen ja Kristiina Kauppilan tilalle.

Suomen neljäs maali nähtiin kolme minuuttia ennen loppua kun Katri Luomaniemi ei laukonut vielä hyvästäkään paikasta itse vaan siirsi sivuun Anne Suomalaiselle, joka ampui asettelematta illan toisensa. Suomella oli lopussa myös rangaistuslaukaus, mutta Eliisa Alangon harhautus ei onnistunut eikä seurannut ylivoimapelikään tuonut lisämaaleja.

– Hyvä ensimmäinen erä tänään ja sen jälkeen lopahti, Suomen päävalmentaja Karo Kuussaari tiivisti.

– Peli oli kuitenkin koko ajan hallussa, ja tärkeintä oli, että saatiin kaksi pistettä ja Alangot pelille sekä pystyttiin vähän säästelemään voimia loppuviikkoa varten.
Eilisestä avausottelusta pienen kuumeilun vuoksi sivussa olleet Ella Alanko ja Eliisa Alanko pelasivat tänään alusta loppuun.

– Kolme-nollassa olisi voitu jatkaa korkeaa karvausta mutta pudotettiin se alemmas ja tarkoitus oli myös pelata kolmannessa erässä pitkiä hyökkäyksiä yrittämättä välttämättä tehdä enää maaleja. Pystyttiin säästämään energiaa, joka on vielä arvossaan.

Kuussaari antoi tunnustusta myös vastustajalle, joka puolusti liimamaisen sitkeästi vaikkei montaa vaarallista hyökkäystä kyennytkään rakentamaan.

– Nämäkään eivät ole helppoja pelejä vaan jouduimme tekemään jokaisessa vaihdossa täyden päivätyön.

Vaikka Alangon siskokset olivat tänään kokoonpanossa ja puolustaja Anu Peltokangaskin on toipumassa huomiseksi kaukaloon, on Suomen joukkue päättänyt kutsua kaksi varapelaajaa Suomesta joukkueen harjoitusvahvuuteen.

– Henna Ilmola ja Henna Yläsuo saapuvat varotoimena huomenna tänne ja liittyvät joukkueeseen.

Salibandya, St. Gallen, Sveitsi, Naisten MM-turnaus

Suomi – Latvia 4-0 (3-0, 0-0, 1-0)

1. erä: 2.55 Katriina Saarinen (Anne Suomalainen) 1-0, 11.09 Suomalainen (Jenni Timonen) 2-0, 12.48 Saarinen (Sanna Roisko) 3-0.
2. erä: Maaliton.
3. erä: 56.59 Suomalainen (Katri Luomaniemi) 4-0.

Torjunnat: Jonna Mäkelä Suomi 1+1+5=7, Lauma Visnevska Latvia 4+7+9=20.
Jäähyt: Suomi 0 min,Latvia 2 min.
Erotuomarit: Aleksander Bienkowski ja Marek Chomnicki, Puola.
Yleisöä: 580.
Suomen parhaana palkittiin Anne Suomalainen.

2 comments

  1. Mitäs herätystä tässä tarvitaan? Peli oli hallussa lähes koko ajan. Parin kertaa latvia pääsi hätyyttelemään Suomen maalia, mutta ne paikat Latvia suti ohi. Todellisuudessa Suomi olisi voinut tuplata tai triplata maalinsa, mutta Latvian maalissa Lauma Visnevska teki suurimman osan yrityksistä tyhjiksi. Ansaitusti Visnevska sai Latvian parhaan pelaajan palkinnon.