MM-kultavalmentaja: ”Kajoksinen on kaivanut työhaalarit esiin”

Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen Joensuussa. Kuva: Jari Turunen

Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen Joensuussa. Kuva: Jari Turunen

Suomen U19 poikien MM-kultajoukkueen runko nähdään viimeistä kertaa yhdessä Ruotsi-ottelussa Joensuussa. Ruotsi-ottelun jälkeen Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jarkko Rantala alkaa rakentamaan valmennustiiminsä kanssa uutta U19-maajoukkuetta tähtäimenä vuoden 2013 MM-kisat.

Suomi lähtee varsin kokeneella joukkueella helmikuussa Ruotsin kaatoon. Mukana on vanhimmasta ikäluokasta (1993) peräti 11 pelaajaa ja kuudella pelaajalla on tilillään pitkälle toistakymmentä kansainvälistä ottelua. Viime MM-kisojen kultamitalisteista seuraaviin MM-kisoihin mahtuvat ikänsä puolesta Nico Salo ja Krister Savonen, jotka ovat syntyneet vuonna 1994.

Vastaavasti kolme 1993-syntynyttä pelaajaa tekee ensiesiintymisensä poikien maajoukkueessa. He ovat Jesperi Lindfors (Espoon Oilers), Pauno Kajoksinen (Josba), Janne Hoikkanen (Top Team). Neljäs debytantti on 1995-syntynyt Markus Laakso (Tapanilan Erä).

– Ensikertalaisista Jesperi Lindfors on noussut kauden aikana Oilersin liigajoukkueessa runkopuolustajien joukkoon. Markus Laakso pelaa pääasiassa Erän B-junioreissa, mutta omaa erittäin hyvät edellytykset kehittyä tulevaisuuden huippumaalivahdiksi. Janne Hoikkanen on jo kahdesti käynyt maajoukkueleirillä tutustumassa joukkueen toimintaan, mutta pääsee nyt ensimmäisen kerran pukemaan maaotteluun, Jarkko Rantala toteaa Salibandyliigan sivuilla.

– Myös Pauno Kajoksinen on käynyt yhden leirityksen, mutta silloin maajoukkueen vaatimustaso oli vielä liian kova. Tämän kauden aikana Kajoksinen on kaivanut työhaalarit esiin Joensuussa ja noussut heidän ykkössentteriksi, ja ansainnut maaottelun kotikaupungissaan, Rantala perustelee.

Suomen U19 poikien maajoukkue Ruotsia vastaan Joensuussa 4.2. 2012

Maalivahdit
1 Joonas Kaltiainen, 1993, Espoon Oilers, 3, 0+0
30 Markus Laakso, 1995, Tapanilan Erä, Helsinki, 0, 0+0

Puolustajat
2 Krister Savonen, 1994, SC Classic, Tampere, 10, 4+6
5 Jukka Soini, 1993, SSV, Helsinki, 3, 0+2
8 Jesperi Lindfors, 1993, Espoon Oilers, 0, 0+0
15 Vertti Wigren, 1994, SC Classic, Tampere, 3, 0+0
16 Tino Salminen, 1993, TPS, Turku, 13, 0+3
20 Nico Salo, 1994, SC Classic, Tampere, 17, 3+2
23 Ilkka Koski, 1993, Tapanilan Erä, Helsinki, 3, 0+0

Hyökkääjät
3 Pauno Kajoksinen, 1993, Josba, Joensuu, 0, 0+0
7 Miko Kailiala, 1993, TPS, Turku, 15, 14+6
9 Lassi Kotovaara, 1994, Happee, Jyväskylä, 3, 0+0
10 Mikko Immonen, 1994, Koovee, Tampere, 3, 4+1
11 Sami Johansson, 1993, SC Classic, Tampere, 15, 15+10
12 Petro Rautio, 1994, OLS, Oulu, 3, 1+1
13 Matias Kaartinen, 1993, Espoon Oilers, 16, 6+28
14 Markus Kulmala, 1993, SC Classic, Tampere, 3, 7+1
17 Henri Alho, 1994, TPS, Turku, 3, 1+2
18 Janne Hoikkanen, 1993, Top Team, Savonlinna, 0, 0+0
19 Veli-Pekka Turula, 1994, OLS, Oulu, 3, 2+0

Päävalmentaja: Jarkko Rantala.
Valmentajat: Miikka Lamu, Mikko Laurikainen ja Tapio Tamminen.
Joukkueenjohtaja: Esa Johansson.
Huolto: Timo Kolehmainen ja Veli-Matti Hemmo.

35 comments

  1. Monenako vuonna perättäin nämä Happeen A-B-junnut ovat harjanneet Suomen mestaruuden? 3 vai 4? Eivät taida itsekään pysyä laskuissa mukana. Suora kysymys: Miksi Happeen pelaajia on jälleen näin vähän edustettuna. Eikö voittajatyyppejä arvosteta täällä Suomessa tämän enempää. Veikkaisin, että valm.johdon omia poikia on joukkue pullollaan.

  2. Happeen mestaruuksia ei kuitenkaan 93-94 ikäluokka ole voittanut vai? Tosin Peter Kotilainen voisi olla minusta listalla… Ja vielä Rantala arvostaa että pelaajat pääsevät pelaamaan miesten pelejä ja saavatnäin kovuutta! Kukaan muu kuin kotovaara ei pääse pelaamaan säännöllisesti edustuksessa muut istuvat penkillä tai katsomossa.

  3. Eiköhän sitä voittamisen kulttuuria parhaimmillaan edusta poikien voittama maailmanmestaruus. Rantala käänsi pitkään alamaissa laahanneen U19-joukkueen kurssin kerralla ylöspäin. Ruotsi on tainnut kaatua Rantalan aikana jo kolmesti, ennen Rantalaa voitot oli aika harvassa…

  4. Kotilaisella ollut ainakin jossain vaiheessa vaikeuksia sopeutua maajoukkueen yhteisiin pelisääntöihin. Kantapään kautta se Kaartinenkin oppi.

  5. Hienoa,että Pauno on alkanut tehdä duunia.Lahjoja pojalla on vaikka mihin.

  6. Kaartinen ei oppinu mitää :DDDD se oli vaan liian hyvä ettei sitä voinu jättää pois! Saa tehä edelleenki ihan mitä haluu!

  7. Ja kun 93 lähtee niin ei kotilaistakaan jätetä pois ne ns”kouluttaa” sitä nyt! Yksinkertaisesti ei sitä voi jättää pois kun on noin hyvä, Rantala yrittää nyt mitä haluu kotilainen on kisajoukkueessa saletisti! Ugh!

  8. Räkköläinen oli edellisessä turnauksessa mukana eikä saanut mitään aikaan, kotilaisen voisi kyllä nostaa mukaan ryhmään

  9. kajoksisen valinnan vielä jotenkin ymmärtää kun kaveri on tehnyt omien laskujen mukaan viimeiseen 7 peliin liigassa 12 pojoo ja muutenki pelannut loistavasti ja tätä kautta ansaitsee pukea maju-paidan päälleen vaikka ei hänellä ole enää käyttöa poikien majussa seuraavan pelin jälkeen. mutta itse kyseenalaistan kakkosdivarissa pelaavan pelaajan nostamisen majuun joka on 93-syntynyt koska hänen sijastaan oltaisiin voitu nostaa vaikka joku lupaava 94/95-peluri rinkiin ihan vaan ensi kisoja ajatellen. varmasti pelimies mutta tää on vaa tätä spekulointia omasta näkökulmasta…..

  10. Missä on kaikki muut, ketkä ei ole joukkueessa?
    Kotona tai katsomossa (jos homma oikeasti kiinnostaa). Mutta luonnollistahan tuo pelaajien kierrätys ja testaaminen on. Mitä järkeä olisi puskea aina samoilla pelistä toiseen? Muutaman vuoden päästä olisi koko ikäluokassa vain joukkueellinen pelaajia, joilla kansainvälistä kokemusta. Tasaisempi kilpailutilanne ja mahdollisuus päästä kokeilemaan taitojaan kehittää varmasti kokonaiskuvaa paremmin, kuin joku valikoitu joukko, johon ei muut enää pääse mukaan millään.

  11. Eikös Jaska ole liian vanha tähän nuorten maajoukkueeseen? En ymmärrä miten hän liittyy tähän mitenkään. Sen tiedän että petsku on kova pellaa mutta en ymmärrä miksei häntä valita tähän joukkueeseen.

  12. Asiattomia kommentteja poistettu. Nyt järki päähän, kiitos.

  13. Mites tuo maalivahtihomma? Periaatteessahan Kaltiaisen olisi voinut jättää pois ja Mutkan tilalle, jos ajatellaan ensikisojen kokoonpanoa, mutta tasoltaanhan Joonas on todella kovaa luokkaa. Tuo Laakson mukaan ottaminen oli aika yllättävä, todella mielenkiintoinen veto. Olisiko Roopen lähin haastaja?

  14. Kuulin kaartisen suunnalta että hän ei ole pelannut, sen takia että on ollut vaikeuksia saada auto tapiolan urheilutalon parkkipaikalle.. Sillä viimeisessä kotipelissä hirvivaaraa vastaan, Huise tulu traktorilla ja jokinen tuli isolla pakulla tapiolaan(espooseen) ja happeen organisaatio yritti saada monnaria mukaan espooseen, ainakin näin lukee happeen verkkosivuilla.

  15. Ruokonen on kova valmentaja ja loistava kehittämään pelaajia. Josbassa on muutaman vuoden jälkeen taas kaivettu haalarit esiin ja ruettu tekemään duunia. Palkintona kaksi maajoukkue paikkaa ja hyvä sijoitus sarjataulukossa pelaajamateriaalin nähden.

  16. Joen suu voi alkaa heräillä pikkuhiljaa, ettei tarvii tulla herättelemään.. Yksi hieno voitto tällä kaudella ssv:eestä ja alkaa hymy tulemaan huulille. Olisi hienoa nähdä ”työhaalarit tänä vuonna pleijareissa. tervetuloo helsinkii spora kiskot kolisee porttikongit solisee

  17. nyt niitä faktoja tiskiin. Sbs wirmo on yksi keskisuomen yllättäjistä. Joten miksei indianssin ja wirmon pelaajia löydy nmj:n listoilta. Indianssin maalinsuulla illasta toiseen ahkeroiva mikko ”halkokartano” kirvesniemi silpoo pallot kirveen lailla. Heimon pelaajista toivoisin näkeväni nmj:n paidassa puolustajien aatelia edustavan naukkarisen, sekä taitavista hyökkääjistä mertaniemen ja markus ”lämäri” markkolan. Myös kalvolan keihäässä taannoin palloillut mirko tasaliitto tuntuisi olevan kovassa vireessä, tehtyään harjoituksissa 2maalia.

  18. Eiköhän näitä Indiansin junnujaki pääse jokunen majupeleihin, ku seuraavien kisojen joukkuetta aletaan tosissaan rakentamaan.

  19. Markus Markkola ja Tuukka Vettenranta ovat hyvinkin tulevia maajoukkue nimiä, Miika Mertaniemi taas on osoittanut että kun pelit kovenee niin mies heikkenee.

  20. Kalajoen naiset vois alkaa heräilemään. Jos otetaan mistä tahansa joukkueesta ykköskenttä plus pari muuta pois ja pari kakkosdivari vahvistusta plus omia junnuja tilalle niin kyyti on todella kylmää. Kyllähän sen tyhmempikin tajuaa että menee aikansa että saa pelin kulkemaan mutta nyt alkaa näyttämään jopa hyvälta. Pleijjari paikka on tiukassa mutta mahdollinen. ps. Kehityksen esimerkkinä Tatu Eronen, pari kautta sitten kakkosdivaria, nyt maajoukkueessa. Ruokonen on kova jätkä.

  21. Kyllä Pauno on alkanut lunastamaan lupauksiaan, selkeesti yksi kaikkien aikojen lahjakkaimpia pelaajia, toivotaan, että tätä kautta avautuisi tie suoraan miesten majun rinkiin.

  22. Miettikääpä vähän toiselta kantilta, kotipelit joensuussa,pakko saada yleisön takia paikallisia puuhastelijoita joukkueisiin. Ja valintojen takana vielä joensuun oma poika kettunen…..

  23. jos Kajoksinen on yksi kaikkien aikojen lahjakkaimpia nii mitä sitten on esim. Kaartinen?

  24. Salibandyliigan sivuilta löydät tilastot esim. liigan parhaista nuorista jotka ovat tehtailleet pisteitä. Aika heikkosti ovat Kajoksinen ja Kaartinen onnistuneet kun vertaa todellisiin pistemiehiin siis nuoriin pelaajiin kuten… no numerot eivät valehtele.

  25. sen verran kaartisen pisteistä että kannattaa mennä katsomaan joskus oilerssin peli ja laskea kuinka monta loistopaikkaa kaveri pelaa ketjukavereilleen