NST nousi voittoon värikkäiden vaiheiden jälkeen

NST juhli Vili Rahkosen viimeistelemää voittomaalia. Kuva: Mikko Hyvärinen

NST juhlii
NST juhlii Vili Rahkosen viimeistelemää voittomaalia. Kuva: Mikko Hyvärinen

Lappeenrannan NST haki pisteet Helsingistä Tapanilan Erän vieraana noustuaan 6-5-voittoon kolmen maalin takaa. Muuten hyvin pelannut Erän Tomi Palin hukkasi videolla näkyvän rangaistuslaukauksen ja NST näytti tekevän ensimmäisen johtomaalinsa jo toisen erän loppuun, josta jokainen voi tehdä omat päätelmänsä alla olevasta kuvasta.

Erän parhaimmistoa hyökkäyssuuntaan oli nuorisokenttä, jonka maaleilla Mikko Pasanen kahdesti ja Jiri Tikkanen kaukolaukauksellaan siirsivät Erän toisen erän alkuun jo 4-1-johtoon.

NST sai pelistä kiinni aikalisän jälkeen Lasse Kosonen ja Joona Auronen kavensivat pelin 4-3:een. Erän Tomi Palinin laukoma rangaistuslaukaus päättyi etukulmassa olleen tilan sijaan ohilaukaukseen ja pelkästään peittämään joutuneen NST-vahti Jarkko Monthanin käsien levittelyyn.

Janne Louhelaisen 4-4-tasoituksen jälkeen nähtiin ottelun kiistanalaisin tilanne. NST:n leiri protestoi vielä erätauollakin, kun erän lopussa Lasse Kosonen näytti uittavan NST:lle jo johtomaalin takarautaan. Erotuomarien leviteltyä käsiään erätauolle mentiin kuitenkin tasalukemissa.

Ei maalia

Päätöserässä NST hukkasi kahden miehen ylivoimaa minuutin ja 21 sekuntia ennen Erän Tomi Palinin vaparista tekemää 5-4-johtomaalia. Janne Kytösalmen kaukolaukauksen jälkeen NST:n sankariksi nousi takatolpille unohdettu Vili Rahkonen, joka viimeisteli illan toisellaan Arto Vainikaisen (0+3) nappisyötöstä lappeenrantalaisille 5-6-voiton.

– Oltiin aktiivisempia ja tehtiin ehkä enemmän töitä. Karvaus toimi, annettiin painetta ja saatiin sitä kautta riistoja ja paikkoja. Miinuksena ylivoima ei vieläkään toiminut, Vili Rahkonen kertoili Pääkallo.fi:lle.

Pidempi Vili Rahkosen haastattelu NST:n pelaamisesta julkaistaan Pääkallo.fi:ssä myöhemmin. Ohessa Tomi Palinin rangaistuslaukaus Erän johtaessa ottelua 4-3.

Mikko Hyvärisen kuvat ottelusta

20 comments

  1. Tuomi on läpäissyt vihdoinkin kuntotestin kun näyttää pääsevän taas tuomitsemaan liigaa. Hieno juttu kaikille 😉

  2. Maalin hylkäsi herra Ellis, joka kuvan mukaan seisoi metrin päässä tilanteesta, mutta ei nähnyt mitään. Katsomossa jokainen kyllä näki sen että pallo meni maaliin.

  3. Kuvassa pallo on ilmassa joko menossa maalin perukoille (maaliviivan ohitettuaan) tai sitten tulossa takaraudasta takaisin. Onneksi tämä ei ratkaissut peliä, NST voitti muutenkin.

  4. Niin kyseessä taitaa olla kuitenkin vain valokuvaajan otos pelitilanteesta eikä ”virallinen maalikamerakuva”… Maaliin meni ja maalista tuli, kaikki paitsi tuomarit näkivät.

  5. Kyllä Tuomi ja Ellis vois testeistä huolimatta laittaa silmälääkärille ensisijaisesti. Ellis näkee mitä haluaa ja Tuomi haluaa näkyä itse ja tulla huomatuksi.Kyllä tällaisista tuomareista pitäs päästä eroon, jo ihan lajin uskottavuuden kannalta.

  6. Miksi toi Tuomi päästettiin takaisin??? Ihan ihme tuomioita taas kerran! Ei tartteis viheltää missää sarjassa!

  7. Kiistanalaisesta tilanteesta: kuva on surkea, mutta sen perusteella ainakin allekirjoittaneelle näyttäisi siltä että pallo olisi kiinni matossa. Jos näin on, kuvassa pallo ei idioottivarmasti ole maalissa, koska koko maaliviiva on näkyvissä. Sääntöjen mukaan pallo on maalissa vasta kun koko pallo ylittää maaliviivan. Tuon kuvan perusteella voi yhtä hyvin vihjata, että pallo liikkuu etutolpasta maalin editse poikittain.

    Itse en ole nähnyt tilannetta, pelkästään kuvan. Siksi en väitä muuta kuin että väite maalin syntymisestä ko. kuvan perusteella on perusteeton.

  8. Sama kuin Henri, paitsi että minusta pallo ei luultavasti ole matossa kiinni vaan ilmassa ;). Sitä ei voi ehkä tästä kuvasta kovin aukottomasti päätellä. Tosin jos moni on paikan päällä selkeästi nähnyt että maali oli niin turha tässä kai alkaa väittämään vastaan isommin. Mutta tuon kuvan perusteella pallo olisi joko ilmassa jossakin viivan tuntumassa tai sitten maalissa, mahdoton sanoa varmasti.

  9. Pääkallo voisi pyytää NST:ltä tai Erältä videota ja laittaa julki?

  10. Maaliviivan kokonaan näkyminen ei tässä tapauksessa todista mitään jos pallo ön ilmassa. Se taas on mahdotonta, että pallo saadaan maata pitkin maaliin ja sieltä maata pitkin pois. Ensinnäkin maaliverkon laahus pysäyttää ja jos ei niin takaraudasta pomppaa väkisin ylöspäin.

  11. Turha tätä on enää kelata. Videolta maalinteko näkyy selvästi. Ellis ja Tuomi myönsivät jo seuraavalla erätauolla videon katsottuaan, että maalissahan se pallo kävi. Virhettä vaan ei voinut enää korjata.

    Erän nettisivujen peliselostuksessa asia myönnetään, eli maalihan se oli. Erän kapteeni Strömsten näki tilanteen läheltä ollessaan itse kentällä ja myönsi pelin jälkeen reilusti että tuomareilta jäi maali huomaamatta.

    Sattuuhan sitä, tuomareillekin. Onneksi ei ratkaissut lopputulosta, mutta NST:n Blogissa Arponen näkyy pohtivan sitä, että yksikin (hylätty) maali saattaa kauden päätteeksi ratkaista tasapisteissä olevien joukkueiden paremmuusjärjestyksen kun katsotaan maalieroja. Esimerkiksi NST ja Josba tasapisteissä, ja toinen joutumassa putoamiskarsintaan.

  12. Hyvä paikalla ollut, saanen kommentoida: lol! Tuomarit eivät katso mitään videoita erätauoilla, vai vihjaatko, että järjestävä taho olisi toimittanut heille videon ja sen katsomisvälineet koppiin heti tilanteen jälkeen, tuomarit olisivat todenneet tilanteen videolta ja tulleet sitten sinulle myöntämään, että näin oli? Nyt taas vähän rajaa näihin!

  13. Videopätkän voi katsoa kamerasta heti tuoreeltaan erätauolla. Kai sinä nyt sen tiedät? Voit kysyä asian Ellisilta ja Tuomelta. Ei tässä mitään ihmeellistä ollut. Selvä tapaus, selvä maali. Myös tämä sivustolla ollut kuva oli katsottavissa jo pelin aikana. Mistä rajoista halusit tietää?

  14. En kyllä ymmärrä mitä väliä sillä olisi ottelun jatkon kannalta, että menikö tilanne oikein vai väärin tuomareilta. Tietääkseni tuomarit eivät saa viheltää ns. tasottavia.

    Tämän takia en usko, että tuomarit katsoivat mitään videota/kameraa.

  15. Mites säännöt sanoo, jos peli olisi päättynyt 6-5. NST tehnyt protestin ja se olisi mennyt läpi. Tilanne olisi ollut siis 6-6. Uusintapeli vai tasatut pisteet?

  16. Liiga tuskin olisi hyväksynyt protestia. Niinhän yleensä käy jos protesti koskee tuomarien toimintaa. Tää oli hyvä esimerkkki siitä miksi kiekkoliigassa on videoiden katsomismahdollisuus.