Tähtipakki mussutti itselleen punaisen kortin

Mika Savolainen kipusi Salibandyliigan jäähypörssin kärkeen. Kuva: Mikko Hyvärinen

Mika Savolainen kipusi Salibandyliigan jäähypörssin kärkeen. Kuva: Mikko Hyvärinen

Classic-puolustaja Mika Savolainen pelasi perjantai-iltana SSV:tä vastaan kaksijakoisen pelin.

Savolainen pelasi loistavasti, ja Classicin ykköskentän pallonjakaja oli taas elementissään. Tästä oli tyytyväinen myös Classic-käskyttäjä Ray Backman, joka kehui kovaotteista pelimiestä Classicin sivuilla.

– Eniten ilahdutti Savolaisen peli. Siinä alkaa olla sitä, mitä se on parhaimmillaan ollut. Hän oli pallollisena tosi hyvä hyökkäyspäässä, Backman totesi.

Toisaalta Savolaisen hermokontrolli oli hakusessa. Savolainen kävi läpi ottelun melko kuumana. Ensimmäisessä erässä hän myös taklasi Harri Forstenia pimeästä kulmasta päähän. Hätäisempi pillipiipari olisi antanut kontaktista kakkosen sijaan isomman rangaistuksen.

SSV voitti Tampereella pelatun ottelun lukemin 6-5. Savolainen kävi vielä kamppailun jälkeenkin erotuomareille kuumana kuin hellankoukku. Pääkallo.fi:n tietojen mukaan Savolainen lateli tuomareille (Tommi Järventausta ja Miikka Myllykangas) täysin painokelvotonta tekstiä.

Lopulta mussutus palkittiin punaisella kortilla. Savolaiselle kirjattiin 5+20 minuutin jäähy ajassa 60.00. Syyksi tuomarit ilmoittivat jatkuvan epäurheilijamaisen käytöksen. Punaisesta kortista tuli pelirangaistus, joten Savolainen saa pelata jo seuraavassa ottelussa.

Pelirangaistuksen myötä Savolainen nousi Salibandyliigan jäähypörssin kärkeen. Hänellä on kasassa 53 minuuttia. Toisena oleva Happeen Otto Tikka on kerännyt 35 minuuttia.

19 comments

  1. Ainakin kun itse olin tuomarikurssilla, sanottiin että ottelun jälkeen ei voi enään antaa pelirangaistuksia, vaan se on automaattisesti vähintään ottelurangaistus?

    Kurssista on toki jo jokunen vuosi aikaa, eli onko tämä muuttunut tässä välissä vai ovatko Mr. Ehro sekä -Rahikainen antaneet väärää tietoa?

  2. Salibandyn säännöt eivät asiaa kiellä. Toki se tarkoittaa paperityötä: ”Peli- tai ottelurangaistuksesta, joka tuomitaan ennen peliä tai sen jälkeen, tehdään raportti mutta joukkuerangaistusta ei tuomita”

    Ja niin kauan kuin pöytäkirja on kuittaamatta rangaistukset merkitään siihen.

  3. Ilmeisesti ottelurangaistusta ei voi antaa jatkuvasta epäurheilijamaisesta käytöksestä. Siksi PR.

  4. Tähtipakki, vai niin. 3+13 tähän mennessä. taitaa jäädä viime kauden pisteistä reilusti. Jäähypörssissä mies tosin pärjää varmasti loppu-uransa hyvin.

  5. Toivottavasti lahjakas provokaattori jatkaa samaan malliin ja pelaai itsensä ulos maajoukkueesta. Forstenin ajo oli mielestäni alhainen.

  6. forstenin ”ajo” oli kyllä aika puhdas, ei ollut tohtori vaan hereillä tilanteessa, kakkonen liikaa siitä tilanteesta… aika järkyttävää katsoa kun vuodesta toiseen mikke järven touhua ei dumarit saa kuriin, eilen yksi kakkonen, kai sekin on jo jotain… halosen veljekset jatkaa metsurin jalan jäljillä, selkään kiivetään mitä keretään ja sitten jos takasin tulee kontaktia niin sitten lennetään kun italialaiset ja naama laulaa…

  7. Maajoukkueen kapteenia varten on jo vuosia ollut liigassa ihan omat säännöt. Vain pari tuomaria (esim. Kylmämaa) uskaltaa viheltää Miken rikkeet.

  8. Kunhan kyseinen tuomaripari on muutaman yön nukkunut, niin kyllä Savolaiselle muutama pelikieltokin varmaan järjestyy!

  9. …TIMO, itke sä vaan. Eiköhän tämä ole juuri se tuomaripari, jota Suomessa pelaajat arvostaa eniten. Turha siitä Loviisan jupakasta on tuomareita ruveta naulaamaan, toivottavasti Savukoski oppi jotain.

  10. Mitä järkeä on antaa rangaistus, josta rangaistava ei kärsi mitenkään?

  11. Järventausta nukkuu pari yötä ja tekee videoklipin katsottuaan KKRlle valituksen tekemättä jättämisistää..

  12. sepon seppo… et vissiinkää tajua lajista mitään? pallo on jo mennyt ajat sitten pois ja Savolainen ajaa tahalteen Forstenia päin metsurit jatkaa

  13. Ansaitsis kyllä jonkun rangaistuksen näistä, millä olis jotain vaikutustakin. Tuskin se jäähypörssissä nousu kauheasti haittaa?

  14. Tosta Savolaisen päästöstä ois jääkiekossa saanu jonkumoisen pelikiellon. Syynä päähänkohdistunut taklaus.

    Jokainen voi selvittää kuinka monen ottelun pelikiellon kyseisestä rikkeestä voi saada jääkiekossa. Salibandyssä ei kai sellaista rikettä olekkaan.

  15. Savolainen ei mielestäni ole tähti eikä edes puolikas…Sikailija kuin espoon Teddy…vähän erimieltä aiempien kommenttien kanssa siitä että Järvi ja Haloset sikailee kokoajan. Ehkä peli on ollut kova mutta että rikkeitä kokoajan?