Se on kohotettava päähinettä seinäjokisten salibandyihmisten kunniaksi. Koponen ja kumppanit ovat saaneet ajoittain osakseen kateellistakin kyräilyä viime vuosien mahtipontisesta toiminnastaan. Tosiasiassa klaanin toiminta on ollut pitkäjänteistä ja määrätietoista jo useamman vuoden. Sellaista jota muidenkin salibandyseurojen olisi suonut harrastavan.

SPV:ssä on paiskittu hommia käärityin hihoin usealla rintamalla. Alueen yritykset ovat halunneet mukaan dynaamiseen yhteisöön, joka tarjoaa aidosti vastinetta sijoitetulle pätäkälle. Ihmiset ovat halunneet osaksi tunnelmallista pelitapahtumaa, ja seurasta on tullut suosittu puheenaihe niin perinteisissä kahvipöydissä kuin virtuaalisestikin.

Pelaajia ja taustaihmisiä ei ole osteltu kyseenalaisilla rahoilla, eikä toiminnassa ole harrastettu man-citymäistä kiihdytettyä investointistrategiaa. Toiminta ollut yksinkertaisesti niin laadukasta, että se on houkutellut mukaansa päteviä ihmisiä, jotka saavat panoksestaan asiallisen korvauksen. Kenenkään ei tosin tarvitse heitellä joulupukintamineissa puntia limusiinin ikkunasta pitkin katuja, kuten joillakin futistähdillä on huhujen mukaan ollut tapana.

Jyväskylän suunnalla on useana vuonna puhuttu hieman kateelliseen sävyyn Seinäjoen Happeesta ja nuorten pelaajien ryöväämisestä. Totuus on kuitenkin se, että Happeen toiminta on ollut aiemmin sillä tasolla, että 400 kilomterin edestakainen ajomatka metsän keskellä pelaamaan ja harjoittelemaan ei ole ollut minkäänlainen ongelma kunnianhimoisille pelureille. Viime vuosina virta on tosin vienyt pelaajia myös Tampereen suuntaan.

On varmasti turha luetella tällä kertaa niitä kaikkia pelaajia ja toimijoita, jotka Jyväskylästä Seinäjoella käyvät pelaamassa ja osan elantoaan ansaitsemassa. Ainakin herrat Väänänen, Kohonen ja Ihme varmasti saattaisivat mahtua myös Happeen avauskokoonpanoon. Kuusela ja kumppanitkin taistelisivat pelipaikasta. Tätä kuviotahan avasi ansiokkaasti myös Urheiluruutu.

SPV on nyt voittanut Happeen viisitoista kertaa putkeen liigassa. Edellinen voitto Hirville irtosi 2004, jolloin SPV:lle vielä hieman naureskeltiin. Tosin jo tuolloin Hirvosen Jakke tienasi enemmän kuin eräs ”Iso Vaalea” hirvipaidassa. Enteet olivat jo silloin nähtävillä, ja sen jälkeen meno on ollut Väli-Suomessa (Väli-Suomen Vääntöä lukuun ottamatta) seinäjokisten hallussa.

Muutaman viikon takaisessa matsissa oli jälleen tupa seisomapaikkoja myöten täynnä ja jumbotroni syöksi koko taajuudeltaan mainoksia, valoshowt’ta ja punavalkosinistä propagandaa haltioituneen yleisön viihdykkeeksi. Sämpy Koski leipoi kropan takaa kolme uskomatonta takanurkkarannetta samaan tuttuun silmukkaan ja Kohosen Mikko kisutteli kasvattajaseuraansa välillä miten tahtoi. Muutama painikin nähtiin ja puoliväliin saakka tasainen salibandyottelu. Tapahtuma oli kertakaikkisen upea. Itsekin nautin pelin tunnelmasta enemmän kuin aikoihin. Koin ylpeyttä saadessani olla osana tapahtumaa. Samaa ei voi sanoa taannoisesta varastohallipallottelusta bussivarikon ullakolla…

Mikäli olosuhteet ja pelitapahtuma saataisiin useammalla paikkakunnalla lähellekään Seinäjoen tasoa, salibandylla olisi tosissaan mahdollisuus nousta joukkuelajeissa terävimpään kärkeen. Tällä hetkellä ottelutapahtumien laadussa on liian suuri ero. Se on mielestäni huomattavasti suurempi huoli kuin joukkueiden välinen tasoero kentällä.

Jutun pointti on kuitenkin se, että SPV on ollut Happeelle se viimeinen kongi, joka on herättänyt surkeasti johdetun seuran taistelemaan olemassa olostaan. Vaikka ennakoissa ja Esson baarin keskusteluissa SPV:tä on kyräilty, niin fakta on se, että tällaiset asetelmat ovat juuri niitä jännitteen luojia, jotka saavat tunteet esiin ja yleisönkin innostumaan ja maksamaan lipuistaan.

Ilman SPV:n panostuksia Happeeta tuskin olisi olemassakaan nykyisellä vahvuudella, sillä ilman kunnon kilpakumppania ja kirittäjää koko hommasta olisi jo aikaa sitten mennyt maku! Siis kiitos ja kumarrus, SPV. Ilman teitä ei olisi meitä ja ilman teitä sarjan kärjessä olisi tänäkin vuonna SSV. Ainakin runkosarjassa.

Jännittävää kevättä!