Maalivahti laukoi hattutempun

Kakkosdivisioonan Kaakkois-Suomen lohkossa Kotkan Reipas voitti tiistaina lappeenrantalaisen Heartbreakersin 7-5. Ottelun erikoisuus oli se, että HB:n paras maalintekijä oli kolme maalia laukonut Janne Tiainen. Hän on joukkueen ykkösmaalivahti.

Heartbreakers on lähinnä NST:n entisistä junioreista koottu harrastajaporukka, joka on muutamassa vuodessa noussut viitosdivarista kakkoseen. Nyt se taistelee sarjapaikkansa puolesta, ja on tällä hetkellä joutumassa putoamiskarsintaan.

Kotkan Reipas taistelee pääsystä Divarin nousukarsintaan, mutta se joutui tiukalle HB:n kanssa. Lappeenrantalaiset saivat vieraspeliin vain kaksi maalivahtia, kaksi puolustajaa ja neljä hyökkääjää. Kauden aikana 11 ottelua maalissa pelannut Janne Tiainen laitettiin kenttäpelaajaksi, ja hän teki ottelussa kolme maalia.

HB:n kokeneimmat pelaajat, NST:ssä liigaa vuosikausia pelanneet Timo Kupsanen, Antti Karttunen ja Jussi Väänänen eivät päässeet tähän peliin, ei myöskään joukkueen taustavoimiin kuuluva Lasse Kurronen, joka on NST:n naisten liigajoukkueen päävalmentaja.

HB:n pelaajakaartiin kuuluvat myös entinen NST-pelaaja Tuomo Reponen ja ulkomailla golfia ammatikseen pelaava Antti Ahokas. Molemmat ovat valitettavasti ehtineet kuluvalla kaudella vain pariin peliin.