Vieläkö moni muistaa, että Josba, Koovee ja Oilers kuuluivat viime kevään ja kesän siirtomarkkinoiden häviäjiin? Vaikka Joensuussa päävalmentajaksi teki paluun vanha kettu Antti Ruokonen, pelaajavirta entisestä lajin mahtikaupungista vain jatkoi kulkuaan. Pahiten puraisi maalivahti David Rytychin siirto SSV:hen.

Kooveessa tilanne oli viime kauden lopuksi vaikea. Rahat olivat lopussa ja ykkösmaalivahti sekä ykköskenttä yhtä pelaajaa lukuun ottamatta siirtyivät paikalliskilpailija Classiciin. Päävalmentaja Arto Riihimäki sai etsiä uusia pelaajia kissojen ja koirien kanssa ilman suuria rahatukkoja lompakossa.

Oilers menetti maajoukkuepuolustaja Patrick Wardin, kokeneen maalivahdin Mikko Alangon, maaliruisku Markus Olkkosen ja maailmanmestari Jouni Vehkaojan. Päävalmentaja, “kultasormi” Akseli Ahtiainen vaihtui Mika Heinoseen.

Menetyksistä huolimatta Koovee ja Oilers ovat jopa hätyytelleet kärkikolmikkoa ja Josba on lähellä kiilata itsensä viimeisenä pudotuspeleihin. Myös NST voidaan nousijana lukea samaan kastiin vahvalla keväällään, vaikka Lappenrantaan oli paluumuuttajia (tähtipuolustaja Aki Seppälä toki lopetti). Samaan aikaan pahimmat kilpailijat Nokian Krp, Happee, ja Loviisan Tor vahvistuivat tai saivat pidettyä vanhan ryhmänsä kasassa (TPS heikentyi vain aavistuksen). Myöskin muuttunut Erä aloitti kauden vahvasti, mutta on pelannut kevätkauden penkin alle. Mistä siis Josban, Kooveen, NST:n ja Oilersin vahvat esitykset ovat johtuneet? Seuraavassa viisikkopelin suuret linjat lyhyesti.

Yhdessäkään joukkueessa ei jääty surkuttelemaan tilannetta vaan jatkettiin matkaa. Espoossa Heinonen on astellut Ahtiaisen tallaamaa polkua. Öljymiehet ovat prässänneet edelleen todella rohkeasti varsinkin Tapiolan kotikaukalossa. Hyökkäyspelissä ei ole jääty makaamaan omaan päähän vaan on pelattu suoraan kohti vastustajan maalia. Pelitapa on ollut hyökkäysvoittoinen, rohkea ja positiivinen.

Riihimäki teki Kooveessa pelitapamuutoksen täksi kaudeksi. Hän otti mallia Espoosta. Aikaisemmin Riihimäen Koovee tunnettiin hyvin tasapainoisesta, jopa ajoittain varovaisesta hyökkäyspelistä sekä hieman yli puolen kentän karvauksesta: porrastetusta 2-1-2:sta jossa ryhmityksellä ohjataan vasempaan laitaan. Tällä kaudella meininki Kaukajärvellä on ollut aivan toinen. Nuori kilpaveliryhmä on pistänyt vastustajan jo legendaariseen ”pumppuun”: karvaukseen jossa tasoa vaihdellaan tilanteen mukaan tavoitteena prässätä aina kuin mahdollista (järjestelmä 2-2-1, työntö miehen kautta, sama kuin Oilersilla). Pumppukarvaus on tuottanut useita makeita riistoja, joista Koovee on iskenyt nopeasti ja suoraviivaisesti maalille. Pumpun murhaavuutta on toki edesauttanut kahden nuoren pelaajan sensaatiomainen esiintyminen: Mikko Immonen on johtanut hyökkäystä ja Joni Järviö on tilkinnyt tolppien välin. Pumppukarvaus ei voisi toimia ilman hyvää maalivahtipeliä.

Ruokosen lääke poikkesi Heinosen ja Riihimäen hieman. Josbakin on toki pumpannut (voidaan puhua myös pulssittamisesta), mutta varsinkin vieraskentällä pitkissä hyökkäyksissä on korostunut pallokontrolli. Ruokosen kohdalla tämä ei yllättävää, koska mies muistetaan jo 90-luvun liberopelistä valmentajana, joka korostaa pallokontrollia. Mutta tällä kertaa se on ollut vain järkevää kuten edellisessä bloggauksessani perustelin. Jos Josba menee pudotuspeleihin, on se joukkueen materiaalilla suorastaan sensaatiomainen suoritus.

NST aloitti kauden heikosti. Karvausratkaisu, sama kuin Kooveella, oli oikea, mutta pallon kanssa lappeenrantalaiset kohelsivat liikaa. Seurauksena NST joutui jatkuvasti pallottomaksi joukkueeksi, mikä on salibandyssä kestämätön tilanne pidemmällä tähtäimellä. Myös karvaus alkoi sulaa (kirjoitin aiheesta syksyllä). Kevättä kohden pääkäskijä Simo Ruuskanen on saanut myös hyökkäyspelin kasaan. Nyt NST pelaa pääsääntöisesti järkeviä suoria hyökkäyksiä kohti vastustajan maalia rintamana. Tulosta on alkanut tulla: kermana kakun päällä murskavoitto Happeesta.

Kaikki nämä joukkueet ovat antaneet hyvä oppitunnin muille keskikastin ja häntäpään joukkueille – niin nykyisille kuin tuleville lajin nykyisessä kehitysvaiheessa. Aktiivinen pelitapa, jossa pyritään itse rakentamaan mielummin kuin rikkomaan ja kyttäämään virheitä, on voittoisa. Ennen kaikkea se kehittää pelaajia. Erityisesti Oilersin, Josban ja NST:n vahvat kevätkaudet osoittavat tämän. Myös TPS voitaisiin nostaa esiin mallina muille, koska joukkue pelaa parhaimmillaan upeaa lyhytsyöttöpeliä. Hyökkäyksen ja puolustuksen tasapaino on kuitenkin ollut Perttu Kytöhongan suojateilla liian huono, jotta TPS kelpaisi esimerkiksi kokonaisvaltaisesta pelitavasta.

Kuulen jo korvissani kriitikkoarmeijan huudon. Edellisessä bloggauksessasihan kirjoitit, että altavastaajan ei pidä pelata suoria pitkiä hyökkäyksiä vaan pitää niissä vain pääsääntöisesti palloa. Esimerkkijoukkueistasi vain Josba on oikeastaan pelannut niin. Mitä tämä on? Tämähän on ristiriitaista!

Vastaus tähän kritiikkiin on yksinkertainen. Edellisessä kirjoituksessani käsittelin pitkän tähtäimen pelillistä strategiaa joukkueille, jotka aloittavat hantapäästä. Näistä joukkueista vain Josba ja NST lukeutuvat tähän kategoriaan. Koovee ja Oilers eivät kuitenkaan heikentyneet niin paljon, että olisivat aloittaneet kipuamisen kellarista. Niiden on kannattanutkin painottaa suoraa hyökkäämistä, nopeaa ja pitkää, koska häntäpään joukkueita vastaan se on oikea lääke (kts. edellinen bloggaus).

Lopulta saattaa kuitenkin pitää paikkansa, että tärkeintä on hyvin organisoitu ja tasapainoinen pitkä hyökkäyspeli eikä vahva painotus pallonhallintamyllyihin.