
Janne Louhelainen piti NST:n pudotuspelihaaveet elossa tiistai-iltana miesten Salibandyliigassa. Louhelainen kirjasi tehot 1+3, kun NST kiri TPS:n kanssa 5-5-tasatulokseen.
TPS hukkasi ottelussa 4-1-johdon. NST kiri toisen erän puolivälin jälkeen ensin rinnalle ja hetkellisesti myös ohi. Miko Kailiala niittasi TPS:n tasoituksen vain 12 sekuntia ennen kolmannen erän loppua.
Louhelaisen lisäksi illan tehomiehiä olivat TPS:n Jens Riska ja Miko Kailiala. Molemmat iskivät kaksi maalia mieheen.
Tasapelin myötä taistelu viimeisestä pudotuspelipaikasta tiivistyi entisestään. Nokian KrP:llä, Loviisalla ja Josballa on kasassa 17, TPS:llä 16 ja NST:llä 13 pistettä. Loviisa on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin muut neljä pudotuspelipaikasta taistelevaa joukkuetta.

TPS:llä yhden osuman iskeneellä Riku Kekkosella oli ottelun jälkeen ristiriitaiset tunteet.
– Harmittaa kun menetettiin tuollainen johtoasema eikä ihan ensimmäistä kertaa. Toisaalta jaksettiin kuitenkin painaa loppuun saakka ja haettiin vielä tasoitus, Kekkonen kommentoi TPS:n kotisivuilla.
TPS-luotsi Perttu Kytöhonka oli samoilla linjoilla.
– 4-1-tilanteessa oli yksi huippupaikka tappaa peli, mutta Miklu (Kailiala) epäonnekseen laukoi itseään jalkaan. Kaveri onnistui sitten vaarattomasta tilanteesta hakeamaan itselleen 4-2-kavennuksen ja kolmannessa sitten meidän virheiden avittamana menivätkin jo ohi. Positiivista on, että takaa-ajovaiheessa pelattiin melko mukavasti ja saatiin luotua tilanteita, Miklun tasoitus tässä sitten kruununa, Kytöhonka tiivisti.
TPS-NST-ottelun tilastot ja Anssi Koskisen mainiot kuvat. TPS:n ja NST:n otteluraportit. Ja tuosta alta voi katsoa ottelun maalikoosteen.