Suomen miehille niukka voitto Ruotsista – Wardille ja Kososelle kehut

Oliver Wardi kipparoi Espoon Oilersia. Kuva: Salibandyliiga

Oliver Wardi osui Ruotsia vastaan kahdesti. Kuva: Salibandyliiga

Suomi voitti salibandyn perinteisen Ruotsia vastaan käydyn maaottelupäivän ensi kertaa sitten vuoden 1999, kun maat ottivat yhteen tänään Joensuussa. Illan viimeisessä ottelussa Suomen miesten maajoukkue varmisti turnausvoiton kaatamalla Ruotsin 5-4 (1-2, 3-1, 1-1). Ruotsi nappasi yhden pisteen ottelun päätteeksi käydystä rangaistuslaukauskilpailusta, mutta pisteiden ja otteluvoittojen ollessa tasan Suomi päätyi edelle maalieron turvin.

Joensuu Areenan 1472 katsojaa näkivät Suomelta yllättävän vaisun avauserän. Kim Nilsson nosti nopean hyökkäyksen päätteeksi pienestä kulmasta Ruotsin johtoon, ja laidasta puolittaiseen läpiajoon vapautettu Alexander Carlström sijoitti takatolpan juureen jo 0-2. Ruotsi pääsi yrittämään kolmatta maalia rangaistuslaukauksesta, mutta pallo lipsahti Kim Nilssonin yrityksessä taaksepäin, ja Suomi kesti myös tilanteesta seuranneen Tatu Väänäsen kahden minuutin jäähyn.

Suomen avausmaali syntyi erän lopulla, kun Kari Koskelainen pudotti taakse ja ensimmäistä maaotteluaan pelannut puolustaja Oliver Wardi kiskaisi pallon verkkoon.

Toiseen erään Suomi tuli terävänä, ja ote siirtyi kotijoukkueelle. Jo kolmannella minuutilla Mikko Kohonen kiepautti vanhanaikaisella tasoituksen, ja kolme minuuttia myöhemmin Suomi siirtyi ensi kertaa johtoon Oliver Wardin lavasta lähteneen pallon kierähtäessä juuri ja juuri yli maaliviivan. Suomi hukkasi erän puolivälissä kaksi kahden minuutin ylivoimaa, mutta Kari Koskelaisen saatua jäähyn maalivahdin sormiin osuneesta mailaniskusta Ruotsi näytti mallia. Runsaan minuutin jauhamisen jälkeen Rasmus Enström laukoi lukemiksi 3-3. Erätauolla Suomi kuitenkin taas johti: Tero Tiitu sekä Esa Jussila karkasivat keskialueen katkon jälkeen hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan, ja Jussila siirsi Tiitun syötön varmasti verkkoon.

Suomi näytti jo varmistelevan voittoa runsaat kahdeksan minuuttia ennen loppusummeria, kun nopea vastaisku päättyi Kari Koskelaisen syöttöön laidasta luukulle ja Mika Moilanen ohjasi eron kahteen. Iloa riitti kuitenkin vain kaksi minuuttia. Jani Kukkolan avaus keskiviivan alla ei tavoittanut omaa pelaajaa, ja Ruotsi sahasi poikkisyötöillä Johan Anderssonille paikan, jossa tämä sai asetella palloa ennen kuin nosti tyhjiin 5-4.

Ruotsi otti aikalisänsä runsas minuutti ennen loppusummeria ja veti heti pallon saatuaan maalivahtinsa penkille, mutta lähimmäksi täysosumaa pääsi Suomen Tero Tiitu, jonka lähettämä pallo kieri hiukan ohi tyhjän maalin.

Rangaistuslaukauskisan ainoaksi onnistujaksi jäi Ruotsin Kim Nilsson, joka käänsi pallon kämmenelle ja nosti sen yläkulmaan ohi Suomen maalissa hyvän illan pelanneen Eero Kososen. Kosonen peitti Johan Andersonin yrityksen, mutta se ei riittänyt kun Esa Jussilan yritys lipsahti taaksepäin, Tommi Aron rystynosto pysähtyi maalivahtiin ja kämmenelle harhauttanut Oscar Hänninen kilautti vain yläputkea.

– Vähän ristiriitaiset tunnelmat jäi, Suomen päävalmentaja Petri Kettunen mietti.

– Jotkut elementit pelissä toimivat oikein hyvin, mutta toisaalta tuli näppäilyvirheitä, joista kaveri pääsi iskemään turhan helppoja maaleja.

Kettusenkin mielestä avauserä oli Suomen heikoin.

– Oltiin alussa aika passiivisia, ei päästy jalalla liikkeelle eikä saatu painetta vastustajaan jolloin omakin pallollinen peli meni tuhraamiseksi. Kahteen viimeiseen erään nostettiin intensiteettiä, ja kokonaisuus parani.

Suomen debytanteista Oliver Wardi palkittiin heti joukkueen parhaana, mutta joensuulaiset Perttu Puska ja Tatu Eronen jäivät hajavaihdoille.

– Wardi suoriutui erittäin mainiosti. Hän oli hyvä jo treeneissä ja valmistavalla leirillä ja oli hienoa, että onnistumisia tuli myös pelissä. Paikallisille kavereille ei varmasti ollut helpoin paikka aloittaa juuri täällä, ja pelistä tuli sen luontoinen, että heille ei auennut nyt isompaa roolia.

Kettusen kiitokset sai myös maalivahti Eero Kosonen.

– Erittäin mainio suoritus häneltä ensimmäisessä Ruotsi-ottelussaan, tasapainoista mallikasta torjumista. Kolmella yhtä vastaan -hyökkäyksistä tehdyille maaleille ei hänkään voinut mitään.

Suomi-Ruotsi-maaottelupäivä, Joensuu
Miehet: Suomi – Ruotsi 5-4 (1-2, 3-1, 1-1)

1. erä: 1.44 Kim Nilsson (Johan Samuelsson) 0-1, 9.14 Alexander Galante Carlström (Rikard Eriksson) 0-2, 16.03 Oliver Wardi (Kari Koskelainen) 1-2.
2. erä: 22.38 Mikko Kohonen (Oscar Hänninen) 2-2, 25.54 Wardi (Koskelainen) 3-2, 36.08 Rasmus Enström (Galante Carlström) 3-3 yv, Esa Jussila (Tero Tiitu) 4-3.
3. erä: 51.25 Mika Moilanen (Koskelainen) 5-3, 53.59 Johan Anderson (Nilsson) 5-4.

Rangaistuslaukauskisa: Esa Jussila S (-) Kim Nilsson R (+) Tommi Aro S (-) Johan Anderson R (-) Oscar Hänninen S (-).

Suomi hävisi rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Suomelle 2-1.
Suomen parhaana palkittiin Oliver Wardi.
Torjunnat: Eero Kosonen Suomi: 14+3+5=22, Benjamin Löfdahl Ruotsi: 5+6+3=14
Jäähyt: Suomi 6 min, Ruotsi 4 min.
Erotuomarit: Petr Cerný, Jirí Janousek, Tshekki.
Yleisöä: 1 472.

Maaottelupäivän kokonaispisteet: Suomi 6, Ruotsi 6. Suomi otti maaottelupäivän kokonaisvoiton otteluiden paremman maalieron turvin.

Maaottelupäivässä Suomi ja Ruotsi kamppailevat kokonaisvoitosta. Voitosta maa saa kaksi pistettä, tasapelistä pisteen, tappion jättäessä pisteettä. Jokaisen ottelun jälkeen suoritetaan rangaistuslaukauskisa, jossa voittajalle on jaossa lisäpiste.

Kuvia maaottelutapahtuman kaikista peleistä voi katsoa tuolta.

3 comments

  1. Salibanyliitolle vuoden tiedottaja palkino! Loistavaa toimintaa, jopa Karjalainen lehti kirjoitti massivisen jutun Suomi-Ruotsi tapahtumasta.

    No, muuten Mediassa olikin sitten hiljaisempaa, ylitettiin kuitenkin uutiskynnys Pohjois Karjalassa. Hyvä me!

  2. STT:n uutisissa, radion uutisissa eikä television uutisissa tainnut missään olla lauantaina edes tulosta salibandymaaotteluista. Onko liitto edes tiedottanut?