Suomi-Ruotsi-maaottelupäivä Joensuu Areenalla alkoi tasaisissa merkeissä, kun tyttöjen maajoukkueet iskivät yhteen. Vuodesta 2002 saakka alkanut taival ilman voittoa Ruotsista sai jatkoa, kun Suomi joutui taipumaan niukkaan 2-3-tappioon (1-0, 1-1, 0-2). Suomi sai lisäpisteen rangaistuslaukauskisan voitosta, mutta kokonaispisteet menivät kuitenkin Ruotsille 2-1.
Päävalmentaja Harry Virtanen tunnusti otteen lipumisen kolmannessa erässä, jonka Ruotsi vei 2-0.
– Siinä kohdin hyydyttiin ja pallollinen peli siirtyi naapurille. Selittelyjähän nämä ovat, mutta meillä oli kova leiri alla. Kolmannessa erässä jouduttiin muuttamaan avuspeliä ja heittelemään lähinnä kaaripalloja ylös.
– Hyvää taistelua tytöiltä loppuun asti. Uskon kuitenkin, että tämä ryhmä on se, joka voi aivan hyvin voittaa MM-kultaa keväällä. Toivotaan vain, että nämä tytöt saavat kovia pelejä alle kevään aikana.
Jo päivän ensimmäistä ottelua Joensuu Areenaan oli saapunut seuraamaan 460 katsojaa. Ottelun alku lupasikin Suomelle hyvää. Maaotteludebyyttinsä tehnyt Classicin Alisa Pöllänen siirsi Suomen johtoon jo toisella minuutilla. Vaikka maalit olivat tiukassa niin pallollinen peli oli hyvin Suomen hallinnassa. Myös toinen erä jatkui samaan tahtiin, ja Suomi lisäsi etumatkaa 2-0:aan Mari Alilan osumalla.
Toisessa erässä Suomella oli mahdollisuus ratkaista ottelu, mutta maalipaikat jäivät käyttämättä. Sen sijaan Frida Rydfjäll teki maalin edestä 2-1-kavennuksen. Vaaran merkit alkoivat olla ilmassa, kun Matilda Sjödin laukoi tasoituksen komeasti yläkulmaan kolmannen erän ensimmäisessä vaihdossa.
Jatkossa Ruotsi kolisutteli Suomen maalikehikkoa useampaan otteeseen Suomen vauhdin hiipuessa ja Ruotsin lisätessä prässiään ylhäältä. Tämä pakotti suomalaiset yhä useampiin virheisiin, ja voittomaali lähtikin Suomen pallonmenetyksestä keskialueella. Sjödinistä tuli Ruotsin sankari ajassa 56.58, kun hän ohjasi päivän toisensa Noora Vuorelan taakse maata myöten lähietäisyydeltä.
Suomi otti pian aikalisän ja haki tasoitusta ilman maalivahtia. Paras paikka siunaantui Mira Wickmanille, jonka vedon Beverly Smedenäs poimi tyylikkäästi näppeihinsä.
Rangaistuslaukauskisassa tilanne oli kutkuttavasti 1-1 kolmen laukojan jälkeen. Lisäpisteen Suomelle varmisti Alisa Pöllänen, joka harhautti maalivahdin sivuun ja tökkäsi pallon rystyltä verkon perille.
Suomen parhaana palkittiin Alisa Pöllänen.
U19-tytöt: Suomi – Ruotsi 2-3 (1-0, 1-1, 0-2)
1. erä: 1.32 Alisa Pöllänen (Salla Suomela) 1-0.
2. erä: 33.43 Mari Alila (Senni Hietanen) 2-0, 35.17 Frida Rydfjäll (Stephanie Boberg) 2-1.
3. erä: 40.18 Matilda Sjödin (Nathalie Jakobsson) 2-2, 56.58 Sjödin (Jakobsson) 2-3.
Torjunnat:
Noora Vuorela Suomi 1+3+6=10, Beverly Smedenäs Ruotsi 5+6+4=15
Rangaistuslaukauskisa:
Silja Eskelinen S (+) Elin Gabrielsson R (-)
Alisa Pöllänen S (-) Karin Nygren R (-)
My Kippilä S (-) Cornelia Fjellstedt (+)
Alisa Pöllänen S (+) Cornelia Fjellstedt (-)
Suomi voitti rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Ruotsille 1-2.
Suomen ensimmäisen maalin teki kyllä Suomela eikä Pöllänen.
Juu, puolustajat väsähtivät täysin toisen erän puolessa välissä ja silti pelattiin vain kahdella parilla.
Ruotsi huomasi sen ja iski kahdella karvaajalla kolmannessa erässä ja Suomi oli pinteessä, kuten tulos kertoo.