521 katsojaa näki huikean divaritrillerin

SBS Wirmon ja FBC Turun lauantaisen kamppailun lippujono oli komeaa katsottavaa.

SBS Wirmon ja FBC Turun lauantaisen kamppailun lippujono oli komeaa katsottavaa.

SBS Wirmon ja FBC Turun välinen ykkösdivarikarsinta huipentui lauantaina Mynämäellä. Täyteen ahdettu HaNi-halli huusi ja pauhusi kotijoukkueen puolesta, mutta sekään ei auttanut. Turkulaiset iskivät runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen Wirmon kesälomille voitoin 2-1.

Lauantaina matsi päättyi FBC:n voittoon 5-4. Turkulaisten suurin sankari oli vatsataudissa maalillaan huhkinut veskari Harri Soini, joka sai ansaitut kehut FBC-luotsi Peter Ruohomäeltä.

– Hatilla oli vatsatauti, joten siinä oli kaikenlaista jännittämistä itselläkin, että mitä siellä maalin edessä tapahtuu. Onneksi kuitenkin tavara pysyi sisällä ja pallot suurimmaksi osaksi ulkona maaliverkosta, virnisteli FBC-käskijä Peter Ruohomäki.

Varsinkin kolmas erä oli täysin yhteen maaliin pelaamista. FBC kuitenkin kesti Wirmon hurjan myllytyksen.

– Olimme aivan pesukoneessa, pakko se on myöntää, Ruohomäki tuumaili.

Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen oli luonnollisesti äärettömän pettynyt. Joukkue oli treenannut kesäkuusta saakka, ainoana tavoitteenaan juuri karsintapelit.

Nyt kaikki jäi ikään kuin kesken.

– Ei sen tosiaan näin pitänyt mennä, ei. Pojat pelasivat hienon kauden ja muodostivat huikean joukkueen, jossa on ollut mahtava henki, pettynyt päävalmentaja Petri Seppinen purki tuntojaan ravintola The Cassun jälkipelihaastattelussa.

– Ja sitten tässä kävi näin. Pahalta tuntuu, mutta eteenpäin pitää katsoa.

Seppinen lupasi, että ensi kaudella Wirmo on vielä vahvempi.

– Vastoinkäymiset karaisevat. Joukkueen runko on kasassa ensi kaudeksi. Tullaan syksyllä entistä kovempina sarjaan, Seppinen painotti.

Ottelua seurasi 521 katsojaa. Määrä on Wirmon uusi yleisöennätys. Ulkona oli puolitoista tuntia ennen pelin alkua reilusti yli sadan metrin mittainen jono.

– Mieltä lämmitti, kun kuulimme jätkien kanssa alkulämmittelylenkille lähtiessä yleisön kannustusta jonosta. On meillä uskomattomat fanit, Wirmon kapteeni Petteri Huuskonen kiitteli mynämäkeläisyleisöä.

Paikalla oli myös FBC Turun faneja. Vaikka katsomossa oli pieniä jännitteitä, niin kaikki sujui lopulta veljellisessä sovussa. Uskaltautuivatpa muutamat myös jälkipeliravintolaan, jossa jutustelivat pelistä paikallisten kanssa sulassa sovussa.

– Hienot kolme peliä, takki on itselläkin tyhjä, kiitteli FBC-manageri Antti Vääri paljon kohinaa aiheuttanutta playoff-sarjaa.

– Niin on. Tappiosta huolimatta pitää olla iloinen siitä, millaista lajikulttuuria oli molemmissa halleissa, säesti Wirmo-kollega Tomi Auremaa.

Lisää ottelusta voi lukea SBS Wirmon ja FBC Turun sivuilta. Myös verkkolehti Kuusnolla teki tarinaa ottelusta.

14 comments

  1. Kieltämättä vaikuttava näky! Nämä pienet paikkakunnat ovat hyvä esimerkki siitä, miten ”vain” kakkosdivarinkin matsit voivat saada uskomattoman paljon väkeä liikkeelle. Miten muissa divarikarsinnoissa oli yleisöä?

  2. Salossa perjantaina 16.3 Salon Palloilijat – Hämeenkadun Pyövelit 486 katsojaa. Jäi lievästi sanottuna toisen sarjan jalkoihin medianäkyvyydessä.

  3. Hienoja yleisömääriä. Mieltälämmittävää tämmöinen pienempien paikkakuntien alasarja-fanitus, on sitten laji kuin laji. Siinä on sitä pohjaa terveelle laji- ja urheilukulttuurille yleensäkin.

  4. Kokkolassa Nibacos – Merikoski pelissä maksaneita 425 + omat juniorit eli yli 500 meni rikki. Runkosarjassakin keskiarvo n. 250 henkeä ei ole huono II-divisioonaan.

  5. Voi hitsi kun kaikilla olisi lähes tuommoinen kun tuo Salo-halli!!!

  6. HaNi-halli on lähes ideaali Wirmon käyttöön. Olosuhteet ovat poikkeuksellisen hyvät, vertaa sitä mihin tahansa peliareenaan. Hienoja tapahtumia siellä läpi kauden, mutta keskenhän tuo Wirmon matka jäi. Tsemppiä Beeceelle ja SalPalle karsintoihin, toki myös muillekin. Hallit täyteen ja pöhinää tötteröön!

  7. Ens vuonna loimaan leisku haastaa wirmon! saanut vahvistuksia kovimpina nimenä divarin pörssi ykkönen Juha Laitila ja muutama muu fosusta!

  8. Leisku vaikuttaa kyllä kovalta, jos nuo vahvistukset tulevat ja vanhat jatkavat. Kuinka paljon pelaajille Loimaalla maksetaan? Ei kai noi ilmaiseksi tule?

  9. Missäköhän Leisku pelaa ens kaudella? Toivottavasti ei ainakaan siellä parketilla, missä tiiliseinä ja teräskaiteet on puolen metrin päästä kaukalosta..

  10. Tosiaan, toivon mukaan liitto on hereillä. Pelaaminen Hirvassa saisi loppua ennen kiin joku oikeasti loikkaa. Muuten on hienoa, jos Leisku satsaa. Mahtava palloilukaupunki!

  11. jättäkää maaliskuun siirtohuhut omaan arvoonsa.

    ja arvatkaas missä pelattas jos saatas itse valita kun kaupungissa on tuhat henkeä vetävä 25×50 m kentän mahdollistava palloilusali. kotipelit pelattas sitten bisonsin tiistaireenien jälkeen alkaen klo 20.30, käy kaikille?

  12. Leiskun kotisali on samaa kokoluokkaa kuin Säkylähalli, jossa jo kaksi kautta pelattu poikkeusluvalla, nyt liitto pohtii että saako siellä sittenkään pelata yhtä karsintapeliä enää tällä kaudella!?

    Jos sarjapaikka säilyy, ensi kaudella pelataan ilmeisesti Euran urheilutalolla, niinikään lentopalloliigan varjossa lepakkovuoroilla…