
Happeelle puolivälierissä pudonneen Classicin päävalmentaja Ray Backman myöntää Ilta-Sanomille, että on mahdollista, että hän jättäisi Classicin kesken sopimuskauden.
– On se mahdollista, Backman myöntää lehdelle.
– Pettymys oli suuri, ja jotain täytyy muuttaa. Itsellekin täytyy nyt pikaisesti selvittää, mitä tältä touhulta haluaa. Ratkaisun täytyy syntyä lähiaikoina.
Hänellä on vielä ensi kausi sopimusta jäljellä, mutta hänen mukaansa Classiciin on luvassa muutoksia ”joko pelaaja- tai valmennuspuolelle”.
Ilta-Sanomat kysyy Backmanilta mahdollisesta Turun seudulle muuttamisesta ja nostaa esille TPS:n lisäksi Loviisan Torin. Loviisassa Parviaisella on sopimusta vielä jäljellä, mutta Pääkallo.fi kertoi päävalmentaja Iiro Parviaisen hyllyttämisestä viime viikolla ennen viimeistä puolivälieräottelua.
– Ei sieltä Loviisasta ole kukaan kysynyt. Tietävät, että minulla on sopimus ensi kaudeksikin Classicin kanssa, Backman sanoo Ilta-Sanomille.
– Kaikki on mahdollista. Peltolan Pasin kanssa on jo juteltu ja mietitty vaihtoehtoja. Tämän kuun aikana tilanne selviää.
Ilta-Sanomat: Pettynyt liigavalmentaja myöntää: Saatan lähteä kesken sopimuskauden