Kun sosiaalinen media pelasti

Sunnuntai oli salibandya seuraaville tiedonhankinnallisesti hyvin mielenkiintoinen päivä. Salibandyliigan tulospalvelun ja nettisivujenkin kaaduttua nykyään lähes kirosanana sointuva sosiaalinen media nousi pudotuspelikierroksen seuraamisessa avainasemaan.

Kaikki kolme miesten Salibandyliigan puolivälieräottelua alkoivat eri aikaan (!), ja istuin hallissa seuraamassa näistä aikaisinta. Sen jälkeen piti etsiä parhaat keinot seurata muiden otteluiden tilanteita ja kaivaa maalintekijöitä. Huvittuneena kävi jopa mielessä, että onkohan meidät totutettu eri lajien reaaliaikaisilla nettipöytäkirjoilla liian hyvään palveluun.

Me suomalaiset olemme siitä hienoa kansaa, että kun joku toimii, niin kukaan ei anna positiivista palautetta. Kun joku ei toimi, niin se kyllä kuuluu. Pääkallon uutisessa esille nostetut Aleksi Valavuoren ja Hexi Artevan kritiikit liigan tulospalvelun toimimattomuudesta olivat illan aikana vain jäävuoren huippu.

Salibandyliiga alkoi päivittämään pelien tilannetietoja ahkerammin Facebook-sivulleen. Siihen päälle halleilla olleet katsojat päivittivät näkemyksiään otteluista Twitteriin. Twitterin seuranta kuuluu omaan kierrosseurantaan nykyään oleellisesti, mutta välillä tämä sai huvittaviakin piirteitä. Erä-SSV-ottelun tilanne saatiin kommunikoitua hallista Twitterin avulla radiolähetykseenkin.

Erä-SSV -pelin etenemistä pystyi seuraamaan @Tirsamaa:n päivityksien lisäksi monilta eri Mosahallilta päivittäneiltä katsojilta. Tagia #salibandy käytettiinkin illan aikana varsin ahkerasti.

Loviisasta Tor-SPV-ottelussa tilanteita päivitti muun muassa @Chriso_Vuojarvi. Muilla taisi mennä päivitysinto SPV:n vahvaan alkuun (1.erä 1-7). Myöhäisimmässä puolivälierässä Koovee-Oilers-pelin tapahtumia pystyi seuraamaan mm. Kooveen tililtä @KooveeM1. Lisää lihaa luiden ympärille antoi tuttuun tapaan taktisia näkemyksiä tarjoillut @HakkarainenJani.

Jossain vaiheessa faijakin soitti maalintekijöitä peleistä, kun teksti-tv:llä ei näkynyt muuta kuin erätilanteet ja lopputulokset. Vastailin parhaani mukaan, mutta en alkanut selvittämään tarkemmin ”niistä tviittereistä ja feispuukeista”.

Salibandyliigan Facebook-sivusto sai viikonlopun aikana tuloksia metsästäneistä ihmisistä satoja uusia faneja. Ei siis ole mitään hätää, koska Salibandyliigasta tykätään vain aiempaa enemmän.