Liigakarsinta: NST:n murskaava alku koitui Indiansin kohtaloksi

Arto Vainikainen oli tänään NST:n tärkeän voiton yksi takuumiehistä. Arkistokuva: Mikko Hyvärinen

NST otti ensimmäisen kiinnityksen ensi kauden liigapaikkaan. Kuva: Mikko Hyvärinen

NST ja Westend Indians aloittivat oman ottelusarjansa perjantaina Lappeenrannassa. Panoksena ei enempää eikä vähempää kuin liigapaikka kaudeksi 2012-2013.

NST aloitti todellisessa hurmoksessa kotiyleisönsä edessä. Kun avauserää oltiin pelattu reilut 11 minuuttia, niin kotijoukkue oli latonut tulostaululle 6-0-lukemat.  Peli oli käytännössä sitä myöten taputeltu. NST:n Arto Vainikainen iski näistä kuudesta osumasta kaksi ja Janne Louhelainen keräsi avauserässä tehot 1+2. Indians vaihtoi 5-0-tilanteessa tolppien väliin yhden laukauksen torjuneen Ville Jokisen tilalle Marik Öigen. Lopulta avauserässä tehtailtiin peräti yhdeksän maalia, sillä se päättyi 7-2-lukemiin.

Toisessa erässä nähtiin vain yksi maali, josta vastasi Indiansin Valtteri Kainulainen. Lukemat 7-3. Päätöserässä Indians pääsi viimeisen kymmenminuuttisen aikana kaunistelemaan loppunumeroiksi 8-6, mutta se oli enää kosmetiikkaa otteluvoitoista pelattaessa. Kotijoukkueen rosterista peräti 10 pelaajaa merkkautti tehopisteitä. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin NST:n Arto Vainikainen.

Tämä ottelusarja jatkuu heti lauantaina Espoossa, jolloin kamppailu käynnistyy Otahallissa kello 18.30. Liigapaikkaan vaaditaan kolme otteluvoittoa.

Ottelutilastoon