Salibandyliigan puolivälierissä koettiin pitkään aikaan suurin yllätys, kun runkosarjan toinen ja mestarikandidaatti Classic putosi seitsemännelle Happeelle suoraan 3-0. Saadaan mennä aina 90-luvulle, että vastaan tulee yhtä suuri paukku pudotuspeleissä. Sieltä löytyvät HIFK:n VFT:n pudotus keväältä 1998 ja Kovjoen 2-0-voitto Gunnersista edelliseltä vuodelta.
Ei olekaan ihme, että Classicin suora putoaminen on kuohuttanut salibandypiirejä. Tartun seuraavaksi muutamiin syihin sen takana. Keskityn Classicin tekemisiin, vaikka Happeen vahvuus oli tietenkin yksi keskeinen tekijä lopputuloksen takana.
Väärin koottu joukkue
Viime keväänä ja kesällä Classic paistatteli pelaajamarkkinoiden parrasvaloissa. Tampere Areenan ovissa kävi suorastaan huiku, kun maajoukkuemiestä asteli Classicin pukukoppiin. Tampereella kuohutti varsinkin Kooveen ykkösmaalivahdin ja ykköskentän kaappaaminen puolustaja Kara Tilheä ja keskushyökkääjä Valtteri Sainiota lukuunottamatta.
Tässä hypessä allekirjoittaneeltakin jäi kuitenkin yksi asia huomaamatta: Classic kasattiin väärin. Toiminnanjohtaja Pasi Peltola ja päävalmentaja Ray Backman sortuivat huonoon roolitukseen. Heidän käsiinsä tuli joukkue, joka oli täynnä pelaajatyypiltään kahden ensimmäisen kentän miehiä. Välttämättömät kolmoskentän raatajat jäivät puuttumaan. Lisäksi mestaruutta varten tarvittavat huippuluokan ykkössentteri ja vasemman laidan maaliruisku jäivät saamatta (sellaisia pelaajia ei kyllä markkinoilla paljon liikukaan). Nämä seikat aiheuttivat toisaalta epätasapainoa ja toisaalta tylsyyttä syömähampaisiin. Epätasapaino kulminoitui sniper Jami Mannisen peluuttamiseen kolmoskentän puolustajana loppukaudesta.
Classicin joukkueessa oli jälleen myös todella suuri vaihtuvuus. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kausi, kun tämä tapahtui. Jatkuva ovien käyminen tarkoittaa epäjohdonmukaisuutta (tai vain muutoksen pysyvyyttä). Epäjohdonmukaisuus vaikeuttaa väistämättä ryhmän hitsautumista yhteen. Tämän kauden Classic olikin silminnähden epäyhtenäinen ryhmä. Yhtäältä oli ”katujätkien” Lassi Vänttisen ja Mika Savolaisen porukka. Toisaalta oli Kooveesta tulleiden ryhmä. Kun päälle lisätään väliinputoajat ja juniorit sekä Jyväskylän miehet Petri Hakonen ja Manninen, kasassa ei ole maailman yhtenäisin joukkue. Se oli nähtävissä pelaajien ruumiinkielestä otteluissa, vaikka en väitä pelaajen olleen toistensa kurkussa kiinni. Esimerkiksi alkukaudesta Vänttinen ei selvästi pitänyt pelaamisesta Ville Matikaisen tai Hakosen kanssa. Hän protestoi kentällä avoimesti Matikaisen ja Hakosen pelaamista. Tämä ei ole uutta Vänttiseltä, mutta merkit olivat selvästi havaittavissa.
Missä pelaajajohtajat?
Toimiva ryhmädynamiikka edellyttää aina oikeaa hierarkiaa ja hierarkian välttämätön ehto on johtajuus. Joukkueessa ei riitäkään, että valmentajat johtavat sitä. Myös pelaajistosta tarvitaan johtajuutta. En tarkoita vain pelillistä johtajuutta, jossa ryhmää luotsataan teoilla kentällä. Siihen liittyen pelaajistolla pitää olla omat johtajansa. Näiden johtajien olisi hyvä olla joskus voittanut jotain pelaajajohtajan roolissa.
Tämän kauden Classicistä tällaista pelaajajohtajuutta on vaikea löytää tiheälläkään kammalla. Savolainen ja Vänttinen ovat toki kaksinkertaisia maailmanmestareita. Molemmilla on maajoukkueessa ollut merkittävää pelillistä roolia kovimmissakin peleissä. Mutta siellä he eivät ole olleet ryhmän johtajia. Maajoukkuetta ovat pelaajistosta vetäneet esimerkiksi Mikael Järvi ja Mika Kohonen. Maalivahti Pekka Nieminen voitti AIK:ssa Eurooppa cupin, mutta uskon, että silloin AIK:ta johtivat kokeneet ruotsalaistähdet, Niklas Jihde etunenässä.
Pudotuspeleissä uupui myös pelillistä johtajuutta alakerrasta. Happeen Eero Kosonen voitti Niemisen ja Savolaisen edestä hirvet lapioivat useita maaleja. Hyökkäyspäässä Vänttinen tehoili pisteiden valossa mukavasti, mutta ratkaisevimmissa paikoissa hänkään ei kyennyt iskemään maaleja.
Missä psykologisen ja sosiaalisen valmennuksen osaaminen?
Backmanin suurimpiin vahvuuksiin valmentajana ei kuulu yksilön psykologinen valmentaminen eikä ryhmän sosiaalinen valmentaminen. Hän on erikoistunut pelin valmentamiseen. Tämä ei tarkoita sitä, että Backman ei osaa henkistä valmennusta lainkaan eikä johtaa ryhmää. Hän on fiksu ja asiallinen mies eikä takavuosien räyhääjävalmentaja. Tämän kauden Classicin ryhmään tarvittavaa osaamista ei kuitenkaan löytynyt.
Apuvalmentajat Tero Karppanen, Jussi Lehtinen ja Keijo Matilainen eivät kyenneet tätä puutetta paikkaamaan. Karppasen vastuulla olivat erikoistilanteet, Lehtinen valmentaa ensimmäistä kauttaan – viime vuonna hän vielä pelasi – ja Matilainen oli fyysinen valmentaja.
Jos oletetaan, että Backman jatkaa, mikä on järkevää, tarvitsisi Classic siis vahvistusta psykologisen ja sosiaalisen puolen valmennuksessa. Kysymys kuuluu kuitenkin, mistä sopiva henkilö olisi löydettävissä. Pahin mahdollinen ratkaisu olisi ottaa ulkopuolinen konsultti kuten Rauno Korpi huseeraamaan pukukoppiin. Oikea henkilö on valmennuksessa ja joukkueen toiminnassa oikeasti mukana.
Viisikkopelin monipuolistaminen ei onnistunut
Viime kaudella Classic pelasi parhaimmillaan upeasti organisoitua lyhytsyöttöpeliä. Yksi parhaista suorituksista nähtiin puolivälierissä, kun Backmanin hyökkäyskone jauhoi Nokiasta hakkelusta. Koneen synkronoitua toimintaa oli hieno katsoa. Välierissä tuli kuitenkin noutaja, kun SPV:n keskikentän 1-2-2 hyydytti koneen täysin. Puolustuspelaamisessa oli myös yksi suuri puute: Classic ei osannut prässätä, työntää eikä vaihdella systeemiä, mitä vaaditaan finaalipaikkaan.
Backman teki tästä viime keväänä oikean päätelmän: peliä on monipuolistettava. Hän ryhtyikin tuumasta toimeen. Syksyllä Classic karvasi keskialueella alueellisena miesvartiointina 2-2-1 ja työnsi miehen kautta prässiin. Käyttöön oli otettu muodikas pulssi- tai pumppukarvaus. Hyökkäyspelissä yritettiin siirtyä automatisoidusta kiskosalibandystä kohti tilannekohtaisempaa hyökkäämistä. Enää ei noudatettaisi vain tiettyjä harjoiteltuja pelejä vaan viisikot osaisivat hyökätä tilanteen mukaan.
Pelillisiin muutoksiin liittyi kausirytmityksen muutos. Kun viime vuonna Classic oli valmis sarjan alkaessa, tänä vuonna saliin mentiin myöhemmin ja haluttiin olla parhaimmillaan keväällä.
Yksikantaa voidaan todeta, että muutokset eivät vielä onnistuneet, vaikka Classic purjehti runkosarjan lopun vahvassa myötätuulessa. Sitä ei osoita vain lopputulos vaan myös pelaaminen numeroiden takana. Pumppukarvaus ei lähtenyt toimimaan oikein missään vaiheessa. Lopulta siitä luovuttiin täysin – ensimmäisenä vanhaan palasi Vänttisen viisikko. Kolmannessa puolivälierässä koko Classic karvasi alueellisesti 2-1-2:lla, joka muuttui oikean laidan ohjauksen kautta melkein 1-2-2:ksi.
Peltolan aikana Classicin perisynti oli heikko oman pään, erityisesti maalin edustan puolustaminen. Viime kaudella Backman onnistui parantamaan tätä heikkoutta todella selvästi. Tällä kaudella kehityksen pyörä käännähti kuitenkin taas toiseen suuntaan, mikä näkyi erityisen ratkaisevalla tavalla pudotuspeleissä. Happee lapioi useita maaleja Niemisen noka edestä. Torju siinä sitten.
Hyökkäyspelissä viime kauden vahvuus, hyvin organisoidut vauhtilähdöt heikentyivät kuluneella kaudella. Vaikka 1-3-1/1-2-2-hyökkääminen syvällä säilyi, koko viisikkohyökkäämisen organisointi oli selvästi sekavampaa kuin edellisellä kaudella. Vastineeksi ei saatu monipuolisuuden ja yllätyksellisyyden antamaa hyötyä. Lopulta pudotuspeleissä Classic muuttui lähes Peltolan ajan pitkien syöttöjen joukkueeksi. Viimeisessä puolivälierässä tamperelaiset avasivat järjestelmällisesti pitkällä syötöllä suoraan syvälle. Ratkaisu oli tiukassa paikassa taktisesti järkevä, mutta pelitavasta luopuminen ei koskaan ole hyvä merkki.
Backmanin aikakaudella Classiciä on riivannut tärkeimmissä paikoissa erikoinen ongelma: hyökkäyspeli ei toimi, se joko jämähtää keskialueella seisomiseksi tai tulee hätäiseksi ja huolimattomaksi. Seurauksena Classic ei pääse pelaamaan vahvuudellaan hyökkäyspelillä. Päinvastoin, vastustaja pääsee iskemään vastaan ylivoimahyökkäyksillä keskialueelta.
Näin kävi varsinkin toisessa puolivälierässä. Pallo ei kauaa ollut tamperelaispelaajan lavassa kun se menettiin vaarallisesti Happeen hirvelle. Happee pääsi vyöryttämään jatkuvia vastahyökkäyksiä Niemisen maalille. Näin tapahtui erityisesti painottomalta puolelta. Kun vielä alasjuoksu ei Classicille maistunut, sen peli oli sekaisin. Hyökkäyksen puolustusvalmius oli surkea (kolmanteen otteluun se parantui merkittävästi).
Ongelmaa korosti vielä se, että Classic ei osannut pitkää pallonhallintahyökkäämistä siten, että pelaajat ja pallo liikkuvat paljon ja nopeasti. Tällaisilla, SSV:n hallitsemilla pitkillä hyökkäyksillä Happeen viisikkoon olisi tehty aukkoja ja ennen kaikkea estetty jatkuvat vastahyökkäykset.
Huomattavaa on myös, että Happee oli scoutannut Vänttisen viisikon pelin. Vastaan asetettiin kolmosviisikko, jonka vasemmassa laidassa entinen maaliruisku Lasse Riitesuo esti Savolaisen avausta Vänttiselle pyyteettömästi vaihdosta toiseen.
Pelitapa ja pelaajisto kulkevat käsi kädessä. Myöskään tästä näkökulmasta Classicin joukkue ei ollut oikein kasattu. Tämä kävi ilmi puolivälierissä. Happeen pelaajat ovat taitavia ja terävästi liikkuvia väkkäröitä. Se on lähempänä lyhytsyöttöpelin, jota Backman ehdottomasti haluaa, lajiliikkumista kuin Classicin hieman kulmikkaammin liikkuvat pelaajat – nuoretkin. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikka Niko Juhola ja jopa juniori Markus Kulmala.
Tämä on osin Peltolan valmentajakauden perintöä. Näin on myös pelaajiston hyökkäysorientuneisuuden kohdalla. Kuten aiemmin totesin, kolmoskentän raatajat loistavat poissaolollaan.
”Eteenpäin”, sanoi mummo lumessa
Mihin Classic on sitten menossa organisaationa? Peltola on jo monta vuotta jahdannut miesten mestaruutta. En näe mitään syytä, miksi se kannattaisi lopettaa, vaikka tähän asti on jäänyt käteen vain Henry’s Pubin viinilasi. Niin vahvan imperiumin ja brändin hän on onnistunut rakentamaan. Enemmänkin kysymys on heikkouksien korjaamisesta ja johdonmukaisemmasta pelaajapolitiikasta.
Laakereillaan ei voi kuitenkaan jäädä lepäämään. Siitä pitävät paikallisestikin huolen Kooveen kehittyvä organisaatio ja Nokian manageri Marko Salmela – sekä liigan portteja kolkutteleva Ilves.
Samassa lauseessa mainittu sanat: Riitesuo, pyyteetön ja entinen maaliruisku (y)
Hyvä teksti Jani, mutta sama homma tuntuisi vaan huhujen mukaan jatkuvan Classicissa. Muualta tulossa seurasydämmettömiä ”mj” vahvistuksia (Tatu Eronen, Riku Kekkonen jne..) ja omat juniorit tekemässä joukkopakoa. Puoli joukkuetta kyllästyneitä Backmaniin ja loput sitten Vänttiseen, Passo joutuu nyt valitsemaan kumman puolella seisoo pelaajan vai päävalmentajan.
Classicissa on aina arvostettu maalintekijöitä ja pistepirkkoja . Hyvä puolustus on jäänyt vähän niinkuin statistin osaan. Tämä näkyy pelaajien otteissa, eikä puolustaminen sitten kiinnosta tarpeeksi. En tiedä onko tämä yksin C:n ongelma. Onhan se tietenkin hieno olla paras maalintekijä verrattuna parhaaseen puolustajaan.
Joo, hyvä teksti oli ja paljon asiaa. Itse ihmettelin, Petri Hakosen vähiä minuutteja ( Ne pelit mitä näin ). Oliko kokoonpanossa edes viimeisessä pelissä? ( Loukkaantunut? ) Ainakin minut vakuutti jossain pelissä. Ja jos syy on siinä, että joku Lassi Vänttinen ei tykkää pelata jonkun kanssa, niin hoh hoijaa ! Ei voi parhaimmalla tahdollakaan sanoa, että Vänttinen olisi pelannut suurella sydämmellä Happeeta vastaan. Hän on niitä pelajia Classicissa jonka pitäisi ehdottomasti tehdä tason nosto pleijareissa; osoittaa sitä paljon puhuttua johtajuutta. Esimerkiksi Happeen Juuso Heikkisen peliä oli hieno katsoa. Äijä teki töitä kuvia kunnioittamatta ja aivan hirvällä draivilla: ja tulosta tuli. Toivottavasti nämä asiat vaikuttavat maajoukkuevalintoihin. Ei asiat synny itsestään pelikentällä. Eikä varsinkaan vanhoilla meriiteillä.
Viisikkopelaamisen monipuolistamisesta olen Hakkaraisen kanssa täysin samaa mieltä. Sitä olisi kaivattu. Oli kuin Classicin eväät olisi ollut syöty ennen tosipelien alkua.
Mielenkiinnolla odotan Classicin ensi kautta. Jos tuo junioreiden joukkopako-huhu pitää paikkansa, niin entistä jännempää.
Kyllä mä ainakin jaksoin ja vielä tykkäsin sisällöstä. Hyvä analyysi.
Hakonenhan muistaakseni lopetti kesken kauden henk. koht. syiden takia. Mun mielestä classicin touhussa on ihmeellistä se että kun miettii kuinka lahjakkaita junioreita on omassa myllyssä niin miksi hankitaan koko ajan ulkopuolista sakkia? Pitkän tähtäimen suunnitelma voisi olla jopa toimivampi. Ja ei junnujen tasoa kannattaisi aliarvioida. hyvänä esimerkkinä naapuriseuran Mikko Immonen. Kaveri taisi pelata aika paljon paremmin kuin todella moni classicin pelaaja. Eikä Immosen loisto loppunut pelkkään runkosarjaan, toisin kuin esim. Vänttisen, joka iski lähes kaikki tehonsa 1. peliin. Pikku hiljaa suurempaa roolia Johanssonille, Kulmalalle, Savoselle? Lahjakkuutta riittää omastakin takaa ja lisää tulee koko ajan!!
Ei, kun rakennetaan joukkue vain ja ainoastaanniin että otetaan kaikki mitä saadaan. Luultavasti ens kaudella häkkinen ja kymppanit tulee matkoiltansa jälleen takasin
Classicin linja on selvästi ollut rakentaa markkinointimielessä myös rosteri. Omilla junnuilla ei ole sitä huomioarvoa ja toiminta halutaan näyttää ammattimaisena. Isossa jutussa halutaan olla mukana. Pitää linjata tehdäänkö jatkossakin nöyrästi lajille peeärrää vai lähdetäänkö voittamaan mestaruuksia.
Ihan ok tekstiä Hakkaraiselta. Alun provokointiin suurimmasta pommista täytyy todeta että muuan Classic laittoi SSV:n lomille kuitenkin 2000-luvulla. Unohtuiko?
Ei unohtunut, muistan Hannu Sassin ratkaisumaalin hyvin. On totta, että keväällä 2003 runkosarjan seitsemäs Classic tiputti kakkosen SSV:n uolivälierissä. Voitot olivat kuitenkin 3-1 ja SSV voitti ensimmäisen ottelun 11-2. Lisäksi silloista SSV:tä ei voi verrata viime vuosien dynastiaan tasoltaan. Siksi ei vertaudu aivan täysin Happeen urotekoon. Pudotuspelien kautta aikojen suurin pommi on kyllä edelleen Kovjoen Gunnersin tiputtaminen.
Nyt taas vaihteeksi akateemisen miehen perustelut ontuvat. Kun arvioidaan play off sarjojen yllätyksellisyyttä niin 2003 ssv.tä ei pidä verrata dynastia ssv.hen vaan vuoden 2012 classicciin, joka ei ole koskaan voittanut mitään… Happeen voitto ei ollut mikään pommi, eikä oikeastaan edes yllätys kellekään muille kuin tamperelaisille.
Toin vain esille, että vuoden 2003 SSV ei ole sama SSV kuin dynastia. Jos olisi ollut, Classicin vuoden 2003 uroteko olisi kiistatta kautta aikojen pommi. Tämän vuoden tapahtumissa oleellista on, että Classicin runkosarjan loppu oli voittokulkua ja Happeen asetelmat kauteen eivät olleet organisaation heikkouden vuoksi kovin kummoiset. Tässä tilanteessa, jos Happee pudottaa 3-0 (Classic-Ssv 3-1),niin kyllä se suuri yllätys on. Oli Classic sitten voittanut mitään tai ei. Cup heillä kyllä taitaa olla.
Minun mielestäni tämän kauden suurin yllätys on Kooveen selviytyminen välieriin. Jos muistellaan viime syksyn lähtökohtia kauteen, niin ei tainnut monessakaan arviossa Koovee olla neljän parhaan joukossa. Yhtä kaikki, Koovee ja Happee antoivat tällä kaudella esimerkkiä siitä, että kirkkaimpien suosikkiasemien ulkopuolelta voi nousta tähtiin. Kun vaan pelaa tarpeeksi hyvin…
Ei voi ihan täysin ostaa tuota SSV:n vähättelyä tuolloin 2003.
SSV/ viikingit oli kuitenkin ollut 5 edellisellä kaudella 4 kertaa mitalleilla joista 2 kultaa. Omissa papereissa on tuo SSV:n tappio 2003 Classicille on paljon isompi yllätys kuin Classicin tippuminen nyt 2012 Happeelle.
Ehkä tämä on lopulta aika hienojakoinen kysymys. Itse ajattelen kuitenkin niin, että 2000-luvun taite oli SSV:lle murrosvaihetta, vaikka mestaruus tulikin keväällä 2001. Esimerkiksi kausilla 2001-2002 ja 2002-2003 plakkariin kertyi ”vain” yksi pronssi. Dynastia oli vasta rakentumassa (tietenkin Classicillä ei ole viime kausilla rakentunut ainakaan dynastiaa). Tarkoitan vain, että tämä on syytä ottaa huomioon, SSV:tä en koskaan vähättele.
Toinen tärkeä seikka on, että keväällä 2003 SSV voitti yhden ottelun ja vieläpä murskalukemin. Nyt Classic ei voittanut yhtään.
Oli miten oli, jutun pointti on tietenkin Classicin putoamisen syiden analyysi eikä yllätyksen lopullinen suuruus.
Samaa mieltä ja ymmärsin pointin. En vain käsitä mitä lajia te ns. asiantuntijat seuraatte kun pidätte tulosta yllätyksenä. Nuo kirjoittamasi asiat, johtajuuden puute pelaajistossa, ryhmän hajanaisuus, maalinedustapelaamisen ongelmat jne ovat olleet näkyvillä jo useamman vuoden. En siis käsitä mikä siinä yhtäkkiä yllättää… Happee nosti tasoaan huimasti jo toissa vuoden play offeissa ja laittoi mestari ssv.n pelillisesti todella tiukoille vaikka lopulta suoraan 3-0 hävisikin. Classic taas on sulanut pudotuspeleissä jo useana vuonna peräkkäin, vaikka on joskus jonkun Nokian krp.n voittanutkin.
Ongelmat eivät toki yllättäneet. Ne olivat havaittavissa kauden aikana ja taustaa on useammalta vuodelta. Ehkä kuitenkin seuraavat seikat tekevät suuren yllätyksen ymmärrettäväksi, jos ei oikeaksi kannaksi:
– Classic putosi jo puolivälierissä voittamatta otteluakaan, välierät tai kärkivastustaja eli SPV tai SSV olisi ollut tietenkin aivan eri asia
– Classicin materiaali oli todellakin aivan riittävä välieriin, vaikka joukkue oli väärin koottu, taustalla oli myös jyrääminen siirtomarkkinoilla
– runkosarjassa Classic oli selvästi parempi, eroa Happeeseen oli 18 pistettä. Yleisesti ajatellaan, että runkosarja mittaa hyvin tasoeroja. Joissain lajeissa sillä ratkaistaan lopullinen järjestys
– Classic voitti runkosarjan molemmat kohtaamiset – vaikka vain maalilla
– Classic päätti perussesongin tuloksellisesti erittäin vahvasti voittaen mm. SPV:n vieraissa (ei mikään paras peli tosin), Happee sukelsi lopussa. Kyseessä oli motivaatio-ongelma, mutta koskaan ei ole helppoa palata voittojen tielle
– myös Happeella on ollut ongelmia. Toissa kausi meni hyvin, mutta viime kausi oli jälleen sukellus, toiminnan jatkuvuus on ollut vuosi toisensa jälkeen veitsen terällä. Lahjakkaita ja voittaneita nuoria pelaajia kyllä riittää.
Haluaisinkin tavata sen henkilön, joka todistettavasti veikkasi Happeen menevän jatkoon 3-0 (happeelaisia ei lasketa mukaan). 😉
Mutta ehkäpä tämä yllätys-keskustelu olisi aivan oma aiheensa, koska jutun pointti oli todellakin aivan muualla.
Olet oikeassa. Periaatteessa classicin materiaali on esim kooveeta tai happeeta kovempi. Kyse on paljolti tekemisen kulttuurista, joka myös happeessa on ollut useita vuosia vääränlainen. Nuorella rungolla toimivat joukkueet kuten happee ovat usein ailahtelevia ja hankalia veikata. Itse arvioin ott-eluparin olevan 50-50 voimasuhteiltaan ja happeen jatkavan tasaisen sarjan jälkeen voitoin 3-1. Puhuminen 2000-luvun suurimmasta play off- yllätyksestä on kuitenkin jo jotain sellaista, jota ei voi kuin ihmetellä. Ps. en ole happeelaisia.
Paljon hyvää ja syvällistä tekstiä. Pidin lukemastani. Tahtoo lisää…
Lisäänpä tähän vielä että vaikka joitain tekstin kohtia aiemmin kritisoinkin olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Tekstisi ovat hyvin kirjoitettuja analyyttisia ja hyvin perusteltuja. Kiitokset erinomaisesta blogista!
Bakke oot aina kuningas mulle!! Kesällä pallogrillin tuunaus ja sisäfileiden putsausta:)
ja missäs vaiheessa se mestaruus tulee sinne tampereelle hah
Vänttinen ja Savolainen myyntiin, niin joukkuehenki alkaa nousta!
Janilta tulee hyvää tekstiä!
Tekstistä päätelleen kovat on odotukset Classicin menestymiseen.
Olen useassa asiassa samaa mieltä, mutta myös eri mieltä.
Ei joukkue välttämättä ole väärin rakennettu. Ehkä muualla se on tehty paremmin. Runkosarjan toinen sija on esimerkki hyvin rakennetusta joukkueesta. Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen.
Valmennuksen on pystyttävä samaan joukkueeseen ”taistelumeininki”, muuten pelit loppuu yleensä lyhyeen.
Play off pelaaminen vaatii täyden keskittymisen ja kovan tahtotilan voittamiseen. Ero ovat taitopuolella niin pienet.
Ehkä kaikilla ostetuilla pelaajilla nämä henkisen puolen asiat eivät ole tarvittavalla tasolla.
Vänttinen ja Savolainen loistavia pelaajia. Turha heitä pelkästään syytellä joukkuehengestä. Edelleen on valmentajan tehtävä laittaa ruotuun tai jättää pois kokoonpanosta.
Mikä on pelaajan motivaatio, siihen taas valmentaja ei pysty vaikuttamaan.
Jos suuntaamme katseet vielä Classic – Happee sarjaan.
Kentällä viuhui nälkäinen Hirvilauma ja hengetön Classic.
Happeen kokoonpano koostui lähes kokonaan omista junioreista tai pelaajista joita ei ole ns. huippujoukkueisiin enään valittu.
Viime kevään A-nuorten kultajoukkueesta 8 pelaajaa kokoonpanossa, 7 pelaavassa kokoonpanossa. Nälkä oli kova, joka näkyi katsomoon!