Salibandyliigan puolivälierien kielteinen huomio kohdistui Classicin putoamiseen Happeelle suoraan 3-0. Yksille se oli kaikkien aikojen yllätyksiä, toisille ja viisaammille näkijöille vain johdonmukainen seuraus Classicin toiminnasta. Samaan aikaan kuitenkin Erän konttasi SSV:lle 3-0. Se jäi Classicin putoamisen varjoon. Lopputulos ei sinänsä ollut yllätys. Sen sijaan varsinkin hyvän syksyn jälkeen voidaan ainakin hieman ihmetellä Mosan miesten loppukautta. He eivät nimittäin voittaneet yhtään ottelua 13 kohtaamiseen. Taustalla on myös mahalasku viime kaudelta.

Nostan tässä bloggauksessa esiin kaksi syytä Erän romahtamiselle kevätkaudella ja yleiselle alamäelle. Syiden analyysi ei ole kaikenkattava, vaikka uskon, että olen onnistunut poimimaan kaksi seikkaa asian ytimestä.

Johtoryhmä hajosi
Erä pelasi vielä kaksi vuotta sitten finaaleissa. Se oli niin lähellä mestaruutta kuin vain voi olla. SSV vei viidennen finaalin vasta rangaistuslaukauskisassa. Kyseessä oli tolppa sisään, tolppa ulos -tilanne.

Menestyksen taustalla oli vahvasti joukkueen johtoryhmä päävalmentaja Petteri Bergman, valmentaja Joona Naava, fysiikkavalmentaja Mika Saari ja joukkueenjohtaja Jari Oksanen. Bergman on joka paikan hyrrä ja puhekone, joka onnistui vakuuttamaan monen pelaajan Erän paidan päälle pukemisen autuudesta. Hän on myös säntillinen valmentaja, joka ei jätä kiveäkään kääntämättä. Samat sanat voidaan lausua Naavasta. Saari hoiti fysiikkavalmennuksen salibandyn mittareilla erittäin korkealaatuisella tavalla. Oksanen piti huolta, että raha-asiat ovat kunnossa. Laadukkaalla johtamisella oli hyviä seurauksia monella rintamalla: niin valmennuksessa ja valmistautumisessa kuin pelaajahankinnoissa. Lopputulos oli melkein kirkkain kruunu.

Kun Bergmanin seuraaja Teemu Kalinainen aloitti viime keväänä työnsä, oli tästä johtonelikosta jäljellä varsinaisesti tasan yksi henkilö: Oksanen. Seuran valmennuspäälliköksi siirtynyt Naava jatkoi liigajoukkueen videovalmentajana, mutta vetäytyi taustalle. Aisapareikseen Kalinainen sai Timo Sarpalinnan ja Vesa Kuparisen, jotka eivät kuitenkaan olleet edellisen valmennusryhmän tasoa. Ja kun Kalinainen keskittyi pääosin valmentamiseen, eikä managerointiin kuten Bergman, Erän johtamisen tasossa tapahtui melkoinen pudotus.

Pudotuksen yhtenä seurauksena oli hyökkääjistön heikentyminen. Jani Kukkola ja Lauri Kapanen vaihtuivat HaKin miehiin. Mosan miesten hyökkäyskalustosta tuli auttamattoman kapea. Kauden aikana se koki vielä pahan suoneniskun, kun ykköskentän vasen laita Tuomas Iiskola oli pitkään loukkaantuneena.

Hyökkääjistön kapeus vaikutti väistämättä kielteisesti Erän hyökkäyspelin vaarallisuuteen ja tehokkuuteen juuri silloin, kun olisi pitänyt olla parhaimmillaan. Yhteen maaliin tapanilalaiset joutuivat tekemään valtavan määrän töitä. Jokainen joukkuepallopelissä mukana ollut tietää, että silloin pelaaminen on raskasta ja itseluottamus rapistuu. Kielteinen kierre on valmis.

Puolustusvoittoinen pelitapa tie tuhoon
Kalinainen astui siis isoihin saappaisiin palatessaan Mosanmäelle, vaikka viime vuosi oli jo alamäkeä. Oli siis täysin ymmärrettävää, että hän halusi tuloksia heti. Erä lähtikin syksyn otteluihin ottamaan voittoja. Tyylillä ja tavalla ei ollut niin väliä. Sen Kalinainen ja pelaajat sanoivat moneen kertaa julkisesti.

Tämä tarkoitti suhteellisen puolustusvoittoista pelitapaa maalivahti Tomi Ikosen johdolla. Hyökkäyspelissä painopiste oli pelitapavalinnan mukaisesti vastahyökkäyksissä. Pitkissä hyökkäyksissä pyrittiin hyvään kontrolliin ilman turhia hölmöilyitä pallon kanssa. Sanalla sanoen, Erän peli oli syyskauden salibandyksi varsin tasapainoista puolustuksen ja hyökkäyksen välillä.

Alkukaudesta kohtuullisen hyvä puolustamisen ja hyökkäämisen tasapaino riittää voittamiseen. Joukkeiden pelin kehitys on vasta oraalla, varsinkin hyökkäyspelin osalta. Virheitä tulee hyökätessä ja tasapainoisesti pelaava joukkue pääsee iskemään maaleja ylivoimahyökkäyksistä. Erän lisäksi tästä ilmiöstä pääsi hyötymään kauden alussa Loviisan Tor.

Puolustusvoittoisessa pelitavassa kauden aluksi on kuitenkin yksi vakava ongelma. Oma peli ei tahdo kehittyä. Rikkominen on tunnetusti rakentamista helpompaa pelaamisessa. Oppiminen edellyttää tekemistä, koettamista, yritystä ja erehdystä eli rajojen hakemista ja venyttämistä. Jos siis ei juuri rakenna vaan lähinnä rikkoo, ei opi rakentamaan ainakaan kunnolla. Puolustusvoittoinen peli johtaakin helposti siihen, että hyökkäyspeli ei kehity. Nykysalibandy liigan kärjessä tai sen läheisyydessä edellyttää keväällä korkeatasoista hyökkäyspeliä. Puolustusvoittoisen pelitavan seurauksena onkin helposti, että syksyn voitot kääntyvät kevään tappioiksi.

Näen, että Erälle kävi juuri näin. Jouduttiin kielteiseen kierteeseen, jossa itseluottamus heikkenee ja voittamisen kynnys kasvaa taivaaseen. Silloin häviää jopa Porille.

Oman oikeasta pelin tasosta sokeutuminen tapahtuu myös helposti, kun voitetaan jatkuvasti huonollakin esityksellä. Syksyllä Erä saattoi pelata huonosti, mutta silti voittaa. Näin kävi esimerkiksi tv-ottelussa Lappeenrannassa. Aavistelin jo silloin muutamissa keskusteluissa, että tässä voi käydä vielä Mosan miehille huonosti keväällä – ja niin kävikin.

Onkin toivottavaa, että ensi kaudeksi Kalinainen palaa Bergmanin – ja SPV:n, Oilersin, Kooveen, Josban ja NST:n tielle – ja peluuttaa rohkeaa, aggressiivista puolustuspeliä ja suoraviivaista hyökkäyspeliä. Mosahalli kaipaa taas tunnetta ja tapahtumia.