Näin toimittajat arvioivat pudotuspelejä – ”Nyt nähdään manselaisfinaalit”

Kuva: Mikko Hyvärinen

Kuva: Mikko Hyvärinen

Keskiviikkona Pääkallo.fi:ssä julkaistiin pleijarikisa, jossa udeltiin lukijoilta muun muassa mitalikolmikkoa ja pudotuspelien pistepörssin voittajaa. Nyt on toimittajien vuoro kertoa oma totuutensa.

Pääkallo.fi heitti yhdelletoista salibandyä seuraavalla toimittajalle kolmen kysymyksen patterin. Oman näkemyksensä antoivat niin isojen valtamedioiden kuin salibandyyn erikoistuneiden julkaisujen edustajat.

Toimittajilta kysyttiin seuraavat kysymykset:

1. Onko tämä SPV:n vuosi vai kestääkö SSV:n dynastia edelleen?
2. Mikä on pudotuspelien mitalikolmikko?
3. Kuka on pudotuspelien mielenkiintoisin pelaaja?

Tomi Auremaa
Ilta-Sanomat

1. Ei ole kummankaan vuosi. Tänä vuonna nähdään manselaisfinaalit!
2. Classic, Koovee, SPV. Backe tuo kannun Turkuun, kunhan Passo on ehtinyt kumota siitä Henry’s Pubissa muutaman maljakollisen.
3. Suuren draaman ystävänä veikkaan, että Loviisan Savukoski saa nimensä lehteen parikin kertaa. Juuri tuollaiset jätkät tekevät playoffeista playoffit. Vastustajat vihaavat, mutta oma pukukoppi ja kotiyleisö rakastavat.

Chriso Vuojärvi
Yle Sporten

1. Ennen kuin dynastia murtuu pysyn SSV:n bandwagonissa. Joihinkin asioihin voi vielä luottaa – SSV:n mestaruus keväällä on yksi niistä.
2. Kultaa: SSV, Hopeaa: SPV, Pronssia: Classic.
3. Jori Isomäki. Jos jollekin pelaajalle suon menestystä, niin se on Jori Isomäelle. Olisi upeaa, jos hän saisi kruunata uransa SM-kullalla. Harva salibandypelaaja on tehnyt yhtä pitkään töitä lajin eteen.

Jani Alkio
NelonenPro

1. Vai voisiko tämä olla jopa C:n vuosi? SPV on kyllä isoimmalla tussilla allekirjoittaneen papereissa tällä hetkellä.
2. Tylsää ja mielikuvituksetonta, mutta kyllä se on runkosarjan kärkikolmikko (SPV, Classic, SSV). Ehkä juuri tässä järjestyksessä? Laitetaan Amulle vähän kiukkua tekemiseen.
3. Pekka Nieminen, Classic. Jos tekee edes puolet siitä, mitä lupasi Tirsalle Salibandyliigan videossa (9 nollapeliä), niin on kova jätkä. On muutenkin viihdyttävin persoona median kannalta.

Timo Mäkynen
Pääkallo.fi, Veikkaaja, Ilta-Sanomat

1. Ei pidä unohtaa Classicia, joka antaa SSV:lle välierissä kovan vastuksen… SSV:n esityksistä runkosarjassa ei taaskaan voi vetää hirveästi johtopäätöksiä. Jos maaliin arvotulla veskarilla koppi tarttuu, niin SSV vie taas. Jos kenttäpelaajat eivät voi luottaa veskariinsa ja Amun vaikein päätös pelistä toiseen on valita pelaava veskari, niin silloin SPV vie.
2. 1. SSV 2. SPV 3. Classic.
3. Nuoret ovat olleet tänä vuonna hyvin esillä Mikko Immosen, Joni Järviön, Tuomas Iiskolan ja kumppaneiden johdolla ja tekisi mieli vastata joku heistä. Miko Kailialaa ei kuitenkaan pudotuspeleissä nähdä, ja persoonina nuorilla on vielä matkaa kokeneempiin. Toimittajana ja yleisön kannalta sanon SPV:n Mikko Kohonen. Antaa kommentteja mukavasti pilke silmäkulmassa, tekee töitä laajalla säteellä, maaleja ja ehkä tärkeimpänä: uskaltaa juhlia maalejaan. Muutkin voisivat ottaa oppia siitä, että onnistumisia ja maaleja pitää juhlia.

Mika Hilska
Salibandyliiga

1. SPV:n vuosi. Tässä olisi helppo pelätä itsensä nolaamista ja pelata safetya mutta sanon silti, että dynastia murenee. SPV oli viime keväänä jo voiton päässä, ja nyt se on taas vuoden kokeneempi, suoritusvarmempi ja terävämpi paketti. Pleijari-SSV on eri joukkue kuin runkosarja-SSV, mutta Henri Toivoniemen puuttuminen kääntää puntarin haastajan eduksi.
2. 1. SPV 2. SSV 3. Classic.
3. Joukkiona Oilersin tenavatähdet, yksittäisenä pelaajana SPV:n Sami Koski. Kun pallo pelataan Koskelle, alkaa tapahtua mielenkiintoisia asioita ja erittäin usein jotain viihdyttävää. Kiintoisaa nähdä, miten vuosi lisää kokemusta ja toivottavasti näyttöhalut MM-joukkueeseen terästävät Kosken peliä.

Johannes Laitila
Helsingin Sanomat

1. Joka vuosi tulee toisteltua samaa: joku muukin kuin SSV voi voittaa – ja lopulta SSV voittaa silti. Nyt väittäisin kuitenkin, että SPV on mestari. Viime vuoden tasaisen finaalisarjan jälkeen SPV pelasi paremman runkosarjan kuin SSV, ja lisäksi SSV:n maalivahtitilanne on heikentynyt viimekautisesta. Tasaisia pelejä luvassa yhtä kaikki.
2. 1. SPV, 2. SSV, 3. Oilers.
3. SSV:n maalivahti, siis David Rytych tai Toni Lötjönen. Jos he onnistuvat ja pelaavat paremmin kuin runkosarjassa, SSV:n mestaruus on merkittävästi todennäköisempi.

Antti O. Arponen
toimittajakonkari

1. Vihdoinkin mestari vaihtuu ja mestaruus menee 2000-luvulla ensimmäisen kerran Uudenmaan maakunnan ulkopuolelle. SPV voittaa finaalisarjassa SSV:n.
2. Lopullinen kärki: 1) SPV, 2) SSV, 3) Classic.
3. SPV:n Sami Koski huijaa loppupeleissä vastustajien puolustusta ja laukoo paljon maaleja, todennäköisesti myös niitä ratkaisevia maaleja SSV:n verkkoon. Varmistaa paikkansa A-maajoukkueen kesän leirityksiin.

Jani Hakkarainen
Urheilulehti, Pääkallo.fi

1. Tiukkaa on. Oleellista on, riittäkö SSV:n kärkipelaajien tason nosto ja löytyykö Seinäjoelta tehoja ja lämpimiä käsiä alakerrasta myös muista kuin ykköskentästä. En lähde tässä vaiheessa ennustamaan, koska voi olla tolppa sisään, tolppa ulos -tilanne. Soppaa sotkee se, että Classicillä on realistinen mahdollisuus pudottaa SSV jo välierissä.
2. Tylsästi aakkosjärjestyksessä: Classic, SPV, SSV.
3. Oilersin nuori sentteri Matias Kaartinen. Liekehtiikö boheemi taiteilija kovissa peleissä jälleen?

Jarkko Hannuksela
Pääkallo.fi

1. Tiukkaa tulee olemaan, mutta kyllä tämä on SPV.n vuosi. Seinäjoella ollaan tehty pitkäjänteistä, määrätietoista ja laadukasta työtä. Seinäjokisten oma peli on kuosissa, maalivahtipeli kunnossa ja pari hienoa täsmähankintaa loppukaudella. Ehkä se tärkein tekijä on kuitenkin SPV:n himo/halu/nälkä voittaa mestaruus. Mestaruuspytty matkaa vihdoin ja viimein pk-seudun ulkopuolelle ja kohteena on Etelä-Pohjanmaa.
2. 1. SPV 2. SSV 3. Classic.
3. SPV:n Jori Isomäki. Moni epäilee maajoukkueen entisen luottopuolustajan liikkeen riittävyyttä nykyisessä liigassa, mutta itse en kuulu epäilijöiden joukkoon. Isomäki tuo lisää leveyttä ja vaihtoehtoja Peliveljien alakertaan, vaikka Väänänen-Karjala tuleekin toki keräämään suurimmat peliminuutit.

Tuomo Reponen
Jatkuvaa Syöttöä

1. Tämä on Classicin vuosi. Ennakoin sitä jo ennen kautta, ja pitäydyn mielipiteessäni edelleen. SSV:n maalivahtitilanne on sellainen, etten ihmettele, vaikka jengi ei olisi mitaleilla ollenkaan.
2. Edelliseen viitaten otetaan rohkeasti 1. Classic 2. SPV 3. Oilers.
3. Oilersissa on monta nuorta pelaajaa, joiden kohdalla on mielenkiintoista nähdä, miten henkinen kantti kestää. Mainitsen nimeltä Jussi Pihan, joka ei toki ole nuorimmasta päästä. Ovela kuin mikä.

Markku Huoponen
Salibandylehti, Salibandyliitto

1. SPV, SSV tai joku muu? Yllätykset pudotuspeleissä ovat aina tervetulleita. SSV:n menestyskulku on perustunut haastajiaan tiiviimpään puolustuspelaamiseen panosten noustessa ja maalivahdin huippuotteisiin, mutta nyt peräpään tukkijana ei ole aivan Henri Toivoniemen veroista torjujaa, eikä helsinkiläisten tähtiloisto ole ollut takavuosien veroista. Toki SSV on myös tasonnoston mestari. SPV olkoon mestarisuosikki. Rosteria ei tarvinnut juurikaan muuttaa tälle kaudelle, mikä on vahva signaali ja luotonosoitus pelaajille valmennuksen taholta. Omiin on mennyt vähemmän maaleja kuin ennen ja runkosarjan voitto takaa SPV:lle kotiedun ja -yleisön tuen. Lisäksi joukkueen henkinen valmius pelata finaaleja on parempi kuin vuosi sitten ensimmäisellä yrittämällä. SPV:llä on nyt samankaltainen etsikkoaika iskeä vallankahvaan kuin Tapanilan Erällä, joka nähtiin finaaleissa 2009 ja 2010.
2. SPV, SSV ja Oilers.
3. Espoon Oilersin monipuolinen Oliver Wardi on tärkeä pelaaja nuoren Oilersin takalinjoilla. Peliaikaa ja vastuuta tulee, mutta hyvin menneen liigakauden ja maajoukkuedebyytin myötä Wardin itseluottamus ei voisi olla korkeampi. Huippuunsa viritetty urheilija.

9 comments

  1. 1. ssv ei ole mansesta, ei silloinhan mestaruus ei mene tampereelle

    2. lainaus futiksesta: ”pelataan alkusarja, playoffit ja jatkoajat ja mennään vielä rankkareille ja lopuksi SSV voittaa”

  2. No nyt on hyvät ennakot, Hesarissa myös nostettiin puolivälierät hyvin esille yli puolen sivun juttu, toivottavsti jaksavat seurata samalla tasolla pleijarit loppuun. Hyvää työtä liigalta!

    Toni Lötjöseltä pääsi pieni sammakko: ”salibandyn kaltaiseen amatöörilajiin oli lopulta aika helppo hypätä takaisin. Ei tämä liiga niin kummonen ole”.
    Niinpä, nyt Tero Tiitu voisi konsultoida seurakaveriaan kuinka salibandyn arvostusta voidaan nostaa kun pelaaja pääsee toimittajan hasstatteluun.

  3. Lötjönen vois ensiksi pelata samalla tasolla kun huippu veskarit Suomessa ja latoa sit tuollaista tekstiä pöytään olisi vaikka ollut Porin maalissa torjumassa niin lausunnot olisi ihan eri tasoisia.
    Häpeällistä Toiminta kokeneelta pelaajalta.

  4. Tässä vaiheessa Pääkallolle tästä ja muista pudotuspeleihinn littyvistä jutuista iso peukku!

  5. Hyvä ennakko mutta sitä ihmettelen, että jokusen toimittajan listassa Oilers on kolmosena? Miten se voi pitää paikkaansa kun koovee päättää öljymiesten kauden 😉

  6. jos molemmat tippuu jo puolivälierissä, niin onhan sekin jonkinlainen ”finaali” tälle kaudelle

  7. Toimittajista Mika Hilska ja Antti O. Arponen antoivat kuukausi ennen mestaruuden ratkeamista lähes täydellisesti oikeat vastaukset. Muilla meni enemmän tai vähemmän ohi maalin.