Classic vai SB-Pro Suomen mestariksi? Näin liigavalmentajat vastasivat

Taistelu mestaruudesta käynnistyy lauantaina. Kuva: Mikko Hyvärinen

Taistelu mestaruudesta käynnistyy lauantaina. Kuva: Mikko Hyvärinen

Naisten finaalisarja käynnistyy lauantaina Tampereella. Pääkallo.fi esitti kaikille naisten liigavalmentajille yksinkertaisen kysymyksen: Voittaako Suomen mestaruuden tällä kaudella Classic vai SB-Pro? Kyselyn tulos oli mykistävä.

Mutta ennen kuin mennään liigavalmentajien kyselyn tuloksiin, niin kerrataanpa hieman lähtökohtia naisten finaalisarjaan. Classic ja SB-Pro kohtasivat myös kaksi vuotta sitten finaaleissa ja tuolloin Classic vei mestaruuden selvästi otteluvoitoin 3-0. Noista kolmesta ottelusta yksi venyi rangaistuslaukauskisaan saakka. Muut kamppailut menivät Classicille 7-1 ja 3-1.

Classic on voittanut neljä viimeistä Suomen mestaruutta putkeen. SB-Pro on ollut puolestaan mitaleilla kaksi viimeistä kautta. Tämän kauden kaikki kolme kohtaamista ovat olleet todella tiukkoja. Runkosarjassa Classic voitti molemmat kohtaamiset, sillä tamperelaiset hakivat Hyvinkäältä 5-4-vierasvoiton ja Tampereella Classic voitti jatkoajalla 6-5-lukemin. Mutta tähän asti kauden tärkeimmän koitoksen eli Suomen Cupin finaalin SB-Pro vei Tampereella nimiinsä 5-4.

Odotettavissa on erittäin tasainen ja jännittävä finaalisarja näiden kahden joukkueen kesken, sillä marginaalit ovat todella pienet. Viisi finaaliottelua ei olisi mikään yllätys, vaan jopa melko todennäköinen. Tässä muutamia avainkysymyksiä, jotka tulevat ratkaisemaan Suomen mestaruuden. Nouseeko Classicin maalivahtipeli finaalisarjassa SB-Pron Laura Loisan tasolle? Pystyykö Classic vastaamaan SB-Pron kovatempoiseen ja fyysiseen peliin? Miten SB-Pro saa pysäytettyä Classicin pelätyn ketjun Rantala-Luomaniemi-Alanko? Pystyykö kokenut Classicin kapteeni Katriina Saarinen nostamaan vielä omaa tasoaan finaalisarjassa? Mikä tulee olemaan finaalisarjan tuomarilinja fyysisyyden suhteen?

Ja sitten niihin liigavalmentajien veikkauksiin tulevasta mestarista. Pääkallo.fi lähetti kyselyn jokaiselle liigavalmentajalle pois lukien finaalissa pelaavien joukkueiden valmentajat ja lähes jokainen lähetti vastauksensa. Tulos oli mykistävä, sillä yhdeksän annettua ääntä jakautuivat seuraavasti: SB-Pro 8 ja Classic 1. Liigavalmentajien keskuudessa vallitsee siis lähes täydellinen yksimielisyys siitä, että Classicin mestaruusputki katkeaa tällä kaudella. Alla kyselyn tulokset.

Tuleva mestari on SB-Pro:
Jukka Kouvalainen (Tiikerit)
Lasse Kurronen (NST)
Esa Partanen (OLS)
Juha Hirvonen (Happee)
Kurre Ståhlberg (M-Team)
Markku Rantala (Erä III)
Ari Haapalainen (PSS)
Jani Perkonmäki (Koovee)

Tuleva mestari on Classic:
Anssi Pietilä (SPV)

13 comments

  1. ovat asian ytimessä. Itse liputan myös Pron mestaruuden puolesta. Ainoa mihin homma voi kaatua on Pron henkinen puoli joka sekin on melkoisen vahvaa tekoa. Pro on Classicia yhtenäisempi ryhmä, joka janoaa voittoa. Taitavia yksilöitä löytyy sekä hyökkäyksestä että puolustuksesta ja erityisesti maalivahtipelissä Pro vie 6-0 Classicia. Ei ole kiva tunne Classicin pakeilla kun omaan maaliin saattaa kaiken maailman sinne päinkin yritykset upota.

    Pron hyökkääjillä on noususuhdanne laajalla rintamalla kun taas Classicissa tehot ovat jääneet entistä pienemmän porukan harteille ja joukosta löytyy aiempiin kausiin nähden monta alisuorittajaa.Pron valmennus vie myös pisteet. Vastustajaan on taatusti tutustuttu ja Classicin heikkoudet/aseet on varmasti käyty läpi ja infottu pelaajille. Peltola vetänee taas ”ihan sama kuka tulee vastaan”-asenteella ja tällä kertaa ylimielisyys tässä asiassa saattaapi maksaa mestaruuden. Näin meinasi käydä jo Tiikereitä vastaan.Classic ei ole viime kausina juuri joutunut paineen alla pelaamaan (kukaan vastustaja ei ole riittävästi tuota painetta pystynyt tarjoamaan) – tämä sarja tulee olemaan heille siis uusi kokemus ja nähtäväksi jää miten pärjäävät.

    Tiukat pelit tulee mutta uskon että Pro vie mestaruuden joko 3-0 tai 3-1.

  2. SB-Pro:lla on nyt todella ainutlaatuinen tilaisuus voittaa Suomenmestaruus. Classic on pelannut edellisissä otteluissa viimeiset erät todella huonoa peliä, varmistellen alussa saamaansa johtoa. Tähän paikkaan on Pron hyvä iskeä, kuten he tekivät Suomen Cupissakin.

  3. Eli Clasu hävinny? Mitä tohon ny pitäs sitte sanoo? Kattellaan ja palaillaan kun peli on ohi! Vaikka emmää tiärä, hyvii ne o molemmat! Tervetuloa Manseen! Sb pro vai miten se ny oli?

  4. Joku on keksinyt laittaa paineet toiselle joukkueelle, olisko vastustajan idea?

  5. on huhujen mukaan pakollisessa mediapimennossa play-offien aikaan että eihän se toki ole mahdollista että he täällä kirjoittelis 😉

  6. Luulen että tässä on kyse myös siitä, että vaihtelun vuoksi toivotaan, että Pro voittaa. Ja mikäs siinä, pääasia että tulee hyvät finaalit.

  7. Toivottavasti finaalit eivät mene viidenteen peliin, jää muuten
    ulkomaan matkan takia näkemättä.
    Eivät taida minkään linkin kautta näkyä?

  8. Eiköhän yhdessä vain katsota mitä naiset Sm huipulta meille esittää?Valmentajat& koti ja katsomo eivät käy punaisina muualta kuin kasvoista! Pelaajat esittää niin että hiki myös virtaa! Silloin myös Mm tasolla löytyy ne Ruattin kaatavat!!!

  9. Niin, näytetäänkö naisten finaaleja minkään linkin kautta?
    kysyy epätietoinen

  10. Ei näytetä. Ei taitais montaa katsojaa olla, joten ei maksa vaivaa raahata kalliita kuvauskalustoja pakalle.

  11. taidat olla väärässä..mä veikkaan että kiinnostuneita olisi aivan riittämiin.

  12. kaikki muut liigavalmentajat ,paitsi yksi, veikkasi Prota mestariksi?