Liigakarsinnoissa NST:lle hävinneen Westend Indiansin päävalmentaja Tomi Rastas ei jatka ensi kaudella tehtävässään. Uusi päävalmentaja löytyy läheltä.
Westend Indiansin miesten Divari-joukkueen uusi päävalmentaja on Mikko Laurikainen. Kaksivuotisella sopimuksella päävastuun joukkueen valmennuksesta kantava 35-vuotias Laurikainen palaa sarjatasolle valmentajaksi vuoden tauon jälkeen.
Indians tiedottaa, että Tomi Rastaan tulevaisuuden tilanne on vielä osittain avoin. Virallisesti sopimus tulee päättymään B94-poikien sarjakauden viimeiseen otteluun: ”Ei ole kuitenkaan poissuljettua, että hän saattaa toimia tulevalla kaudella Inkkareissa pienemmässä roolissa, vaikka valmentaa myös toisessa seurassa.”
Uusi käskyttäjä Laurikainen piti välivuoden pääsarjatason valmentamisesta ja toimi menneellä kaudella Indiansin B95-poikien valmennuksessa sekä poikien U19-maajoukkueen valmennustiimissä. Ennen Indiansiin siirtymistä Laurikainen toimi neljä kautta helsinkiläisen M-Teamin miesten päävalmentajana kakkos- ja ykkösdivarissa päättäen pestinsä joukkueen liiganousuun keväällä 2011.
Välivuosi pääsarjatason valmentamisesta toi Laurikaiselle aikaa seurata lajin kehitystä. Juniorijoukkueen valmentajalle jäi enemmän aikaa katsoa liiga- ja divaripelejä kauden aikana.
– Oli tärkeää, että näitä pelejä ei tarvinnut miettiä oman joukkueen kannalta. Teki hyvää pitää välivuosi miesten valmentamisesta, myöntää Laurikainen.
– Seurassa on paljon potentiaalia. Juniorituotanto on eri tasolla kuin aikaisemmissa seuroissani ja tällä hetkellä näyttää, että miesten joukkue on tulevaisuudessa aika omavarainen.