SSV:n ”veljeskunnan” ”apotti”, pääkäskijä Mika Ahonen oli valinnut toiseen finaaliin normaalimman kotitaktiikan ensimmäisen ottelun selkeän vastahyökkäyspelin sijasta. Enää kolmoskenttä karvasi ”mökki” 1-2-2:lla ja sekin aktiivisemmin. Markus Huhtimo loi painetta jopa SPV:n peliveljien päässä asti. Kaksi muuta viisikkoa karvasivat tuttuakin tutummalla W:llä eli ohjaavalla, porrastetulla (vs. peittävä porrastava) 2-1-2:lla (oikea laita kärjessä). Näin SSV on pelannut erityisesti kotona jo vuosia. Tavoitteeena on ohjata hyökkäys vasemman pakin syliin. Puuttumaan jäi vain normaali työntö prässikarvaukseen miehen kautta eli karvauksen pulssitus tai pumppaus.

Hyökkäyspelissä mestarit pyrkivät hallitsemaan palloa paljon enemmän kuin Seinäjoella. Tarkoituksena oli kontrolloida pelin virtausta. Peliveljien prässi yritettiin purkaa lähinnä pitkällä kaaripallolla suoraan kärjelle, jossa varsinkin Santtu Manner kyttäsi ansiokkaasti.

Ahosen suunnitelma toimi kuin junan vessa aina kolmannen erän alkupuolelle asti. Veljeskunta riisui Peliveljet täysin aseista. SPV ei päässyt kääntämään peliä juurikaan nopeasti, koska vain kolmoskenttä hölmöili SSV:llä pallon kanssa. Jos seinäjokiset yrittivät kääntää pelin pikaisesti, mestareiden viisikon puolustusvalmius oli hyökkäyspelin peruina hyvä ja pallolliseen luotiin heti paine. Pallollinen joutui kääntymään omiin ja pitkään hyökkäykseen. Niissä W tai 1-2-2 ohjasi SPV:n hyökkäyksen tehokkaasti laitoihin ja kulmiin aivan pelin alkua lukuunottamatta. Myöskään boksiin mestarit eivät joutuneet, kun vasta toisen erän lopussa. Peliveljien vastahyökkäykset, pitkä hyökkäys ja ylivoima oli otettu pois. Tommy Koposen suojatit olivat sormi suussa.

Itse asiassa näytti varsinkin toisessa erässä vahvasti siltä, että Peliveljet olivat umpijäässä. Saattoikin olla, että Rein Kiven korkealla mailalla taituroima ilmaveivimaali 5-2 oli ottelun käännekohta. Aikaa oli jäljellä enää noin 12 minuuttia, dynastia kolmen maalin johdossa ja koko ottelusarja valumassa SPV:n käsistä. Suuri unelma oli sulamassa kuin lumi keväthangilla. Peliveljillä ei ollut enää mitään hävittävää. Apina putosi selästä. Peli vapautui. Kyseessä oli pallopeleistä tuttu ilmiö: kun ei ole enää kuin voitettavaa, pelaaminen vapautuu.

Samalla SSV:n Timo Toivonen jäi peliltä pois ja Ahonen joutui siirtymään neljän puolustajan peluutukseen. Tero Tiitun siirtäminen kakkosen laidasta pakkiin vei myös kakkosen hyökkäyspelistä tehoja.

Pelkästä vapautumisesta tai Toivosen poistumisesta pelin kääntymisessä viimeisellä kympillä ei ollut kuitenkaan kyse. Jo kolmannen erän alusta asti SPV oli alkanut tekemään sitä, mitä Mikko Kohonen vaati toisen erätauon haastattelussa. Enää ei avattu vain suoraan maalin eteen tai kulmaan. Peliveljet alkoivat pelata suoria hyökkäyksiä keskialueelta kohti monilahjakkuus Toni Lötjöstä. Pallo alkoi liikkua lyhyillä syötöillä, miehet syötttöjen perässä, jopa muutama keskelle haaston alku nähtiin. Harri Karjalan neljäs maali oli tästä kouluesimerkki. Mestareiden ohjauspeli ei päässyt enää yhtä helpolla. Ahosen suunnitelma alkoi murentua käsiin, koska palloa ei enää pystytty myöskään pitämään SPV:n hallinnan vuoksi.

Kyseessä ei ole mikään teoreettisen fysiikan käsittämättömän säieteorian oppilause. Kyseessä on osa voittavaa nykysalibandyä. Joukkueen reperturaarista on löydyttävä suorat hyökkäykset keskialueelta lyhyillä syötöillä kohti järjestäytynyttä puolustusta, jos mielii mestaruuden voittaa. Muuten puolustaminen on aivan liian helppoa. Vaadin tätä Koposelta jo ensimmäisen pelin jälkeen. Toisen finaalin lopussa se tuli esiin. Mutta vieläkin Peliveljillä on paljon parannettavaa varsinkin viisikon haastamisessa pallollisena. Pieniin väleihin on uskallettava mennä ja apujen on oltava lähellä, jotta haastosta saavutettava etu kyetään käyttämään.

Pelissä on kuitenkin kaksi osapuolta. Ahosen salibandytietokone raksuttaa takuulla parhaillaan ratkaisua erittäin ratkaisevaan kolmanteen finaaliin Seinäjoelle. Lähdetäänkö taas vain ryöstöretkelle vastahyökkäyspelillä? Vai lähdetäänkö kotitaktiikalla? Pitäisi uskalta alkaa prässätä? Pelivelipuolustajien pallollinen peli ei kuitenkaan ole aina aivan maailmanluokkaa. Vai alkaako silloin peli virtailemaan liikaa päästä päähän ja kontolli menetetään? Miten pitäisi peluuttaa? Kun ykköset pelasivat vastakkain toisessa ottelussa, dynastian syömähammas vei. Mutta kun Hulmit pääsivät pelaamaan myös muita kenttiä vastaan, peli kääntyi ja oma ykkönen jäi jälleen miinukselle. Sitä paitsi ”superfemman” Järvi-Forsten-Järvinen, Tiitu-Lehti imaisi kaksi viimeistä maalia.

—

Hakkaraisen analyysi ensimmäisestä finaalista: SPV:n pitää saada SSV:n mökki nurin