Kauan ei tarvinnut Salibandyliigan finaalien jälkeen odotella, kun selvisi, mikä on SSV:n dynastian vastaus hävittyyn hopeamitaliin. Kun SPV vielä juhlii mestaruuttaan lakeuksilla, julkaisivat helsinkiläiset todella kovan paluumuuttajan, maailman parhaan maalivahdin Henri Toivoniemen. Toivoniemihän siirtyi täksi kaudeksi Ruotsiin, Helsinborgiin. Huolimatta viihtymisestä Juutinrauman rannoilla, paluu Suomenlahden tuttuihin tuuliin tapahtui varsin pian.

Samalla saatiin ainakin osittainen vastaus kysymykseen, jota olen finaalien jälkeisen viikon pohtinut: tapahtuuko imperiumin vastaisku pelkästään pelaajamarkkinoiden, pelillisen kehittämisen vai molempien kautta. Nyt on selvää, että toinen vaihtoehto ei toteudu, kun vielä otetaan huomioon vahvat huhut myös tähtipuolustaja Juha Kivilehdon paluusta samaisesta Helsinborgista (huhujen mukaan Kivilehdon varsinaiset vaihtoehdot ovat SSV ja Oilers). Dynastia pyrkii palaamaan mestaruustielle hankkimalla vanhat tähtipelaajansa takaisin. Itse asiassa tämä on täysin linjassa sen kanssa, mitä tapahtui vuosi sitten. Silloin manageri Kurre Westerlund naarasi Santtu Mannerin ja Kari-Matti Ratsulan takaisin länsinaapurista.

SSV:n tilannetta tulee tarkastella hieman pidemmällä aikaperspektiivillä. Joukkue oli toistaiseksi parhaimmillaan vuosina 2006-2009 Oilersille keväällä 2006 hävittyjen finaalien jälkeen. Silloin Mika Ahosella oli käytettävissään suomalaisittain huikea pelaajamateriaali: melkein kolme kenttää maajoukkuemiehiä. Itse muistan keväältä 2008 runkosarjakamppailun Pasilassa. Olimme Gunnersissa vieneet kotona syksyllä SSV:n jatkoajalle. Pasilassa tuli vastaisku. Meillä ei ollut yhtään mitään mahdollisuuksia siinä ottelussa. Ahosen armadaa vastaan oli aivan sama, mitä valmentajana yritti tehdä. Kausina 06-07, 07-08 ja 08-09 SSV jyräsikin mestaruuteen helposti. Näistä erityisesti kahtena ensimmäisenä kautena finaaleissakin Classic oli täydellinen vastaantulija. Helsinkiläiset nöyryyttivät tamperelaisia totaalisesti.

Noina kausina ei ollut kyse kuitenkaan pelkästään pelaajistosta. Silloin SSV löi pöytään myös viisikkopelilliset kriteerit useiksi vuosiksi. Peli on aina suhteessa vastustajaan. Saattaa kuitenkin edelleen olla niin, että silloin SSV pelasi toistaiseksi liigan historian parasta lyhytsyöttöpeliä – koko kauden näkökulmasta. Samaan aikaan Ahonen kehitti joukkoineen kuumimman nykytrendin: reagoivan pulssikarvauksen (tason ja systeemin vaihtelu tilanteen mukaan).

Tätä taustaa vasten on kylmä tosiasia, että SSV on polkenut kolme viime kautta paikallaan. Pelaajarintamalla on tapahtunut menetyksiä: esimerkiksi Kivilehto, Jani Kukkola, Lauri Kapanen, Peik Salminen ja Jukka Kinnunen. Toivoniemi, Manner ja Ratsula ovat olleet välillä pois ja heistä kaksi jälkimmäistä pelasivat menneellä sesongilla puolikuntoisina. Silti SSV:ssä on haluttu voittaa: uusia mestaruuksia (Suomen ja Euroopan). Onkin vaikuttanut siltä, että suhteessa pelin kehittämiseen dynastia on mennyt voittaminen edellä. Kaikkein tärkeintä ei ole enää ollut kehittää omaa peliä vaan voittaa.

Tällä, jos vaikutelma on oikea, on ollut pelin kehittymisen kannalta kielteinen vaikutus. On haluttu voittaa heikentyvien pelaajaresurssien tilanteessa. Se on johtanut “pyristelyyn”: mikä tahansa pelillinen ratkaisu, jolla tulee voitto, käy. Tästä on seurauksena ollut hyvin puolustusvoittoinen, välillä suoranainen vastahyökkäyspeli ja prässikarvauksen avaaminen lähinnä pitkällä kaaripallolla. SSV:n viisikkopelin taso onkin ollut selvässä alamäessä, kun sitä tarkastellaan kokonaisuutena.

Ensi kaudella onkin mielenkiintoista nähdä, sisältääkö imperiumin vastaisku myös pelillisen osan. Pyrkiikö Ahonen palauttamaan parhaiden vuosien pelillisen tason? Vai onko hänellä taskusssan jokin uusi ässä, joka vie jälleen salibandyn viisikkopeliä askeleen eteenpäin?

Unohtaa ei pidä myöskään pelaajiston uudistusta. Joka tapauksessa SSV:n konkarit eivät enää montaa vuotta pelaa. Nuorennusleikkaus ei ole vielä alkanut. Alkaako se ensi kaudella – huolimatta muista merkeistä?

Vastauksella molempiin kysymyksiin on tärkeä merkitys SSV:n kehityssuunnan kannalta. Jos SPV saa pidettyä Tatu Väänäsen, tulee se olemaan entistä vahvempi ensi kaudella. Vielä sesongilla 2012-2013 muut tuskin tosissaan haastavat SSV:tä ja SPV:tä taistelussa mestaruudesta, vaikka ei se aivan mahdotonta ole. Sen verran paljon töitä haastajilla vielä on tehtävänä. Mutta muutaman vuoden päästä ainakin myös Kooveella, Happeella, Classicillä ja Oilersilla on realistiset mahdollisuudet kultaan, jos toimintaa kehitetään oikein ja pitkäjänteisesti.