Suomi avasi 3-1-voitolla Tshekistä

Suomen miesten salibandymaajoukkue voitti avausottelunsa EuroFloorball Tour -turnauksessa Sveitsissä. Tshekki kukistui päätöserän maalien myötä lopulta maalein 3-1 (0-0, 1-1, 2-0).

Avauserä tahkottiin maaleitta, ja toisessa Lauri Kapanen siirsi Suomen 1-0-johtoon. Koovee-hyökkääjä Tomas Sladky tasoitti, ja päätöserään mentiin tasatilanteessa 1-1.

Päätöserässä Suomelta onnistuivat maalinteossa ensin Tommi Aro sekä erän puolivälissä Mikko Kohonen. Kohosen 3-1-maali jäi ottelun viimeiseksi.

Suomen maalissa ensimmäistä kertaa sitten MM-kisojen pelannut Henri Toivoniemi torjui ottelussa yhteensä 16 kertaa. Tshekin maalissa kuluneella kaudella SSV:n kakkosmaalivahdiksi pudonnut David Rytych torjui 17 laukausta.

Ottelun sveitsiläinen nettilähetys ei alkua lukuun ottamatta Suomeen näkynyt.

Huomenna Suomen miehet kohtaavat Sveitsin kello 19 alkaen. Neljän maan turnaus päättyy sunnuntaina Ruotsi-otteluun.

Bern, Sveitsi: Tshekki – Suomi 1-3 (0-0, 1-1, 0-2)

1. erä: maaliton.
2. erä: 28.15 Lauri Kapanen (Esa Jussila) 0-1, 38.03 Tomás Sladký (Milan Tomasik) 1-1 yv,
3. erä: 43.56 Tommi Aro (Lauri Kapanen) 1-2, 51.22 Mikko Kohonen (Mikael Järvi) 1-3.

Suomi sai otteluvoitosta 2 pistettä ja Tshekki 1 pisteen rl-kisan voitosta.

Torjunnat:
David Rytych, Tshekki: 5+7+5= 17
Henri Toivoniemi, Suomi: 5+6+5= 16

Jäähyt: Tshekki 2 min, Suomi 2 min

Erotuomarit: Thomas Baumgartner ja Thomas Kläsi, Sveitsi.

Yleisöä: 452.