
Miesten maajoukkueen taival sarjakauden jälkeen kohti joulukuun MM-kisoja jatkuu neljän kesäleirin jaksolla. Päävalmentaja Petri Kettunen on nimennyt tähän vaiheeseen mukaan 29 pelaajaa.
– Pelaajiin ollaan oltu yhteydessä ja he tietävät mitä on tiedossa. Mukaan on tulossa vain sellaisia, jotka ovat sitoutuneet. Leirit ovat fyysisesti haastavia ja raskaita. Tavoite on viedä pelitapaan liittyviä asioita paljon läpi, sillä syksyllä ei leirejä ole enää niin paljon luvassa, päävalmentaja kertoo.
Pieni varaus ryhmään mukaan pääsylle on opiskelijoiden MM-kisojen jälkeen (23.-27.5).
– Siinä kohdin ryhmää voidaan täydentää vielä 1-2 pelaajalla, mutta muutoin koostumus on tämä, Kettunen linjaa ja muistuttaa, että ryhmää voidaan tarvittaessa myös supistaa.
Ensimmäinen leiri alkaa helatorstaina 17.5. ja on kestoltaan neljä päivää. Sen jälkeen MM-kandidaattien ryhmä on koolla kesäkuun alkupuolella ja kolmas pidetään kesä-heinäkuun
vaihteessa. Kesäleirijakso päättyy elokuun alussa.
– MM-leiriryhmään voi vielä päästä mukaan sarjakauden alun hyvillä esityksillä. Marraskuun alun EFT-turnauksessa MM-kisakandidaatit ovat kasassa, Kettunen toteaa.
Miesten yhdeksäs MM-turnaus pelataan 2.-9. joulukuuta Sveitsissä.
Miesten maajoukkueen kesäleiriryhmä (pelaajat viime kauden seurojen mukaan)
Maalivahdit
Jarno Ihme (SPV)
Tomi Ikonen (Tapanilan Erä)
Eero Kosonen (Happee)
Henri Toivoniemi (FC Helsingborg)
Kenttäpelaajat
Tommi Aro (Tapanilan Erä)
Harri Forsten (SSV)
Rickie Hyvärinen (Caperiotäby)
Oscar Hänninen (Espoon Oilers)
Henri Johansson (Nokian KrP)
Esa Jussila (SV Wiler-Ersigen)
Mikael Järvi (SSV)
Miko Kailiala (TPS)
Lauri Kapanen (Grasshoppers)
Juha Kivilehto (FC Helsingborg)
Tuukka Kiviranta (SPV)
Mika Kohonen (IBK Storvreta)
Mikko Kohonen (SPV)
Kari Koskelainen (Chur Unihockey)
Jani Kukkola (FC Helsingborg)
Janne Lamminen (SC Classic)
Mikael Lax (Rychenberg)
Mika Moilanen (Tapanilan Erä)
Mika Savolainen (SC Classic)
Otto Tikka (Happee)
Tero Tiitu (SSV)
Timo Toivonen (SSV)
Lassi Vänttinen (SC Classic)
Tatu Väänänen (SPV)
Oliver Wardi (Espoon Oilers)
Kesäleiri I: 17.-20.5. (Kisakallion urheiluopisto)
Kesäleiri II: 8.-10.6. (Tikkurilan urheilutalo, Vantaa)
Kesäleiri III: 29.6.-1.7. (Kisakallion urheiluopisto)
Kesäleiri IV: 3.-5.8. (Tikkurilan urheilutalo, Vantaa)