Sinut, lukija on tähän tekstiin houkuteltu nettimedian tutulla keinolla: provosoivalla, poleemisella otsikkolla. Salibandy, nuori, uusi, entinen epäonnistuneiden kiekkoilijoiden laji on valovuoden edellä jääkiekkoa, joka on maamme valtalaji ja jota on pelattu yli sata vuotta. Voiko tämä pitää paikkansa edes yhdessä asiassa, joka koskee erästä hyökkäyspelitapaa, lyhytsyöttöpelissä? Myönnän, ettei asia aivan niin ole. Ei salibandy jääkiekkoa valovuotta edellä ole edes lyhytsyöttöpelissä. Mutta sitä on edellytetty salibandyssä Suomen mestaruuden voittamiseksi kohta kymmenen vuotta. Uskon siis, että salibandyllä on sanottavaa tällä hetkellä erityisen voimakkaasti vellovaan kiekkokeskusteluun Meidän pelistä, joka on oleellisesti lyhytsyöttöpeliä. Nostan esiin kuusi näkökohtaa.
1. Haastaminen väleihin
Jääkiekon lyhytsyöttöpelissä, esimerkiksi Meidän pelissä on ymmärretty oikein hyvin lyhytsyöttöpelin tietyt puolet: tiivis mutta leveä viisikko (kenttätasapaino ja puolustusvalmius), kolmiopeli, syöttöketjut ja tietenkin pääsääntöisesti lyhyet syötöt. Kolmea lyhytsyöttöpelin puolta ei sen sijaan kaikesta päätellen ole täysin tajuttu: vastustajan viisikon väleihin haastamista, paikanvaihtoja ja alueellisten ylivoimatilanteiden merkitystä. Tämä koskee erityisesti avauspeliä omalta alueelta (keskialueella ja hyökkäyspäässä tilanne ei ole aivan niin surullinen). Esimerkiksi Petteri Sihvonen ja Olli-Pekka Yrjänheikki, joiden syväanalyysit ovat ennennäkemättömiä av-mediassa, puhuvat vain syöttämisestä avauspelissä. Mutta siihen lyhytsyöttöpeli ei rajoitu. Ainakin salibandyssä (ja jalkapallossa) sen keskeinen idea on myös kuljettaa pallo vastustajan viisikon väliin, jolloin vastustajan viisikko joutuu tiivistämään kohti palloa, mikä luo tilaa muualle. Itse asiassa tämä on lyhytsyöttöpelin kiistämätön vahvuus pitkien syöttöjen hyökkäämiseen verrattuna. Vastustajan viisikon väliin pelaaminen luo tilaa, kun pitkä syöttö varsinkin tyhjään tilaan useimmiten vähentää sitä. Väleihin pelaaminen pistää myös vastustajan viisikon eri tavalla liikkeeseen, eräänlaiseen pulssiliikkeeseen: esimerkiksi ensin tiivistys kohti keskustaa, sitten kohti laitaa ja lopulta kohti omaa maalia.
Ymmärrän toki, että jääkiekossa saa nollatoleranssinkin aikoina mailalla ja vartalolla häiritä enemmän kuin salibandyssä (ja jalkapallossa), mikä voi vaikeuttaa pieniin väleihin menemistä kiekon kanssa tai ainakin kiekon pelaamista sieltä ulos. Toisaalta jääkiekkoa pelataan luistimilla jäällä. Kuljettavalla pelaajalla on siten aina vauhtietu seisoviin puolustajiin. Yleensä jääkiekon karvauksessa puolustavat pelaajat ovat seisovampia kuin avaavat pelaajat. Miksi siis jääkiekossa ei pyritä toistuvasti kuljettamaan vauhdilla vastustajan viisikon väleihin ja organisoimaan oma viisikko siten, että kiekko pystytään pelaamaan kuljetuksesta joko suoraan tai muutaman syötön kautta tyhjään tilaan liikkuvalle pelaajalle? Varsinkin kun näin tehdään hyökkäysalueen pelissä jatkuvasti.
2. Paikanvaihdot
Vaikuttaa myös vahvasti siltä, että jääkiekossa on fakkiuduttu pelipaikkoihin. Paikanvaihtoja avauspelissä tai puhetta siitä ei tahdo löytää tiheälläkään kammalla. Pakit avaavat, sentteri hakee keskelle ja laitahyökkääjät pitävät laitansa. Toisaalta tämä on ymmärrettävää. Selkeillä, pysyvillä pelipaikoilla avauksen organisointi on helpompaa ja jokainen pelaaja saa tehdä sitä, missä on paras. Mutta samalla menetetään eräs tehokas tilan tekemisen keino, nimittäin paikanvaihdot: liikutaan jostain pois ja tehdään tilaa toiselle liikkua sinne. Paikanvaihdot ovatkin oleellinen osa salibandyn lyhytsyöttöpeliä ja siinä on yli 10 vuotta puhuttu paikattoman pelin mahdollisuudesta.
3. Syvyys
Tähän liittyen jääkiekon lyhytsyöttöpelissä syvyyssuuntaa käytetään liian vähän. Omasta päästä lähdetään tiiviinä viiden pelaajan pakettina: hyökkääjät linjassa ja pakit takana tukemassa (2-3-muodostelma). Ideana on tarjota mahdollisimman monta syöttöpaikkaa kiekolliselle ja käyttää kaukalon koko leveys hyväksi. Eräässä suhteessa tämä kuitenkin helpottaa karvaavan viisikon työtä: syvyyssuuntaan ei tule kiekotonta liikettä, mikä pakottaisi ainakin yhden puolustajan hieman alemmaksi. Karvaavan viisikon on siis helppoa pitää paketti tiiviinä pituussuunnassa. Samalla avaava viisikko menettää yhden mahdollisuuden: puhkaisevan pystysyötön, jolla yksi pelaaja saataisiin joskus läpiajoon. Kysymykseni siis on, että eikö viisikkoa voisi organisoida avauksessa seuraavalla tavalla salibandyn tapaan. Toinen laitahyökkääjä tekee syvyyden ja sen puolen puolustaja liikkuu hänen tilalleen. Muodostelma olisi siis omista luettuna pikemmin 1-3-1 kuin 2-3. Tähän sisältyy kyllä yksi ongelma: kuinka organisoida sisääntulo hyökkäysalueelle, kun paitsiosääntö otetaan huomioon? 2-3:lla päästään luontevasti ajamaan kiekottomana keskeltä maalille, mutta miten 1-3-1:llä? Jätän tämän ongelman ratkaisun sille tai niille jääkiekkovalmentajille, jotka alkavat hyödyntämään myös syvyyssuuntaa lyhytsyöttöavauksessa. Huomautan vain, että kiekko voidaan myös syöttää siniviivan yli kärjelle ilman, että sitä lyödään päätyyn.
4. Alueelliset ylivoimatilanteet
Meidän pelissä yhtenä onnistuneen avauksen mittarina pidetään hyökkäysvoimaa, kun vastustajan siniviiva ylitetään (total scouting -analyysi). Hyökkäysvoima tarkoittaa hyökkäyksen yli-, tasa- tai alivoimaisuutta koko kentän leveydellä. Salibandyn näkökulmasta tämä on suoranainen väärinymmärrys lyhytsyöttöpelistä. Oleellisinta siinä ei ole voimatasapaino koko kentän leveydellä sillä kentän viipaleella, jossa peliväline on. Oleellisinta on, että pelivälineen läheisyydessä on alueellinen ylivoimatilanne. Se antaa mahdollisuuden ohittaa puolustavat pelaajat tällä alueella. Jääkiekon hyökkäyssiniviivalla se tarkoittaa viivan ylittämisen onnistumista, hyökkäysalueelle pääsemistä (toki koko kentän leveyden mittarillakin on tietty merkitys, mutta leveys ja alueelliset ylivoimatilanteet eivät sulje toisiaan pois).
5. Keskeltä murtautuminen
Eräässä seikassa jalkapallon lyhytsyöttöpeli on huomattavasti edellä salibandyn ja varsinkin jääkiekon vastaavia. Jalkapallossa parhaat joukkueet, varsinkin Lionel Messin Barcelona menevät lyhytsyöttöpelillä vastustajan puolustuksen läpi suoraan keskeltä. Salibandyssä se on toistuvana viisikkopelinä vasta tulossa, iduillaan, jääkiekossa en ole nähnyt edes idun alkua. Jos puolustus kyetään ohittamaan keskeltä, aiheuttaa se varmasti puolustavalle joukkueelle ison kysymyksen: mitä nyt pitäisi tehdä, jos edes keskustaa ei kyetä puolustamaan? Ja tunnetusti Pelen sanoin, keskeltä on lyhyin tie maalille.
6. Alaspäin syöttäminen
On ollut suorastaan hämmentävää seurata, kuinka edes jotkut pitkän linjan kiekkovalmentajat kuten Juhani Tamminen eivät selvästikään täysin ymmärrä, mitä Meidän peli on. Vielä kummallisempaa on, että kiekkopiireissä on käsittääkseni käyty suoranaista polemiikkia jopa siitä, kannattaako missään tilanteessa syöttää alaspäin. Salibandyn näkökulmasta tämä on suorastaan uskomatonta. Ei voi olla järkevämpää roiskaista kiekkoa pelaajasumppuun kuin pelata se alas suuren tyhjään tilaan. Ei olekaan ihme, että HPK:ssa Jukka Jalonen ja Timo Lehkonen käyttivät salibandyä jääkiekon lyhytsyöttöpelin harjoitteluun.
Lopuksi haluan vielä korostaa, että salibandyllä on edelleen todella paljon opittavaa jääkiekolta. Suomessa jääkiekko on ammattilaislaji, salibandy amatöörilaji. Siitä huolimatta odottaisin myös jääkiekkovalmentajilta nöyryyttä yrittää oppia nuoremmalta ja pienemmältä, jossa kuitenkin tietyt asiat voivat olla kehittyneet pidemmälle. Keskusteluyhteydestä hyötyisivät siis molemmat.