On aika laittaa kausi pakettiin täällä Pääkallo-blogissakin. Ennen kuin tänä viikonloppuna alkaa valmistautuminen ensi kauteen maajoukkueen kesäleirin myötä on mukava muistella vielä hetkellisesti kauden viimeisiä pelejä.

Stovretan kanssa kausi päättyi iloisissa tunnelmissa. Malmöstä irtosi kolmas peräkkäinen Ruotsin mestaruus, kun kaadoimme finaalissa Dalenin 5-3. Finaali kuvastaa meidän koko kautta aika hyvin. Se oli itse asiassa vähän huono peli meiltä. Reilun erän verran olimme ylivoimaisia, vajaan erän alakynnessä ja loput väännettiin tasaisesti Dalenin kanssa. Kuten olen jo aikaisemmin puhunut, niin pääsimme runkosarjassa vähän helpolla, emmekä pleijareissakaan oikein onnistuneet pelaamaan täydellistä kuuskymppistä. Joukkueellamme oli vain niin hirveä rutiinitaso ja rutkasti voittamisen kulttuuria, joten löysimme aina jollain tavalla keinon voittaa.

Kokonaisuudessaan Superliigan kausi tasaisempi oli kuin vuosiin. Varmaan ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen pleijareissa nähtiin yllätyksiä. Aika monta vuotta on menty aina samojen huippujoukkueiden tahdissa. AIK:t ja warbergit ovat olleet aina mitalipeleissä. Esimerkiksi Falun pelasi loistavasti ja laittoi meidät koville välierissä. Myös Dalenin nousu finaaliin oli kova juttu. Minäkin epäilin täällä Pääkallo-blogissa aikaisemmin Dalenin iskukykyä. Joka tapauksessa tasaisuus ja yllätykset olivat sarjalla tärkeä homma.

—

Meidän mestaruussabluuna on lopulta aika yksinkertainen, mutta se on vaikea toteuttaa. Se vaatii hirveän määrän hommia monen vuoden ajan. Oikotietä onneen ei ole. Täällä Uppsalassa joukkuetta ja menestystä on rakennettu jo pitkään. Storvreta on varmasti ykkösseura maailmassa salibandyn saralla. Seura antaa pelaajille parhaat mahdollisuudet pelata. Toki ennen näitä mestaruuksia pettymyksiäkin on tullut paljon. Velipoika muotoili hyvin SPV:n mestaruushumussa tv-haastattelussa: ”Tarpeeksi kun tekee hommia ja koittaa sulkea tuurihommat mahdollisimman hyvin pois, niin sitä väkisinkin törmää jossain vaiheessa mestaruuspokaaliin.” Toki meillä on ollut vähän pomputkin mukana viimeisinä vuosina, koska finaali on täällä Ruotsissa vain yksi ottelu. Mutta fiilis sellainen, että tämä ei jää tähän. Emme ole ihan tyytyväisiä pelilliseen osaan kaudesta. Ensi kaudella olisi tarkoitus lähteä jahtaamaan kolmea pystiä, eli Superliigan ja Champions Cupin voittoa sekä tietenkin maailmanmestaruutta. Lystikäs vuosi on siis tulossa.

—

Täytyy vähän hehkuttaa finaalitapahtumaa, joka järjestettiin nyt toisen kerran Malmössä. Olihan taas huikea tunnelma. Vaikka pelaajana ei ehdi hirveästi vilkuilla katsomoon, niin tunnelman aistii väkisin. Malmö Arena sopii salibandyn finaalitapahtumaan ehkä jopa paremmin kuin Tukholman Globen, jossa finaaleita on aikaisemmin pelattu. Malmön halli on vähän kuin Hartwall Areena. Katsomot ja yleisö ovat lähempänä kaukaloa kuin Globenissa. Tärkeintä meille tunnelmassa olivat tietenkin Storvreta-fanit, joista suurin osa oli saapunut paikalle omalla Storvreta-junalla. Faneilla oli hallissa oma pääty, jossa oli reilusti päälle tuhat henkeä. Punaisen meren näkeminen on upea kokemus pelaajalle.

—

Pari sanaa myös velipojasta. Tihrustin netti-tv:stä viimeistä SPV-SSV-finaalia, ja on pakko myöntää, että Mikon mestaruus oli minulle tunteellisempi hetki kuin oma mestaruus. Tiedän kuinka paljon hommia ja loukkaantumisia siellä on taustalla. Kyynel tuli silmään, kun ottelusta oli puoli minuuttia jäljellä. Ja onhan se ihan hienoa, että veljekset voittavat mestaruuden kahdessa maailman kovimmassa sarjassa. Ainakin isäukolle ja äidille jännä homma.

Loppuun vielä kiitokset kaudesta kaikille laji-ihmiselle, faneille ja lukijoille. Neuvottelut Pääkallonkin kanssa ensi kaudesta ovat niin hyvällä mallilla, että uskallan jo nyt sanoa: tarinoita täältä Ruotsista on luvassa myös kaudella 2012-2013.