Juhola jättää Classicin

Niko Juhola jättää Classicin. Kuva: Mikko Hyvärinen

Niko Juhola
Niko Juhola muuttaa Sveitsiin. Kuva: Mikko Hyvärinen

Tampereen Classic kokee tulevaksi kaudeksi yhden pelaajamenetyksen Sveitsiin lisää, kun Niko Juhola jättää tamperelaisjoukkueen.

Kansainvälisen Salibandyliiton siirtolistalta selviää, että Juholan ensi kauden seura on Sveitsin liigan UHC Uster. Juholan lisäksi Classicista ensi kaudeksi Sveitsiin siirtyy Churiin vaihtava Matti Vapaniemi.

Juholan nimi löytyi aiemmin jo Classicin sopimuspelaajien listalta, mutta siirto ulkomaille tapahtunee ulkomaan pykälän turvin. Viime kaudella lahjakas hyökkääjä teki runkosarjan 23 ottelussa tehot 15+5.

Siirron bongasi Pääkallo.fi:n neuvokas lukija ja vihjasi nimimerkillä ”stone” pelaajasiirtoja seuraavan Huhumaan kommenttiosastolle. Aiemmin Juhola on saanut Classicissa kannustusta muun muassa näin hienojen paitojen kera.

Kesäkuun aikana kotimaassa vahvistuu todennäköisesti monta pelaajasiirtoa, sillä sopimuksettomien pelaajien vapaa siirtyminen ilman vanhan seuran suostumusta on mahdollista vain kesäkuun aikana 29.6.2012 asti.

Kansainvälisiä siirtoja voi bongata IFF:n siirtolistalta ja kotimaisia pelaajasiirtoja Salibandyliiton pelaajasiirtolistalta.

5 comments

  1. Todellinen junnu! Juholahan on VASTA 22w ja täyttää loppuvuodesta 23w muistaakseni. Kuin noin nuori voi edes pelata liigaa? 😀

  2. Taisivat siellä Jääskeläinen ja Leikkanenkin viihtyä kauden verran komeasti. Olivat nuorempia tulloin.

    Oikein hyvä setti. Oppii kielen ja muutenkin näkee vähän maiilmaa.