Karjalainen: Josban taustoilla tapahtuu – ”Parasta mitä seuralla on tapahtunut vuosikymmeneen”

Sanomalehti Karjalainen kertoo Josban taustauudistuksista. Josba on perustanut taustoille kolme tiivistä yhteistyötä tekevää ryhmää, joiden tavoitteena on nostaa joensuulaisseura takaisin kukoistukseen.

Karjalaisen mukaan kullakin ryhmällä on omat vastuualueensa. Ryhmät on jaoteltu varainhankintaan, markkinointiin ja ottelutapahtumiin sekä urheilupuoleen keskittyviin porukoihin. Ryhmät koostuvat noin kymmenestä entisestä Josban pelaajasta ja yritysmaailman henkilöstä.

Pelaajista mukana Josba-talkoissa ovat muun muassa Otto Moilanen, Sakari Salminen, Jani Naumanen ja Markus Ketonen. Taustoilla vaikuttaa tietenkin myös pitkän linjan josbalainen Antti Ruokonen.

– Tämä on paras asia mitä Josballe on tapahtunut vuosikymmeneen. On hienoa, että näin suuri joukko vapaaehtoisia saadaan sitoutettua mukaan toimintaan seuran kehittämiseksi. Tällainen joukkue osaamista olisi lisä mille tahansa urheiluseuralle, Ruokonen hehkuttaa Karjalaiselle.

Seura aikoo panostaa jatkossa muun muassa ottelutapahtumiin ja yhteistyökumppanien hankintaan. Tarkoitus on myös tuoda Joensuuhun alasarjapelaajien ja omien juniorien lisäksi myös valmiita liigapelaajia muilta paikkakunnilta.

– Tavoitteena on palauttaa Josba takaisin Salibandyliigan huipulle, ja laitamme nyt omat kasvomme peliin, kun alamme levittäytyä yritysten pariin. Laji on Joensuussa ihmisille tuttu ja uskomme, että yritysmaailmassa on paljon potentiaalisia kumppaneita. Tarkoituksena on jalkautua niin pieniin kuin suuriinkin yrityksiin, varainhankintaryhmää vetävä Ilpo Tuononen sanoo.