Tätä kirjoittaessani ikäni on 12 775 päivää. Koiran elämämässä se olisi liikaa, jäähain elämässä vähän ja ihmismiehen elossa lupa osallistua veteraanisarjoihin. Käytin lupaani laillisesti jo Prahassa Pro Starsin riveissä marraskuussa 2011. Mansen pojat laittoivat pallolla lättyä lapaan. Oli rentoa siellä.

Salibandyurani alkoi 8 760 päivän ikäisenä pääsarjatasolla ja sitä kesti vaivaiset 3 890 päivää. Viimeisinä kausina arjen tosiasiat paiskasivat märkää tiskirättiä naamariin elämän ruuhkavuosien säestyksellä. Onneksi arjen tiskirätti on ollut yllättävän mieluisa naamaanotettava kahden alle 720 päiväisen pojan kanssa touhutessa.

Jossain vaiheessa asioille muotoutuu realistinen prioriteettilista elämäntilanteen mukaan. Tuolla listalla salibandy löytyy tällä hetkellä jarkkoniemismäisiltä sijoilta. On ollut aikoja kun salibandy taisteli nadalfederermäisistä sijoituksista. Salibandyn sijoitus ei kuitenkaan ole suoranaisesti pudonnut, vaan sen edelle on kiilannut isompia asioita. Siinä mielessä vertaus tennisäijiin on yhtä surkea kuin asenteeni pronssiottelussa jota vastaan minulla ei sinällään ole mitään. Jotenkin se tuo mieleen kahden kastroidun härän tarpeettoman pullistelun.

Töissäkäyvä perheellinen puoliammattilainen on yhtälönä haastava, jopa mahdoton. Salibandyliigassa pärjätäkseen on harjoiteltava ympäri vuoden 4-7 kertaa viikossa klo 18-21 välisenä aikana ja aamuisin 1-2 kertaa viikossa. Vähemmänkin voi harjoitella, mutta juhlahetket ovat silloin jossain muualla kuin pelikentällä. Kerro se sitten puolisolle ja työnantajalle. Niin ja saunailloista ei voi laistaa.

Kesällä 2011 vedin ikäkriiseissä kaikkien aikojen kovimmat 150 päivää ihan omaksi iloksi ja syyskuisen hirvikalenterin valtavan paineen alla. Totta puhuen kyse oli siitä, että tiesin kauden olevan vaativa siviilitöineen ja perheenlisäyksineen – puhumattakaan seuran taustoilla huseeraamisesta. Tavoitteet täyttyivät fyysisen kunnon osalta. Ukko oli ammattilaistenkin mittarien mukaan ”elämänsä kunnossa”, vaikka edelliset viisi kesää olivat nekin suunnitelmallisesti treenattu. Rintalihaksista löi lieskat läpi.

Superkondis ei kuitenkaan riittänyt, vaan aika nopeasti mentiin henkisellä puolella pelkillä vanteilla venttiilin kohdat jytkyttäen. Ensimmäisen kerran voi sanoa nauttineensa kesäharjoittelusta enemmän kuin itse kilpailukaudesta. Kauden mittaan huolena porrastetun tuplalveen sijaan (vai oliko se ohjaava 1-2-2?) kaihersi kuuluttamatta jääneet äänimainokset, väärät laitamainokset,alati repeävät lattiateipit, kuuluttajan puuttuminen, painoon unohtuneet pelipaidat, VIP-tarjoiluiden riittävyys, alkulämmittelyn aikana mystisesti kadonneet pääsyliput, heimohirven päähine, pummilla sisään tulleiden määrä jne. Nyt sitä olisi viisaampi. Prioriteettilistan ykköspaikalle ei mahdu kymmentä asiaa yhtäaikaa.

Kauden jälkeen oma- ja hirvinuttu tyhjeni tyystin. Kotona tuli piilotettua salibandypallot ja -mailat näköpiiristä pronssipelin jälkeen. Hirvigaalaankaan ei ollut menemistä siinä jamassa ja kaupassa saattoi nähdä jonkun joka kysyisi salibandysta jotain. Pettymys ja masennus oli kova, vaikka näin jälkikäteen katsottuna kausi oli meille seurana todella hyvä ja jatkossa on luvassa vieläkin parempaa. Kauteen osui hyviä jaksoja jolloin meno maistui kentällä ja varsinkin playoffit jäivät elämyksenä mieleen kahden upean sarjan myötä, mitkä kestivät 24 päivää.

Suuri kiitos joukkueelle, taustaryhmälle sekä upeille hirvifaneille! Kaikkein suurimmat Kiitokset kuitenkin kotijoukoille.

Se siitä. Aikansa kutakin. Keskimääräisen ihmiselon 30 000+ päivästä on hyvällä tuurilla vielä reippaasti yli puolet käyttämättä. Täytyy keksiä tulevaisuudessa jotain salibandyyn ja urheiluun liittyvää, jossa saa tyydytettyä kytemään jääneet kansainvälisen kanssakäymisen ambitiot.

Tässä vaiheessa on vielä turha lopullisesti kiitellä kaikkia upeita ihmisiä keneen on ollut kunnia peliuran varrella tutustua (kiitos nyt kuitenkin). Salibandypelit jatkuvat tulevalla kaudella hieman pehmeämmällä mahalla Jyväskylän Nousussa orginaalinousujen sekä vanhojen liigajyrien kanssa Palokan uudessa upeassa liikuntahallissa lasten nukkumaanmenoaikojen jälkeen. Ehtii meidän kentällisen pojat lukea kahdeksalle jälkikasvulle iltasadut…

Pääsimme muuten etukäteen tutustumaan Palokan pyhättöön jossa törmäsin muuan Kohosen Mikkoon. Hallissa on Taraflex ja paikat 500 katsojalle. Treenien perusteella näyttää siltä, että kahden lapsen isä ja osa-aikatyöläinen Mikko on valmiina neljän kannun kauteen. Tsemppiä Mikolle ja kotijoukoille!

Minä lähden tästä takapihalle sateeseen grillaamaan ja istuttamaan muutaman kartiotuijan. Kierrän niitä sitten katseella. Palataan.

”It’s a mere moment in a man’s life between an All-Star Game and an Old-timers’ Game.”
– Vin Scully

Lasse Riitesuo
24.7.2012